Reaalifantasiaa lappilaisella twistillä
Juhani
Karila voitti Kalevi Jäntin säätiön palkinnon romaanillaan Pienen hauen pyydystys. Se ei ole ihme, sillä teos tuo komealla
molskahduksella Lapin mystiikan suomalaiseen nykykirjallisuuteen.
Juhani
Karilan mainion Pienen hauen pyydystyksen (Siltala) esittelykierros lennättää meidät kahden opastajan avittamana
Itä-Lapin perukoille, myyttien ja hirviöiden valtakuntaan, sääskien ja
paarmojen armoille.
Itä-Lapista kotoisin olevan Juhani Karilan letkeä kieli
maalaa karun maiseman elävästi lukijan silmien eteen. Näen silmänkantamatonta
lettoa, nevaa, rimpeä ja luhtaa, joissa turvemöröt rylläävät. Siellä suo imee
kenkää mielihyvästä poreillen, ja taivaanrantaa puhkovat resuiset kuuset.
Kalevi Jäntin säätiö ylisti teosta
palkintoperusteissaan:
Romaanin päänäyttämön, hernekeiton samean Seiväslammen liemessä
murjottaa päähenkilö, limainen hauki, suurlähettiläs toisesta ulottuvuudesta.
Sen vastaparina kamppailee Elina Ylijaako, ympäristökeskuksen näytteenottaja,
jonka on kerran kesässä palattava kotiseudulleen ja pyydystettävä hauki. Hänen
henkensä riippuu siitä, onnistuuko pyynti.
Elinaa on varoitettu Seiväslammesta: ”Siellä voipi käyä huonosti”, sillä: ”Se hauki ei ole normaali”. ”Sinä tapatat ittes. Kuulikko”. Kaiken
lisäksi lampea vahtii hirmuinen näkki, joka on rakentanut katiskoista itselleen
valtaistuimen.
Arto Väisäsen piirros Aamusta jatkuu päivä (osa). |
Seudulla liikuskelee muitakin outoja elikoita: haltioita,
meteleitä ja peijooneja, joista yksi, Musti nimeltään, tulee tutuksi.
Paikallisille moinen karnevaali on arkea: ”On
sitä maalimassa kummenpaaki”.
Elinan kannoilla rymistelee myös topakka naisihminen, rikoskonstaapeli
Janatuinen, jonka tehtävänä on pidättää Elina murhasta epäiltynä. Sumuverho
menneisyyden tapahtumien yltä hälvenee vähitellen nykyisyyden vanavedessä.
Kun jo manan maille siirtynyt Moukku-Olli viiltää aukon
aika-avaruuteen, paljastuu, että Pienen
hauen pyydystyksen keskiössä kaihertaa
Elinan ja hänen nuoruudenrakkautensa taiteilijaksi päätyneen Jousian riipivä
rakkaustarina. Elementti kuuluu jokaiseen kunnon kertomukseen.
Tällaista kielellä ja mielikuvituksella ilottelua en
muista pitkään aikaan lukeneeni. Tuntuu kuin kirjailijalla olisi ollut hauskaa
monenmoisia kummajaisia ja vauhdikkaita juonenkäänteitä sepitellessään, niin
letkeästi ja jännittävästi tarina kulkee. Tilannehuumori hykerryttää pitkin
matkaa.
Suomen kielen ilmeikkyys pääsee Karilan tekstissä valloilleen.
Seudun persoonallisen asujaimiston lunki meän kieli lisää lukunautintoon oman
mausteensa. Möröistä pahimpana heiluu hattara, riivaaja, joka menee minne mielii.
Kun se valtaa pankinjohtajan sielun, hänet on turvallisuussyistä lukittava
pankkiholviin. Näin pari paikallista holvin oven paksuudesta haastelee:
” – Oli muuten
paksu ovi. – Niissähän on. Ei pääse dynamiitillakaan läpitte. – Olekko
kokkeillu. – Jos olenki. – Jaa jaa.”
Juhani Karila voitti J.H. Erkon kirjoitus- kilpailun vuonna 2010. Kuva: Laura Malmivaara |
Pienen hauen pyydystyksen – trillerin,
rakkaustarinan ja uuskumman – punaisena lankana luikertelee ylistys luonnon
monimuotoisuudelle. Karila ei tätä alleviivaa vaan antaa luonnon elää vahvasti
tarinassa mukana. Elinan biologian opettaja
sanoo suoremmin:
”Yhtäkkiä näette
kaikkialla ympärillänne uskomatonta kekseliäisyyttä. Kasvillisuutta, joka
murtaa kiveä. Lintuja, ei tarvitse kuin katsoa lintuja! Pelkästään linnuissa on
sovelluksia, jotka ylittävät käsityskykymme”. Silti me joka päivä teemme
väsymättömästi työtä tämän eliömaailman tuhoamiseksi.
Juhani Karilan Pienen
hauen pyydystys on lumoava, viihdyttävä aikuisten satu. Sadut ja myytit
eivät kuitenkaan ole vain viihdettä, sillä ne perustuvat todellisuuteen. Ne
kertovat meistä ihmisistä ja parhaimmillaan antavat elämänohjeita.
Elinallakin
on opittavaa: ”Sinun pittää antaa anteeksi
ittelles”.
Peräti työlääksi osoittautui pienen hauen pyydystys,
vaikka apuvoimiakin oli. Kun laineet Seiväslammella viimein asettuvat, esinäytöksen
opastajiemme on aika humauttaa nyrkillä turvemörköjä, tempaista saappaat suosta
ja singota jälleen lukemattomien tähtien täplittämälle taivaalle.
Vastoin kaikkia odotuksia Janatuisesta ja peijooni
Mustista on tapahtumien tiimellyksessä tullut sydänystäviä. He jatkavat yhdessä
kohti uusia seikkailuja.
Arto
Väisäsen teoksia OHO Galleriassa 26.6. saakka.
Hei! Muuten oikein hyvä ja kuvaava kirjoitus, mutta kirjassa puhuttava murre ei ole meänkieltä. Meänkieltä puhutaan Suomessa Tornionlaaksossa, ei Itä-Lapissa.
VastaaPoista