Parvs-kustantamon perusteelliset, runsaasti kuvitetut
taidekirjat ovat mainio lisä yhä vähälukuisemmaksi harvenevaan alan
kirjallisuuteen.
Nyt ilmestyneet kolme teosta ja niihin liittyvät näyttelyt
tarjoavat oivallisen näköalapaikan tarkastella taiteen kehitystä, sen merkitystä,
filosofiaa ja tulevaisuutta.
Taide on minun
matkani esittelee kattavasti Martti Airion
(1890 –1973) taide- ja antiikkikokoelman, joka on nykyään esillä Mikkelin
taidemuseossa. Teos piirtää samalla muotokuvan taiteen ystävästä, jonka
hiljalleen alkanut harrastus 1920- luvulla johti lopulta lähes 50 vuoden pituiseen
matkaan taiteen asiantuntijana ja keräilijänä.
Hänen ensimmäinen hankintansa oli Fanny Churbergin maalaus Vanha
koivu (1874). Pieni, öljyllä pahville maalattu intensiivinen teos kuvaa
elämän ja kuoleman vuoropuhelua, jonkin uuden alkua. Maalaus osoittaa, miten taiteilijat
alkoivat noihin aikoihin vapautua kansallisromanttisista teemoista kohti persoonallisempaa
ilmaisua.
 |
| Fanny Churberg: Vanha koivu (1874, osa) |
Airion kokoelmassa keskeisiä ovat Septem-ryhmän ja
Marraskuun ryhmän taiteilijat kuten Magnus
Enckell, A.W. Finch ja Alvar Cawén.
Muidenkin Suomen huipputaiteilijoiden teoksia alkoi vuosikymmenten varrella ilmestyä
hänen Korkeavuorenkadun asuntonsa seinille Eero
Järnefeltistä ja Helene Schjerfbeckistä
Tapani Raittilaan ja Inari Krohniin.
Airio ei ollut varakas, hän säästi opettajan palkastaan
voidakseen hankkia taidetta. Rahat eivät riittäneet matkoihin, mutta se ei
haitannut, sillä jokainen uusi taidehankinta oli hänen matkansa. Niinpä
Pariisi, Capri, Ravenna, Bretagne ja Rooma muiden muassa matkasivat teoksiin
taltioituina hänen luokseen.
Airion jäämistöstä löytyneelle ruutupaperinpalalle on
listattu yhdeksän kohtaa, miksi kerätä taidetta ja millaista taidetta tulisi
kerätä. Kohdat 7 ja 6 vastaavat kysymyksiin ja kiteyttävät samalla
taiteenrakastajan ja -keräilijän filosofian. Kohta 7: ”Kodissa silmä lepää, taideteos antaa vaihtelua ajatuksille” ja
kohta 6: ”Taiteilijan täytyy sanoa ja
antaa jotakin töissään.”
Astetta isomman kokoluokan taidekeräilyyn johdattaa
muhkea Kymmenen polkua kokoelmaan. Se
esittelee helmiä – kultakauden klassikoita ja nykytaidetta – Gösta Serlachiuksen taidesäätiön
kokoelmasta.
Se sai alkunsa jo 1880-luvulla Mäntän paperitehtaan
johtajan, kauppaneuvos Gustaf Adolf
Serlachiuksen kiinnostuksesta taiteeseen.
Hänen veljenpoikansa Gösta
Serlachius (1878–1942) jatkoi kokoelman kerryttämistä intohimoisesti. Nykyään se
sisältää tuhansia taideteoksia eurooppalaisesta 1500-luvun taiteesta
ajankohtaiseen nykytaiteeseen kotimaasta ja maailmalta.
Miten esitellä näin monenlaisia teoksia mielekkäällä
tavalla? Kirjan toimittaja, kokoelmapäällikkö Tarja Talvitie on ratkaissut ongelman luomalla kymmenen polkua kokoelmaan.
Niitä seuraten lukijalle tarjotaan kiehtova kattaus tiettyihin teemoihin
keskittyviä teoksia eri vuosikymmeniltä.
 |
| Albert Edelfelt Tyttö ja kissa (1881), osa |
Polut johdattavat Viattomuuden ajasta Nautintojen ja
kiusausten kautta Perhepiiriin. Siellä tapaamme Albert Edelfeltin herkän Tytön
ja kissan (1881). Ajat eivät ole kissan suosiota vähentäneet, päinvastoin,
monessa perhepiirissä se on itsestään selvä perheenjäsen.
Toisenlaiseen perhepiiriin törmäämme Ville Lenkkerin valokuvateoksessa Veljeys, 2013–2014. Se vie Mänttään, taantuvaan
teollisuuskaupunkiin, josta viime vuosina on kehkeytynyt elävä kulttuuri- ja
taidekaupunki. Tämä ei kuitenkaan tunnu koskettavan rauhallista pöytäseuruetta,
jonka elämä soljuu tuttua rataa.
 |
| Ville Lenkkeri: Veljeys, (2013–2014), osa |
Pysyttelemme edelleen Mäntässä, mutta nyt siirrymme kanalan
puolelle. Sinne johdattaa Timo Valjakan
toimittama teos Koen Vanmechelen – Kyse
on ajasta. Maailmankuulun belgialaisen Koen
Vanmechelenin monipuoliseen tuotantoon kuuluu maalauksia, veistoksia ja videoita sekä bioinstallaaioita ja
yhteiskunnallisia projekteja.
Teoksillaan hän luo visioita tulevaisuudesta, jossa
ihmiset ja muut lajit elävät tasapainossa. Luonto ei enää olisi meille pelkää
resurssia, jonka maksimaalinen hyödyntäminen olisi toimintamme tärkein
päämäärä.
Kyse on ajasta. ”Kello
käy. On tajuttava, että tulevaisuutemme on riippuvainen kyvystämme jakaa ja
luoda yhteyksiä”, hän toteaa kirjassa.
Itse hän on konkreettisesti toteuttanut
ajatuksiaan edistämällä taloudellisesti ja ekologisesti kestävää karjanhoitoa erilaisissa
paikallisyhteisöissä eri puolilla maailmaa.
Keskeistä Vanmechelenin ajattelussa on monimuotoisuus
niin luonnossa kuin kulttuurissa. Kana on surullinen esimerkki, miten ihminen
on jalostanut sitä vain tuotantoa silmälläpitäen. Vanmechelenin Cosmopolitan
Chicken Project sen sijaan pyrkii eri kanarotuja risteyttämällä kestävämpiin ja
terveempiin sukupolviin. ”Mechelse-maatiaiskanojen” voi nähdä tepastelevan
osana näyttelyä Mäntässä.
Vanmechelen laajentaa
taiteilijuuden käsitettä työskentelemällä taiteen, luonnon ja tieteen
leikkauspisteessä, tuomalla taiteen aikamme keskeisten kysymysten äärelle. Hän pyrkii
kohti maailmaa, jossa elämä olisi mielekästä tulevaisuudessakin.
 |
| Koen Vanmechelen työskentelemässä studiossaan. |
Ympyrä sulkeutuu, Vanmechelen toteuttaa juuri sitä, mitä
Airion ruutupaperilappusessa toivottiin: ”Taiteilijan
täytyy sanoa ja antaa jotakin töissään.”
Paula
Hyvönen (toim.): Taide on minun matkani – Martti Airion taidekokoelma
Kustannusosakeyhtiö Parvs. 2018. 224 s. Mikkelin taidemuseo
Ja sitten Mänttään, siellä on paljon katsottavaa ja
koettavaa:
Tarja
Talvitie (toim.): Kymmenen polkua kokoelmaan
Parvs. 2018. 272 s. Serlachius-museot
Timo
Valjakka (toim.): Koen Vanmechelen – Kyse on ajasta
Parvs. 2018. 137 s. Näyttely Kyse on ajasta Serlachius-museo Göstassa 16.9. saakka.
Mäntän XXIII Kuvataideviikkojen kuraattori Veikko Halmetoja lupaa Kartasto-näyttelyn kävijöille
”kokemuksia ja ajateltavaa, kauneutta ja rumuutta sekä teoksia, jotka jättävät
muistijäljen”. Kartasto Pekilossa
31.8. saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti