tiistai 6. syyskuuta 2016

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle – Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta.


Miten yksinäisyys kesytetään

Laura Honkasalo valaisee omien ja muiden kokemusten avulla vaiettua aihetta uudessa kirjassaan Pöytä yhdelle. Yksinäisyys pahimmillaan ajaa masennukseen, parhaimmillaan raivaa tilaa luovuudelle ja itsetuntemukselle.

Parisuhdekeskeisessä yhteiskunnassamme vaatii rohkeutta tunnustaa olevansa yksinäinen. Sillä yksinäisyys on tabu, merkki epäonnistumisesta, josta helposti syyttää itseään: en kelpaa, en ole tarpeeksi älykäs, kaunis, jne. Harvoin tämä kuitenkaan on totta.

Traagiset kokemukset kuten avioero, sairaus, työttömyys tai rahattomuus karkottavat ystäviä ja ajavat marginaaliin, ulkopuoliseksi. Kirjailija Laura Honkasalo sen sijaan ei tarkastele aihettaan ulkopuolisena uudessa teoksessaan Pöytä yhdelle (Kirjapaja) vaan panee itsensä likoon kirjassaan ja tunnustaa jo avioerolapsena olleensa ulkopuolinen omassa perheessä, elämässä ja maailmassa.

Hänen maailmansa tuntui romahtavan lopullisesti, kun oma aviomies puolestaan jätti, ja hän jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa. ”Parisängyn tyhjä puoli tuntui kuilulta, jossa tyhjyys humisi korvia huumaavasti. Tuntui, että se voisi koska vain imaista minut, jäisin sinne ikuisiksi ajoiksi, enkä nauraisi enää koskaan.”

Avioero satuttaa aina, ja jos lapsia käytetään koston välineenä, tilanne on vielä raadollisempi. ”Vieraannuttamisen tarkoitus on tuhota lapsen suhde toiseen vanhempaan. Kun vieraannuttaja uhriutuu ja kertoo lapselle kokeneensa vääryyttä, lapsi haluaa olla vanhempansa tukena”, hän kirjoittaa teoksessaan. Asianajaja, kirjailija Marja Toivion uudessa romaanissa Kuka lasta varjelee (Arktinen Banaani) ajankohtainen aihe tulee kouriintuntuvasti iholle kaunokirjallisessa muodossa.

Laura Honkasalo pitää suosittua
Sininen kirjahylly -blogia.

Honkasaloa kiinnosti, miltä yksinäisyys muista tuntui. Hän tutki, mitä nuoret aikuiset ja keski-ikäiset aiheesta kirjoittivat internetissä ja nettikeskusteluissa ja poimi teksteistä näytteitä kirjaansa. Inspiraation lähteinä ovat toimineet myös monet romaanit ja muistelmat yksinäisyydestä. Näistä on luettelot kirjan lopussa.

Raija Siekkinen on hienossa kirjallisessa tuotannossaan antanut yksinäisyydelle suomalaiset kasvot, Virgia Woolfin Mrs Dalloway on kansainvälinen klassikko. William Styron kuvaa Sofien valinta -romaaninsa menestyksen jälkeen seurannutta masennusta teoksessaan Pimeän kuva – Muistelma hulluudesta.


Yksinäisyys saa usein alkunsa jo lapsuudessa. Monet kertoivat julmasta koulukiusaamisesta, joka on varjostanut uhrin koko myöhempää elämää. Sosiaalisen median välityksellä kiusaaminen leviää, kunnes kiusattu eristäytyy ja masentuu.

Pahimmillaan tämä ajaa uhrin vahingoittamaan ympäristöään, moni kouluampuja ja väkivallantekijä on ollut kiusattu ja sen seurauksena sulkeutunut omaan fantasiamaailmaansa. Honkasalo toteaakin, ettei kouluissa vieläkään puututa riittävästi lasten toisiaan kohtaan harrastamaan väkivaltaan.

Mutta kolikolla on kaksi puolta, niin yksinäisyydelläkin. Kun Honkasalon erosta oli kulunut viitisen vuotta, hän huomasi viihtyvänsä yksin, kaipaavansa vapauttaan niin paljon, että purki peräti kihlauksen mukavan miehen kanssa. Mitä oli tapahtunut?

Siihen hänellä ei ole yksiselitteistä vastausta. Vähä vähältä yksinäisyyden varjo vain haalistui ja lopulta katosi. Hän oli oppinut nauttimaan yksinäisyydestä, joka sitä paitsi on välttämätöntä luovaa työtä tekevälle kirjailijalle. Yksinäisyys on myönteinen olotila, kun se on vapaaehtoista. Aiemmin lähes fyysisenä kipuna pakottaneen ”yksinäisyyden poistuminen tuntui kuin varjo olisi lipunut pois, kuin paino noussut päältä”.

Kuutti Lavonen: Ferito d'amore
rakkauden satuttama.

Honkasalo tarkastelee aiheettaan monipuolisesti, empaattisesti ja viisaasti. Jokainen meistä tuntee joskus itsensä yksinäiseksi. Niinpä Pöytä yhdelle -teos on hyödyllistä luettavaa kaikille. Se on kuin hyvä ystävä, joka uskaltaa avautua kipeimmistäkin tunteistaan. Antaa lohtua, ettemme ole yksin.

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle – Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta. Kirjapaja, 2016. 168 s.


Kuutti Lavosen grafiikkaa Galleria Duetossa 18.9. saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti