Jarmo Lehtinen: Kahdeksan vuodenaikaa

Arvaamattoman ilmaston armoilla

 Vaeltelu lähiluonnossa sitä tarkkaillen ja kuvaten inspiroivat Jarmo Lehtisen tallentamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan esseistiseen valokuvateokseen Kahdeksan vuodenaikaa.

Niin kauan kuin sävyt säilyvät, niin pimiössä kemikaalialtaista nousevilla kuitupapereilla kuin mielessämme, meillä on mahdollisuuksia.

Maailmankirjat tuntuvat tällä hetkellä olevan yhtä sekaisin kuin elementit Jarmo Lehtisen teoksen Kahdeksan vuodenaikaa (Bokeh) kansikuvassa. 

Tosin vahinkolaukauksena syntynyt kuva toimii hienosti niin sommittelultaan, sävyiltään kuin tunnelmaltaan.

Kuvaa luulisi kaksoisvalotuksella luoduksi, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Hernesaaren jättömaan särkyneen lasin palaset vain innostuivat loihtimaan Lehtisen siluetin ympärille jännittävän kollaasin.

Uransa viestinnän ja journalismin parissa tehnyttä nykyistä harrastelijakirjailijaa ja -valokuvaajaa eivät jännitys eivätkä spektaakkelit kuitenkaan kiinnosta. Lehtinen kaipaa maisemaan ennakoitavuutta ja jatkuvuutta.

Niinpä hän on kuvannut kirjansa pienoisesseiden ja mietelmien tunnelmaan sopivia ”paikallaan pysyviä, elämää hitaasti sykkiviä ja rauhallisesti tihkuvia” mustavalkokuvia. Kun värit loistavat poissaolollaan, jäljelle jää harmaan sävyjä.  Silloin ”todellisuus näyttää hieman tylsemmältä ja vähän ennustettavammalta, armollisemmalta”, hän kirjoittaa.

Lehtinen ehdottaa, että sävyjä kannattaisi viljellä muidenkin kuin vain valokuvaajien. Pikimustan ja vitivalkoisen väliltä löytyy lukemattomia harmaan sävyjä myös ajatuksiin ja puheisiin. Tätä kannattaa harkita, sillä: ”Sävyissä on kohtuullisuutta ja lohtua.” Kenties ne tarjoaisivat uusia näkökulmia monenlaisiin asioihin ja mielipiteisiin.

Jarmo Lehtiseen minut tutustutti joitakin vuosia sitten persoonallinen Gottfried, puhdasrotuinen seropi (sekarotuinen piski). Parivaljakko parantaa maailmaa sympaattisessa teoksessaan KeskustelujaGottfried-koiran kanssa. ( https://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2020/08/koira-ja-sen-ihminen-filosofoivat.html ) . Heidän pölyn olemuksesta vakaviin teologisiin kysymyksiin polveilevat keskustelunpätkänsä keskeytyivät tuon tuosta hyväksyviin nyökyttelyihini ja naurunpyrskähdyksiin.

Rissografilla painetut kuvat muistuttavat 
grafiikan vedoksia.

Vaellellessaan klassikkokamera kaulassa lähimaisemissa poikkeukselliset sääilmiöt saivat Lehtisen pohtimaan, mitä vuodenajat oikeastaan merkitsivät? Ihminen keksi nimittää vaihtuvia säätiloja neljäksi vuodenajaksi ja antoi niille nimet. Kalenteri kaappasi ne saman tien kansiensa väliin.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamien ilmiöiden seurauksena vuodenajat eivät kuitenkaan enää suostu entiseen marssijärjestykseen vaan tuuppivat toisiaan ja lipuvat toistensa päälle. Lehtisen mielestä ne tarvitsevat apuvoimia, kumppaneita, joiden avulla arvaamattomaksi käynyttä todellisuutta voisi paremmin luonnehtia.

Ilmansuuntia on kahdeksan, mikseipä siis myös vuodenaikoja, tuumi Lehtinen ja ryhtyi tuumasta toimeen. Hänen keksimänsä neljä uudissanaa pujahtivat sulavasti vuodenaikojen rivistöön. Ne antavat lisää vapausasteita tuntemuksillemme: talvi, TUISKI, kevät, SULAVA, kesä, KYPSÖ, syksy, HARMO.

Mutta riittääkö edes kahdeksan koplakaan luonnehtimaan kokemuksiamme tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos entisestään riehaantuu? Tunkeeko se tukehduttavalla paahteellaan listaan vielä yhdeksännen, ilmastoidun vuodenajan, jolloin ulos ei ole menemistä. Ehdotan tälle mustalle lampaalle nimeä ILMO ja sijoitan sen kesän ja KYPSÖn väliin.

Jarmo Lehtinen esittelee teostaan. Taustalla hänen kaksoisvalotuksella loihtimansa kuva,
jossa Linnanmäki on huvitellut laskemalla mäkeä alas. Kuva: Hannele Salminen.

Onko ilmastonmuutos karannut jo niin pitkälle, ettemme enää saa sitä kiinni? Olemmeko heränneet liian myöhään, vai olemmeko vielä edes heränneet? Näitä kysymyksiä pohtiessaan Lehtinen suree, millaisen perinnön me jätämme: avohakkuita, ojitettuja soita, luontokatoa, aavikoituneita alueita, hirmumyrskyjä, tulvia, sukupuuttoon kuolevia eläinlajeja.

Me tuhoamme jälkipolvien tulevaisuutta itsekkyydellämme, ahneudellamme ja lyhytnäköisyydellämme. Meillä ei ole siihen lupaa, sillä: Toivottavasti jäljissämme kulkee toisia, pieniä ja vielä syntymättömiä, joilla on oikeus jättää omat jälkensä, pienten varpaiden täplittämät.

Meidän on kannettava vastuumme ja tartuttava toimeen, vaikka se vaatii mukavuudenhalustamme ja etuoikeuksistamme tinkimistä. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole, sillä viimeinen raja lähestyy uhkaavasti. Lehtinen on kuitenkin toiveikas: Mielikuvituksensa ansiosta ihminen saattaa kyetä ainoana lajina ratkaisemaan ongelmat, jotka se ainoana lajina on kyennyt luomaan.

Jarmo Lehtinen: Kahdeksan vuodenaikaa. Bokeh, 2024. 40 s. Numeroituja teoksia on myytävänä Bokeh-kaupassa: https://holvi.com/shop/bokeh-kauppa/. https://bokeheditions.fi/

Kahdeksan vuodenaikaa on julkaisuprojekti Bokehin ensimmäinen risografilla, https://www.tiedetoimittajat.fi/tiedekeskiviikko/risografia-eli-soijamusteen-charmi, painettu julkaisu. ”Rison karkea rasteri ja syvä musta ottivat kuvista jotain olennaista pois, mutta samalla kuvat saivat uuden ilmeen, jonka turvin ne ”pärjäävät” painotuotteessa”, toteaa Antti Nylén.