Petoa paossa
Palkitun
venäläisen kirjailijan Maria Stepanovan Kadoksiin-romaanin
päähenkilö yrittää koota identiteettinsä sirpaleita, kun pohja hänen jalkojensa
alta on romahtanut. Vertauskuvin kerrotulla vaellustarinalla on sen sijaan
vankka todellisuuspohja: Venäjän julma hyökkäyssota.
Niin outoa kuin
se olikin, teki mieli ymmärtää, mikä hän nykyisin on ja mitä hän haluaisi tehdä
itsensä suhteen, ja jos mahdollista selvittää, millaiseksi hänen pitäisi
muuttua, sillä entisenä itsenään hän ei enää osannut olla.
Muuan naiskirjailija nimeltään M. matkustaa junalla kirjalliseen
tapahtumaan kertomaan teoksistaan. Tosin hän kokee olevansa vain nimellisesti
kirjailija, sillä hän ei enää kykene kirjoittamaan äidinkielellään. Häpeä hänen
kotimaastaan on liian suuri. Teoksen sisältöä oivallisesti
kuvaavan kannen on suunnitellut
Pauliina Nykänen.
Näin alkaa Venäjältä paenneen, nykyisin
Berliinissä asuvan Maria Stepanovan maailmalla
ylistetty romaani Kadoksiin
(Siltala).
Helsingin
Sanomien artikkelin Maailma pedon vallassa
2.3.2025 haastattelussa Stepanova tunnustaa: ”Minusta tuntui samalta kuin
päähenkilöstäni yli vuoden, mutta tämä kirja syntyi lopulta nopeasti.” Vaikka
hän puhui ja kirjoitti Putinia
vastaan, ”olen silti osa yhteiskuntaa, joka ei löytänyt ratkaisua Putiniin”,
hän huokaa.
Junamatkalla M:n tajunnanvirrassa poukkoilevat ajatukset eivät
suo hänelle rauhaa. Hänen entisestä kotimaastaan on kehkeytynyt murhanhimoinen
peto. Mutta mikä pahinta: minulta vei
vuosia tiedostaa eläneeni pedon sisällä tai ehkä jopa syntyneeni sen sisuksissa.
Vaikka kieltä, joka on syntynyt kauan ennen petoa, ei voi
sen hirmutöistä syyttää, M. ei mahda mitään sille, että kielikin on hänen mielikuvissaan
petomaistunut. Saastunut limaisista ilmauksista kuten kohde maalitettu ja erikoisoperaatio. Uutisvirran
kammottavat kuvat sotatantereelta eivät anna tilaa hänen muille pohdinnoilleen.
Sattuma tulee avuksi katkaisemalla junamatkan ja jättämällä
M:n tuntemattomaan kaupunkiin, puhelinkin avittaa pysymällä mykkänä. Tämä ei
M:ää huoleta: unohduksiin tai ehkä
kadoksiin joutuminen tuntui oudon lohdulliselta ajatukselta.
Harhaillessaan vieraassa kaupungissa vailla määränpäätä
M. ajautuu oudoille syrjäpoluille, pakohuoneeseen, sirkuksen sarkofagiin kahtia
sahattavaksi naiseksi, pienen romanssin itu kuihtuu ennen kuin on alkanutkaan. Tarot-korteillakin
on rooli tässä näytelmässä.
Nämä seikkailut olisivat vielä muutama vuosi sitten
luettuna tuntuneet omituisilta, tarkoituksettomilta. Mutta kun todellisuus on
nyt kadottanut entiset ääriviivansa ja kiepsahtanut uuteen asentoon,
vertauskuvallisten kommellusten logiikka loistaa kirkkaana.
Kääntäjä Arja
Pikkupeuran notkeaa suomennosta on ilo lukea. Uskon, että hän on onnistunut
tavoittamaan Stepanovan ilmeikkään kielen poljennon, sillä niin hyvin teksti synkkaa
yhteen M:n ajatustenjuoksun ja tapahtumien kanssa. Kas näin:Maria Stepanova on yksi sukupolvensa
arvostetuimpia venäläisiä kirjailijoita.
Kuva: Andrei Netotsinski
Kun M. aamuvarhaisella on päättänyt lähteä sirkuksen
mukaan, hän luulee jättäneensä menneisyytensä taakseen: ja siinä sankarittaremme nyt seisoi tyhjällä sunnuntaisella kadulla,
jolla ei liikkunut autoja eikä jalankulkijoita, ja kevyt kampepussi painautui
hänen kylkeensä luottavaisena, vailla moitteen sanaa.
Siitä, mistä henkensä menettämisen uhalla ei voi puhua, on kirjoitettava romaani. Mutta sekin on uhkarohkeaa, vaikka Venäjän nimeä ei kirjassa mainitakaan. Haastattelussa Stepanova kertoo, että Venäjällä Kadoksiin-romaania myydään suljetussa käärössä, jossa varoitetaan: ”ulkomainen agentti”. Sen voi tulkita parillakin tavalla.
Vertauskuvallisuudessaan Kadoksiin räjähtää valoammuksen lailla lukijan tajuntaan. Se
valaisee kirkkaasti menneisyyden, jossa hapuilimme sokeina ja nykyhetken, jossa
pyörimme kuin pakohuoneessa ulospääsyä löytämättä. Mutta tulevaisuuden hämärää
ei tämäkään valoammus kykene lävistämään.
Kintsugi on ikivanha japanilainen taidemuoto, jossa särkyneen
esineen palaset liimataan lakalla yhteen ja korjauskohdat sivellään kullalla.
Teoksesta tulee näin alkuperäistä arvokkaampi.
Kenties M. saa lopulta, kintsugin tavoin, koottua
identiteettinsä sirpaleet yhteen kuten teoksen mainiossa kannessa kuvatulle
taivaansiniselle teekupille on tehty. Maria Stepanovakin kirjoittaa jälleen ja
suunnittelee jatkavansa samasta aiheesta.
Kannen poikkisahattu nainen joutuu vielä Stepanovan
tavoin odottamaan, että joku avaisi sarkofagin kannen ja vapauttaisi hänet ahdistavasta
vankilasta. Sitä me muutkin toivomme, sillä kuten kirjailija muistuttaa tilanne
on uhkaava: ”Tämä rutto lähti Venäjältä. Mutta nyt näen, että tauti on levinnyt
ympäri maailmaa.”
Maria Stepanova: Kadoksiin. Siltala. 2025. 155 s. https://www.siltalapublishing.fi/
Venäjästä suomentanut Arja Pikkupeura.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti