Maria Stepanova: Kadoksiin

Petoa paossa

Palkitun venäläisen kirjailijan Maria Stepanovan Kadoksiin-romaanin päähenkilö yrittää koota identiteettinsä sirpaleita, kun pohja hänen jalkojensa alta on romahtanut. Vertauskuvin kerrotulla vaellustarinalla on sen sijaan vankka todellisuuspohja: Venäjän julma hyökkäyssota.

Niin outoa kuin se olikin, teki mieli ymmärtää, mikä hän nykyisin on ja mitä hän haluaisi tehdä itsensä suhteen, ja jos mahdollista selvittää, millaiseksi hänen pitäisi muuttua, sillä entisenä itsenään hän ei enää osannut olla.

Teoksen sisältöä oivallisesti
 kuvaavan kannen on suunnitellut
Pauliina Nykänen.

Muuan naiskirjailija nimeltään M. matkustaa junalla kirjalliseen tapahtumaan kertomaan teoksistaan. Tosin hän kokee olevansa vain nimellisesti kirjailija, sillä hän ei enää kykene kirjoittamaan äidinkielellään. Häpeä hänen kotimaastaan on liian suuri. 

Näin alkaa Venäjältä paenneen, nykyisin Berliinissä asuvan Maria Stepanovan maailmalla ylistetty romaani Kadoksiin (Siltala).

Helsingin Sanomien artikkelin Maailma pedon vallassa 2.3.2025 haastattelussa Stepanova tunnustaa: ”Minusta tuntui samalta kuin päähenkilöstäni yli vuoden, mutta tämä kirja syntyi lopulta nopeasti.” Vaikka hän puhui ja kirjoitti Putinia vastaan, ”olen silti osa yhteiskuntaa, joka ei löytänyt ratkaisua Putiniin”, hän huokaa.

Junamatkalla M:n tajunnanvirrassa poukkoilevat ajatukset eivät suo hänelle rauhaa. Hänen entisestä kotimaastaan on kehkeytynyt murhanhimoinen peto. Mutta mikä pahinta: minulta vei vuosia tiedostaa eläneeni pedon sisällä tai ehkä jopa syntyneeni sen sisuksissa.

Vaikka kieltä, joka on syntynyt kauan ennen petoa, ei voi sen hirmutöistä syyttää, M. ei mahda mitään sille, että kielikin on hänen mielikuvissaan petomaistunut. Saastunut limaisista ilmauksista kuten kohde maalitettu ja erikoisoperaatio. Uutisvirran kammottavat kuvat sotatantereelta eivät anna tilaa hänen muille pohdinnoilleen.

Sattuma tulee avuksi katkaisemalla junamatkan ja jättämällä M:n tuntemattomaan kaupunkiin, puhelinkin avittaa pysymällä mykkänä. Tämä ei M:ää huoleta: unohduksiin tai ehkä kadoksiin joutuminen tuntui oudon lohdulliselta ajatukselta.

Harhaillessaan vieraassa kaupungissa vailla määränpäätä M. ajautuu oudoille syrjäpoluille, pakohuoneeseen, sirkuksen sarkofagiin kahtia sahattavaksi naiseksi, pienen romanssin itu kuihtuu ennen kuin on alkanutkaan. Tarot-korteillakin on rooli tässä näytelmässä.

Nämä seikkailut olisivat vielä muutama vuosi sitten luettuna tuntuneet omituisilta, tarkoituksettomilta. Mutta kun todellisuus on nyt kadottanut entiset ääriviivansa ja kiepsahtanut uuteen asentoon, vertauskuvallisten kommellusten logiikka loistaa kirkkaana.

Maria Stepanova on yksi sukupolvensa
arvostetuimpia venäläisiä kirjailijoita.
Kuva: Andrei Netotsinski

Kääntäjä Arja Pikkupeuran notkeaa suomennosta on ilo lukea. Uskon, että hän on onnistunut tavoittamaan Stepanovan ilmeikkään kielen poljennon, sillä niin hyvin teksti synkkaa yhteen M:n ajatustenjuoksun ja tapahtumien kanssa. Kas näin:

Kun M. aamuvarhaisella on päättänyt lähteä sirkuksen mukaan, hän luulee jättäneensä menneisyytensä taakseen: ja siinä sankarittaremme nyt seisoi tyhjällä sunnuntaisella kadulla, jolla ei liikkunut autoja eikä jalankulkijoita, ja kevyt kampepussi painautui hänen kylkeensä luottavaisena, vailla moitteen sanaa.

 Siitä, mistä henkensä menettämisen uhalla ei voi puhua, on kirjoitettava romaani. Mutta sekin on uhkarohkeaa, vaikka Venäjän nimeä ei kirjassa mainitakaan. Haastattelussa Stepanova kertoo, että Venäjällä Kadoksiin-romaania myydään suljetussa käärössä, jossa varoitetaan: ”ulkomainen agentti”. Sen voi tulkita parillakin tavalla.

Vertauskuvallisuudessaan Kadoksiin räjähtää valoammuksen lailla lukijan tajuntaan. Se valaisee kirkkaasti menneisyyden, jossa hapuilimme sokeina ja nykyhetken, jossa pyörimme kuin pakohuoneessa ulospääsyä löytämättä. Mutta tulevaisuuden hämärää ei tämäkään valoammus kykene lävistämään.

Kintsugi on ikivanha japanilainen taidemuoto, jossa särkyneen esineen palaset liimataan lakalla yhteen ja korjauskohdat sivellään kullalla. Teoksesta tulee näin alkuperäistä arvokkaampi.

Kenties M. saa lopulta, kintsugin tavoin, koottua identiteettinsä sirpaleet yhteen kuten teoksen mainiossa kannessa kuvatulle taivaansiniselle teekupille on tehty. Maria Stepanovakin kirjoittaa jälleen ja suunnittelee jatkavansa samasta aiheesta.

Kannen poikkisahattu nainen joutuu vielä Stepanovan tavoin odottamaan, että joku avaisi sarkofagin kannen ja vapauttaisi hänet ahdistavasta vankilasta. Sitä me muutkin toivomme, sillä kuten kirjailija muistuttaa tilanne on uhkaava: ”Tämä rutto lähti Venäjältä. Mutta nyt näen, että tauti on levinnyt ympäri maailmaa.”

Maria Stepanova: Kadoksiin. Siltala. 2025. 155 s. https://www.siltalapublishing.fi/ 

Venäjästä suomentanut  Arja Pikkupeura.