Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Rakkauden korkea haiku

Mitä rakkaus on? Palkitun japanilaiskirjailijan Hiromi Kawakamin hieno romaani Sensein salkku tarjoaa kysymykseen varteenotettavan vastauksen.

Hiromi Kawakami on Japanin pidetyimpiä nykykirjailijoita, joka on voittanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa Sensein salkku voitti Tanizaki-palkinnon ilmestymisvuonnaan 2001 ja oli ehdolla Man Asia -palkinnon saajaksi vuonna 2013. Se on käännetty 14 kielelle.

Nyt Kustantamo S&S:n ansiosta olemme saaneet myös suomeksi tämän poikkeuksellisen helmen, joka vie 2000-luvun Tokion keskustan kujille epätavallisen, ja juuri siksi niin lumoavan, rakkaustarinan pauloihin. 

Tsukiko on 38-vuotias yksinään viihtyvä toimistossa työskentelevä nainen, Harutsuna Matsumoto hänen entinen japaninkielen opettajansa Sensei.

Kaksikko tapaa sattumoisin Satorun baarissa, juo sakea ja napostelee pikku paloja. Tarinaa kertoo Tsukiko: ”Tapailumme jatkui kaiketi siksi, että muistutimme toisiamme. Paitsi että pidimme samanlaisista baariruoista, kummallakin oli tapana pitää tiettyä etäisyyttä ihmisiin. Ikäeroa meillä oli hieman yli kolmekymmentä vuotta, mutta Sensei tuntui läheisemmältä kuin omanikäiset ystäväni.”

Hiromi Kawakami (s. 1958)

Kawakami luo intiimin, paikoin runollisen melankolisen tunnelman. Kerronta, jonka Raisa Porrasmaa mutkattoman taitavasti on suomentanut, soljuu näennäisen helposti. Silti teksti on monimielistä; tavoittaa ihmissuhteiden herkät säikeet ja kanssakäymisen hienovaraiset nyanssit nautittavasti.

Sensei säilyttää vanhoja muistoesineitä lipastossaan, siellä lojuu myös erilaisia pattereita, joissa mittarin mukaan on vielä vähän eloa jäljellä.

”Minä katselin isoja ja pieniä paristoja mietteisiini vaipuneena. Ne lepäsivät hiljaa himmeässä valossa. Kuu alkoi taas verhoutua pilviharsoihin.” 

Kuu saakin kulkea tarinan mukana, väliin hohtavana, toisinaan hurjasti kiitäviin pilviin kadoten, aina tunnelman mukaan.

Kaksikko tapailee satunnaisesti, käy vuorilla keräämässä metsäsieniä, markkinoilla, kirsikankukkajuhlissa hanamissa. Japanilaiset herkut, joita baarissa nautitaan, alkavat kutkuttaa lukijan makuhermoja.

Tokkuro, sakepullo

”Sensei tilasi padasta daikon-retikkaa, tsumire-kalapullia ja naudan jänteitä. Minä tilasin chikuwabu-vehnämykyjä, konnyaku-nuudeleita ja daikonia, etten jäisi huonommaksi.” Palan painikkeeksi kuluu tokkuroittain lämmintä sakea.

Pikkuhiljaa, aavistellen, pariskunnan välillä alkaa orastaa baarituttavuutta syvempiä tunteita. Nämä lukija tunnistaa: soutamisen ja huopaamisen, etäisyyden oton, mustasukkaisuuden, sydämentykytykset. Silloinkin, kun Tsukiko tapailee itsensä ikäistä, mukiinmenevää tuttavuutta, Sensei häilyy jossain hänen mielensä takamailla.

Pariskunnan erottaa vääjäämätön välimatka. Olisiko se mahdollista ylittää? Tsukiko tuntee outoa kaipausta, hänellä on unelma, vaikka tätä hänen on vaikea itselleen myöntää. Teoksen ulkoasun suunnitellut Satu Konttinen on tulkinnut kirjan tunnelman ja tarinan oivallisesti. Kannessa Tsukiko tutkii Sensein salkkua. Sen sisällä ei ole mitään, siitä huolimatta ”sen tyhjä tila avartuu äärettömyyksiin”. Aikamoinen opettaja tuo Sensei.

Malin Ahlsvedin akvarelli Kevätlumi.

Hän lausuu myös haikuja: ”Pajunoksain takaa välkkyy / Öisen virran valkovuo / virran takaa usvakummuilt’ / Huilun sävel hauras / matkamiehen rintaa vihlaisee…” 

Pitkän illan päätteeksi kumppanit päätyvät itsekin niitä sepittämään. Romaanikin muistuttaa surumielisellä tavalla lohdullista haikua.

Entä mitä rakkaus on? Tiede ei siihen kykene vastaamaan, mutta Sensein salkun tapaiset kirjalliset helmet tavoittavat omilla keinoillaan siitä jotain olennaista.

Hiromi Kawakami: Sensein salkku

 (Sensei no kaban). Suom. Raisa Porrasmaa. 

Kustantamo S&S, 2017. 243 s.

Malin Ahlsvedin herkissä akvarelleissa seikkaileva, maailmanmenoa ihmettelevä hahmo toi mieleeni Tsukikon ja kirjan tunnelmat.

Hänen näyttelynsä Kaipuuni on avoinna TM-galleriassa 18.2. saakka.