torstai 26. heinäkuuta 2018

César Aira: Todiste І Illallinen


Usko tai älä!

César Airan yhtenä niteenä julkaistut pienoisromaanit Todiste ja Illallinen nyrjäyttävät todellisuuden sijoiltaan, juhlivat mielikuvituksen voimaa ja elämän runollisuutta.


Todisteen (Siltala) päähenkilö, pulska 16-vuotias koulutyttö Marcia on päivittäisellä iltakävelyllään ajautunut nuorison omalle alueelle Buenos Airesin Floresille, hälisevien äänien, välkkyvien valojen ja eroottisesti kyllästyneen tunnelman vyöhykkeelle.

Argentiinan suosituimpiin nykykirjailijoihin kuuluva César Aira todistaa heti alkuun suvereenin havainnoitsijan ja kertojan kykynsä luonnehtimalla runollisesti arkista tilannetta, jossa Marcia on outo lintu.

Oli miten oli, hän oli saapunut tähän lumottuun valtakuntaan, joka ei ollut mikään konkreettinen paikka vaan sattumanvarainen alkuillan hetki.” Kävellessään eteenpäin Marcia tuntee valon ja pimeyden, hiljaisuuden ja ”katseiden pehmeän vastuksen”.

Mutta atmosfääri sähköistyy yhtäkkiä yksinkertaisen kysymyksen myötä: ”Haluuks naida?” Sen on heittänyt toinen punkkarityttökaksikosta, Mao, joka vakuuttaa rakkauttaan Marciaan ensi silmäyksellä.

Marcian todellisuudenkäsite heittää volttia, eikä mikään ole enää ennallaan hänen maailmassaan kysymyksen jälkeen. Samalla tavoin hyvät kirjatkin nyrjäyttävät urautuneen tajuntamme raiteiltaan, saavat miettimään erilaisia elämän arvoja ja vaihtoehtoja.

Nobel-veikkailuissa pitkään mukana ollut
Aira on julkaissut kymmeniä teoksia.
 Hänet tunnetaan myös kääntäjänä.
Kuva Mathieu Bourgois
Tyttöjen välinen sanailu ja lorvehtiminen saavuttavat kulminaatiopisteensä, kun Aira vaihtaa neloselle ja yllättää lukijan antamalla tapahtumien riistäytyä väkivaltaisiksi. ”Sillä vaikka rakkautta ei voi selittää, sen voi todistaa”, julistaa Mao ja sen hän kaverinsa Leninin kanssa totisesti tekee. 

Kun ”Rakkauden kommando” pääsee vauhtiin, mieleen nousee kohtauksia elokuvista kuten Bonnie ja Clyde sekä Thelma ja Louise. Ristiriita Airan mutkattoman luontevan kerrontatyylin – jonka Sari Selander on sujuvasti suomentanut – ja överiksi yltyvien tapahtumien välillä kiehtoo.

On kuin kirjailija kuvaisi itseään Illallisen päähenkilön luonnehtiessa ystäväänsä. ”Se että hän kertoi kaiken niin proosallisesti, mitään sen enempää paisuttelematta, oli vain osoitus siitä että sadunomaiset elementit olivat osa hänen arkeaan.”

Niinpä Illalliseen tarttuessa osaa jo odottaa, että alun rauhallinen poljento jossain vaiheessa tarinaa ryöstäytyy käsistä, ja kalabaliikki ryöpsähtää sivuille. Näin myös käy.

Kaikki alkaa perin tavanomaisesti: kuusikymppinen äitinsä nurkkiin konkurssin jälkeen elätettäväksi ajautunut mies on kutsuttu tämän kanssa illalliselle ystävänsä luo.

Argentiinalaisen Jantuksen teos
Toxiconderon (osa).

Hän viihdyttää vieraitaan polveilevilla kertomuksillaan ja vietereillä toimivilla leluilla, jotka oudosti ennustavat tulevaa. Tarinaansa Aira ujuttaa kuin huomaamatta satiiria ja huumoria korruptiosta ja oman edun tavoittelusta. Asettaa peilin meidän eteemme, eikä sen heijastama kuva imartele.

Vauhtiin päästään, kun elävien kuolleiden repaleinen luurankoarmeija nousee haudoistaan metsästämään elämän eliksiiriä, endorfiinia, jota aivomme tuottavat. Mikä neuvoksi, kun kepit, kivet eivätkä haulikot niihin pure? Vastaus löytyy yllättävältä suunnalta.


Kertojan viisas ystävä – kirjailijan alter ego? – saa lausua viimeisen sanan: ”vain ne, jotka antava jotain muille, voivat odottaa saavansa jotain vastineeksi. Ja tätä tarkoitusta palvelee luovuus. Mielikuvitus. Liiketoiminnan proosan ilmaisuvälineeksi tarvitaan elämän runollisuutta.”

Melkoinen runoilija tuo César Aira.

César Aira: Todiste І Illallinen
 (La prueba І La cena). Suom. Sari Selander. Siltala. 2018. 208 s.

Jantuksen teoksia mukana näyttelyssä: 
Bela Biennial European and Latin American Contemporary Art
Merikaapelihallissa 12.8. saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti