Minna Lindgren: Vihainen
leski
Minna
Lindgren ravistelee taas hulvattomaan tyyliinsä vallalla olevia stereotypioita.
Vihainen leski leiskauttaa käsitykset
vanhuksista ja eläkeläisistä aivan uudelle tasolle.
Ulla-Riitta Rauskio on suorittanut elämäänsä
tunnollisesti: porannut hampaita, synnyttänyt vaivalla kaksi lasta ja hoivannut
kasvikseksi taantunutta aviomiestään omaishoitajana 12 vuotta. Nyt vihdoin
tämän kuoltua hän on vapaa elämään omaa elämäänsä 74-vuotiaana.
Mutta miten? Ulliksen identiteetti on hakusissa, sillä hän
on koko ikänsä toteuttanut muiden toiveita. Onneksi avuksi ilmaantuu kaksi
viriiliä ja vastuutonta nuoruudenystävää: leiskuva baarikärpänen Pike ja reipas
ja rehevä Hellu.
Kolmikko sukeltaa saman tien skumpan kuohuihin Ikivihreän
lihamarkkinoille. Sydämentahdistajat, titaanilonkat ja rintaimplantit eivät
vauhdikkaiden eläkeläisten menoa hidasta. Ulliksen uuden elämän estoton meno jatkuu
yökylässä Valtosen luona Keravalla Viagran siivittämänä.
Nämä eläkeläiset elävät tavalla, josta teinit voivat vain
haaveilla: on oma kämppä, tilille putkahtaa rahaa, vaikkei töitä teekään, eikä
tietoakaan kotiintuloajoista tai raskaudenpelosta. Ja vaikka Tilastokeskus
niputtaakin kaikki eläkeläiset samaksi kuolemaan valmiiksi ryppääksi, ikäluokkaan
65 ja viiva, 65-, moni tähän kategoriaan kuuluva viettää elämänsä parasta
aikaa.
Kaikkia tällainen totuttuja normeja rikkova villi ja vapaa
käytös ei miellytä. Ulliksen keski-ikäisten lasten mielestä äidille sopivaa puuhaa
olisi torkkupeiton virkkuu ja perhealbumin valokuvien järjestely. Heitä ei
näkynyt mailla halmeilla, kun äiti olisi tarvinnut apua miehensä hoidossa.
Mutta Susanna ja Marko pelmahtavat paikalle välittömästi, kun kyse on
perinnönjaosta, hoitotahdosta ja äidin loppusijoituspaikasta. Eli rahasta.
Minna
Lindgrenin huumori puree yhtä koukuttavasti kuin Ehtoolehto-trilogiassa,
jonka yhdeksänkymppiset sankarittaret ihastuttivat paitsi Suomessa myös
maailmalla. Vihaista leskeäkin (Teos)
lukiessa toistuvat naurunpurskahdukset siivittävät menoa, kun tuiki tavallinen
arki muuttuu sen sivuilla tragikoomiseksi ilotulitukseksi.
 |
| Minna Lindgren on monipuolinen kirjailija ja toimittaja. Kuva: Johanna Kangasmaa |
Mutta Lindgrenin kirjoissa kyse ei ole vain
hauskuuttamisesta. Taustalla on tiukkaa kritiikkiä nykyistä maailmanmenoa
kohtaan. Ulliksen hillityn ja kiltin ulkokuoren sisällä kiehuu toinen,
patoutunut ääni, joka paljastaa raadolliset ajatukset, joita hän ei ole
tohtinut lausua ääneen. Tämä varaventtiili pippuroi tarinaa mainiosti.
”Vain itsekäs
ihminen kärrää läheisensä hoitolaitokseen, niin kiljutaan kaikkialla. Lähimmäisenrakkaus,
perkele. Säästötalkoiden strategiaa, jumalauta, vedota lähimmäisenrakkauteen,
kun yhteiskunta ei enää välitä heikoimmista.”
Purevan kritiikin ohella Vihainen leski kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, kuolemastakin. Tarinan
myötä Ullis alkaa vähitellen rakentaa oman näköistä elämää.
Markon ”toisen
tuotantokauden tuplapotti”, toisen vaimon kanssa saadut kaksoset, Pisara ja
Sammal, ovat tässä suureksi avuksi.
”Sammal, Pisara ja
minä emme välittäneet tosikoista keski-ikäisistä tärkeilijöistä. Me 4- ja
74-vuotiaat olimme vapaita sieluja, me osasimme tarttua hetkeen ja ottaa ilon
irti sieltä, missä sitä oli tarjolla, milloin mistäkin.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti