Kalevi Jäntin palkinnot neljälle nuorelle kirjailijalle

Katri Naukari esikoisromaanillaan Yhden puun tuho, Sanna Puutonen proosateoksellaan Sydänmuuri, Pauli Tapio runokokoelmallaan Koko meren laajuus ja Joonatan Tola esikoisromaanillaan Punainen planeetta voittivat vuoden 2021 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnot.

Pauli Tapio, Katri Naukari, Sanna Puutonen ja Joonatan Tola.
Kuva: Jouko Vatanen

Professori Jalmari Jäntti ja rouva Hildur Jäntti perustivat vuonna 1942 säätiön nuorena kuolleen poikansa muistoksi. Kalevi Jäntin säätiön tarkoituksena on suomalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen palkitsemalla nuoria kirjailijoita. Palkinnon on nyt saanut 131 kirjailijaa.

Säätiön palkintolautakuntaan kuuluivat tänä vuonna puheenjohtaja, kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko, VTT Anna Alanko, kriitikko Mervi Kantokorpi, professori Jyrki Nummi, kustantaja, fil.tri Touko Siltala ja runoilija, taiteilijaprofessori Saila Susiluoto.

Raadin luettavaksi lähetettiin kaikkiaan 56 teosta, joiden tekijät ovat alle nelikymppisiä ja julkaisseet korkeintaan kolme teosta. Palkintosumma on yhteensä 72 000 euroa, joten kukin neljästä palkitusta saa 18 000 euroa.  Kirjojen taso oli tänä vuonna poikkeuksellisen korkea, joten raadilla oli suorastaan runsaudenpula voittajia valitessaan.

 

Mikä luontosuhteessamme on vialla?

Katri Naukarin (s. 1984 Forssassa) matkakertomus Yhden puun tuho (Otava) on laaja esseistinen romaani maailmanlopun myyteistä, japanilaisesta estetiikasta, luksuskuluttamisesta, luontoterapiasta ja nykyihmisen omavalintaisesta yksinäisyydestä.

Raadin mielestä Naukari yhdistää esikoisromaanissaan elegantisti filosofisen ja esseistisen esitystavan romaanimuotoon, johon on upottanut lopun aikojen tarinansa.

Kirjailija kertoi samoilleensa pitkin Helsingin rantaviivaa ja odottanut näkevänsä villiä ja kaunista. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan hän koki ajatusryöpyn, lähtölaukauksen teokselleen. Alkoi armoton itsetutkiskelun aika.

Minä olen käynyt metsässä. Se ei auta. Olen kylpenyt tulivuorten vulkaanisissa vesissä ja kuumassa hiekassa muuttumattomana. Olen juonut itseni humalaan ja huutanut unissani. Olen kiusannut itseäni Henry David Thoreaulla, YouTube-videoilla ja Raamatun viisauksilla, mutta aika käy vähiin. Tuho etenee minussa ja elinympäristössäni koko ajan kiivaammin.

 

Viileän komiikan onnellinen lapsi

Sanna Puutosen (s. 1989 Lapualla) esikoisteos Sydänmuuri (Otava) on raadin mielestä eheä, varmavaistoisesti sommiteltu ja ilmaisultaan täsmällinen. Olemme siis hyvän proosan äärellä:

”Rakennetun ympäristön ja ihmisen vuorovaikutus ei äkkiseltään kuulosta riehakkaalta aiheelta, mutta esikoiskirjailijan näkemys kantaa. Sydänmuurin proosatekstit vievät ylvään teorian ja sattumanvaraisen elämän leikkauspisteeseen, sinne missä formaali suunnitteluprosessi kohtaa levottoman ihmisen.”

Neljäs parveke romahtaa, eikä ääntäkään kuulu. Laatta napsahtaa siististi irti liitoskohdasta ja joustaa polvista osuessaan maahan, heittää sitten muutaman kuperkeikan ja antaa liike-energian purkautua kitkaksi kallioperään. Paikalleen jäätyään se murenee, varistaa itsensä päivä kerrallaan olemattomiin ja painuu osaksi maan kuorta.

 

Haavikkomaisia kaikuja

Pauli Tapion (s. 1986 Oulussa) runoteos Tyhjä, suuri ja öinen (Poesia) uudistaa raadin mielestä taidokkaasti runoelman muotoa. Se on kunnianhimoinen, tasapainoinen ja hiottu kokonaisuus:

”Runoelmassa keinot ja rekisterit liikkuvat notkeasti, kieli vie taiturillisesti ylevästä koomiseen ja liikuttavaan. Rytmi on Pauli Tapion teoksen punainen lanka, viisas ja kerrostunut kokonaisnäkemys sen sydän.” Teoksessa luonto elää vahvasti mukana.

Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, / ottakaa oppia menneistä ajoista. / Te äänitätte kaiken, mutta ette kuuntele äänitteitä. / Muistinne on täynnä valokuvia, mutta valokuvaatte silti lisää. / Näytevarasto pursuaa yli äyräiden. 

Kuka inventoisi sen? / Kuka luetteloisi kallion kaiut ja sammumattoman kaipauksen, kuka siirtäisi pölyttömään vitriiniin viidakon varjot ja suviniityn  kasvit?

 

Hulvaton romaani kaoottisesta perheestä ja selviytymisestä

Joonatan Tolan (s. 1983 Haukivuorella) esikoisromaani Punainen planeetta (Otava) on osin arkistomateriaaliin perustuva romaani melkoisen kaoottisesta perheestä, jossa alkoholisoituneen ja psyykkisesti sairaan isän kyky vastustaa auttamisyrityksiä on omaa luokkaansa.

Raadin mielestä teos on tavallaan musertava, mutta ennen kaikkea odottamaton: ”koontitavaltaan, huumoriltaan ja siinä, mitä se kertoo ihmisen mahdollisuudesta selviytyä, toimia toisin kuin lapsuudenperheessä oli tapana ja jollakin tapaa antaa anteeksi”.

Tolan lapsuudenmuistot karmaisevat: Hiivimme sisälle. Sisällä haisi tärpätti ja viina ja kusi ja isä makasi sikiöasennossa tärpättipullo tyynynään taulukankaiden päällä sennäköisenä kuin olisi kuollut. Pöhöttyneet verestävät silmät möllöttivät auki kuin kuolleella kalalla.

Me lapset pidimme yöllä kriisipalaverin. Me karkaisimme, vaarille. Suunnitelma oli laskeutua lakanoista solmitulla köydellä parvekkeelta alas. Perhetyöntekijä kävi meillä kerran kuussa ja aamulla hän ihaili lakanoita parvekkeella, näytti ehkä siltä että meillä oli pyykätty, että vuodevaatteita tuuletettiin.

Kirjansa lopuksi Tola toteaa: Koko romaanini on lopulta yritykseni rakentaa rikkonaista elämäntarinaani kaunokirjallisuuden keinoin. Elämäntarina on nyt saanut ehyen, palkitun muodon.

Kalevi Jäntin palkinnon ovat aikoinaan saaneet muiden muassa Eeva Joenpelto, Pentti Saarikoski, Leena Krohn, Rosa Liksom, Kari Hotakainen ja Juha Itkonen. Lista osoittaa, että palkitut ovat hyvässä seurassa. Onnea voittajille!

Katri Naukari: Yhden puun tuho. WSOY. 2021. 328 s.

Saara Puutonen: Sydänmuuri. Otava. 2021. 128 s.

Pauli Tapio: Tyhjä, suuri ja öinen. Poesia. 2021. 64 s.

Joonatan Tola: Punainen planeetta. Otava. 2021. 344 s.

Tilaisuudesta on tilattavissa lehdistön käyttöön maksutta valokuvia valokuvaaja Jouko Vataselta (GSM 0400709204 tai vatanen4art@gmail.com)