keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Édouard Louis: Ei enää Eddy


Ootsä se homo?

Edouard Louis’n 21-vuotiaana kirjoittama omaelämäkerrallinen menestysromaani Ei enää Eddy köyhyyden ja homofobian piinaamasta nuoruudesta herätti Ranskassa kohun.

Tammen keltainen kirjasto on tuonut maailman parasta kirjallisuutta Suomeen jo 65 vuotta. Sarjan viidessadas teos on Édouard Louis’n (aiemmin Eddy Bellegueule, s.1992 Hallencourtissa) kirjoittama häkellyttävä teos Ei enää Eddy.

Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys vain on niin totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään.”

Kymmenvuotias Eddy on uusi tulokas pienen pohjoisranskalaisen teollisuuspaikkakunnan koulussa – heti erilainen, silmätikku. Epäily Eddyn homoudesta on kuin poltinmerkki, joka oikeuttaa syrjimään ja kiusaamaan sovinistiset arvot omaavassa yhteisössä.

Syrjäisessä koulun käytävässä kaksi vanhempaa korstoa pahoinpitelee Eddyä säännöllisesti. ”Muistan ne iskut vatsaan, muistan kivun pään iskeytyessä tiiliseinään.” Kerronta virtaa eleettömästi, tunteilematta ja ehkä juuri siksi, se on niin tehokasta.

Suoraviivaista tekstiä täydentävät Louis’n analyysit omasta ja muiden käyttäytymisestä romaanin tapahtumien aikoina. ”Tällaisissa tilanteissa – siis ulkopuolisen silmin nähtynä – me ajattelemme nöyryytystä, ymmärtämättömyyttä ja pelkoa, mutta emme kipua.”

Minimalistisin keinoin Louis maalaa olosuhteiden ja mielenmaisemien lohduttomuuden. Lotta Toivasen sujuvasti suomentama konstailematon kieli, ja sen kuvaama maailma ovat samaa sukua. Painostavan köyhyyden noidankehässä alkoholismi, väkivalta ja heikommassa asemassa olevien syrjintä rehottavat.

Édouard Louis on opiskellut sosiologiaa Pariisissa ja 
kirjoittaa neljättä kirjaansa. Kuva: John Foley

Eddyn karski isä halusi pönkittää maskuliinista identiteettiään ja aikoi kasvattaa pojastaan koviksen, jolle antoi nimen television amerikkalaissarjojen inspiroimana. Isän toiveet romahtivat kuitenkin nopeasti. Eddystä tuli kimeä-ääninen, keinuvalantioinen, tyttömäinen poika.

Kun kasvoin, aistin isän yhä painostavammat katseet, hänessä viriävän kauhun ja avuttomuuden hänen katsoessaan luomaansa hirviötä, joka osoitti poikkeavuutensa päivä päivältä yhä selvemmin.”

Kylän naisilla ei ole sen helpompaa, jollei joku heistä tee lapsia, tuomio on yksimielinen: ”Se yksikin, niin vanha jo eikä vieläkään muksuja, se ei taida olla normaali. Se on varmaan lepakko. Tai frigidi, tiukkapillu.” Kursiivilla painettu puhekieli kuulostaa surullisen aidolta.

Essi Kuokkasen maalaus A Man Contemplating
Important Stuff.
Eddy ei ole itselleenkään vielä myöntänyt suuntautumistaan. Mutta kun heteropojat tyttöjen puutteessa homostelevat, hän on liekeissä ja tuntee viimein löytäneensä itsensä.

Ilo jää lyhytaikaiseksi, ja paine olla kuin muut vain kasvaa. Niinpä Eddy päättää pakottaa itsensä heteron muottiin vaikka väkisin.

Turha vaiva, keho ei tottele mieltä, se haluaa miehistä seuraa. Taitavasti Louis dokumentoi nuoren pojan epäröintiä ja ponnisteluja. 

 Samalla hän luo kyläläisten näköalattomasta elämästä vavahduttavan autenttista kuvaa. Ensimmäinen kustantaja hylkäsi kirjan sillä perusteella, ettei sen kuvaamaa köyhyyttä olisi ollut Ranskassa sataan vuoteen.

Eddy on fiksu ja viihtyy oppitunneilla, mutta koulumenestys ei ole hääppöistä. Miten se voisikaan olla olosuhteissa, joissa makuuhuoneessa ei ole kirjoituspöytää, eikä sähkövaloon ole varaa. Keittiönpöydän ääressä äiti perkaa kalaa, isä juopottelee ja televisio pauhaa.

Romaanin katkelmallinen, preesensissä kirjoitettu epilogi antaa viitteitä tulevasta. Ahdas portti uuteen elämään raottuu, kun Eddy hyväksytään teatterilukioon kaupunkiin. Siellä Eddy Bellegueule poistuu näyttämöltä ja tilalle astuu Édouard Louis.

Älykköjen joukossa arvot ja feminiiniset kehot tuntuvat vihdoin kotoisilta. Kun lukion käytävällä joku huikkaa kysymyksen: ”Moi Eddy, aina vaan yhtä homo?” Eddyllä on jo varaa nauraa muiden mukana.

Édouard Louis: Ei enää Eddy
(En finir avec Eddy Belleguele). Ranskasta suomentanut Lotta Toivanen,
Tammi, 2019. 184 s.
Essi Kuokkasen maalauksia Galleria Livessä 27.9..2019 saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti