Rakkauden ja surun paradoksi
Tomi
Kontion ja Elina Warstan saumaton yhteistyö Finlandia Juniorilla palkitussa
teoksessa Koira nimeltään Kissa
hyvästelee ystävän käsittelee rankkoja teemoja, kuolemaa, menetystä ja
surua. Silti kertomus säteilee lämpöä ja tuo lohdutusta, ylistää kuoleman
ylittävää rakkautta.
”Pelko pois,
rakkaat ystävät”, Näätä sanoo. ”Minun on aika, mutta rakkaudella ei ole aikaa.”
Ystävykset Kissa, Koira ja Näätä elelevät sataman laidalla hylätyssä kontissa. He ovat tulleet tutuiksi Tomi Kontion elävästi kirjoittamissa ja Elina Warstan ilmeikkäästi kuvittamissa neljässä teoksessa.
Haikean viisaassa kirjassa Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän (Teos) meidän on jätettävä
hyvästit paitsi Näädälle myös kirjasarjalle.
Jollette vielä ole kolmikkoon aiemmin tutustuneet, esittely on paikallaan: Tarinaa kertoo pipopäinen hiukan resuisen oloinen koira nimeltään Kissa, Koira puolestaan on hiilenmusta, sinisilmäinen fiksunoloinen kissa.
Näätä on ihminen, ”puliukko” omien sanojensa mukaan, mutta lämminsydäminen
ja kaikkia rakastava.
Kumppanit viihtyvät kontissaan, katselevat kynttilän valossa pulleasilmäistä vanhaa televisiota, joka tosin on rikki. Mutta ei se haittaa, eihän konttiin tule sähköäkään.
”Mutta päässä meillä on virtaa!”,
Näätä ylpeilee, sillä kumppanukset keksivät tarinoita juoksukilpailuista
telenovelleihin, joita he televisiosta mielikuvituksen siivin katselevat.
Pinnallinen nykymeno surettaa viisasta Näätää: ”Me
katsomme tyhjää ruutua ja yhtäkkiä se alkaa elää. Mutta voi miten surullista on
nähdä metrossa ihmisiä, joita ruutu katsoo ja imee heidät tyhjiksi.” Näädällä
ei myöskään ole kiire minnekään, sillä silloin ei pääse perille tähän hetkeen,
sen syvyyteen ja rikkauteen. Ei näe sen kauneutta, sitä mikä elämässä on
arvokasta.
Teoksen monitasoisesta kerronnasta riittää ammennettavaa
kaiken ikäisille. Vaikka aiheena on ystävän poismeno, mukana on paljon muutakin,
iloa, huumoria, sanaleikkejä ja jännitystä. Perimmältään Kontio tavoittelee
näkyvän takaista, luonnon kiertokulun kaltaista ajattomuutta, hahmottelee
ikuisuuden ääriviivoja.
Kuoleman ja surun äärellä me aikuiset olemme yhtä ymmällämme
ja murheissamme kuin lapsetkin. Kauniisti ja lohdullisesti Kontio saattaa
Näädän viimeiselle matkalle. Kun valkoinen perhonen siivet välkkyen tuo
auringon ja tuulen kutsun toisesta maailmasta, Näätä taivaltaa ystäviensä
kanssa Mustavuorelle lehtoon, jossa hänen uusi elämänsä alkoi.
Näätä kertoo, miten hänen ollessaan nuori vastoinkäymiset
ja viha työnsivät häntä kohti elämän reunaa tässä samassa lehdossa. Ja miten
jokin hahmo otti häntä kädestä kiinni, auttoi, loi uskoa. Silloin ajattomuus
sai nimen rakkaus. Julma huhtikuu ja
ankara elämä olivat muuttuneet armeliaaksi huhtikuuksi ja kauniiksi elämäksi.
Elina Warsta on palkittu kuvittaja ja graafikko, Tomi Kontio on
ikäpolvensa arvostetuimpia kirjailijoita. Kuva: Heli Sorjonen
Näätä kaappaa ystävänsä kainaloon ja käy pitkäkseen
keskelle kerälle rullautuneita saniaisten alkuja, jotka kohta avaavat nyrkkinsä
ja levittävät kotkansiipensä kohti taivasta. ”Rakkaus pitää meidät yhdessä
kuoleman jälkeenkin”, hän lupaa, sillä rakkaus ei kuole.
Rakkaus on paradoksi, joka vain lisääntyy, kun sitä
jakaa. Suru on rakkauden varjopuoli, suru on rakkauden hinta, tuumii Kissa.
Suru pitää poismenneen lähellä kenties enemmän kuin hänen eläessään. Rakkaus ja
suru nivoutuvat yhteen, ne raottavat maailmaan uuden näkökulman, iloonkin tulee
surun tuomaa syvyyttä. Se on surun paradoksi.
Kissa ja Koira ovat Näädän lohduttelusta huolimatta
hädissään: Miten me pärjäämme kovassa maailmassa ilman sinun turvaasi? Näätä
kehottaa heitä lähtemään reippaan kymmenvuotiaan Tiikeritytön luo. Tiikeri on
kumppanusten vanha ystävä, jonka kanssa he Saanatunturilla pelastivat
naaliperheen viekkaan ketun kavalilta aikeilta teoksessa Koira nimeltään Kissa ja viimeinen naali. http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2025/01/kontio-warsta-koira-nimeltaan-kissa-ja.html
Matka Tiikerin kotitalolle ei suju kommelluksitta. Koiran terävillä kynsillä on tiirikoitava vankilan
lukko auki, ja Kissan on ponkaistava komea loikka suljetun portin yli. Pakomatka
päättyy onnellisesti kunTiikeri ottaa ystävänsä avosylin vastaan.
Tiikerin surutyö vie kolmikon meren rannalle, missä he
tuntevat Näädän läsnäolon. Kuin aallot hän tulee ja menee maailman rytmissä,
maininkien huokaillessa, pienten kivien kilkattaessa. Uuden elämän aamu
sarastaa rakkauden leimaamalle kolmikolle, on aika jatkaa matkaa.
Tomi
Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän.
Teos. 2025. 110 s. https://www.teos.fi/
