lauantai 7. huhtikuuta 2018

Loppusuora vedetään täysillä


Minna Lindgren: Vihainen leski

Minna Lindgren ravistelee taas hulvattomaan tyyliinsä vallalla olevia stereotypioita. Vihainen leski leiskauttaa käsitykset vanhuksista ja eläkeläisistä aivan uudelle tasolle.

Ulla-Riitta Rauskio on suorittanut elämäänsä tunnollisesti: porannut hampaita, synnyttänyt vaivalla kaksi lasta ja hoivannut kasvikseksi taantunutta aviomiestään omaishoitajana 12 vuotta. Nyt vihdoin tämän kuoltua hän on vapaa elämään omaa elämäänsä 74-vuotiaana.

Mutta miten? Ulliksen identiteetti on hakusissa, sillä hän on koko ikänsä toteuttanut muiden toiveita. Onneksi avuksi ilmaantuu kaksi viriiliä ja vastuutonta nuoruudenystävää: leiskuva baarikärpänen Pike ja reipas ja rehevä Hellu.

Kolmikko sukeltaa saman tien skumpan kuohuihin Ikivihreän lihamarkkinoille. Sydämentahdistajat, titaanilonkat ja rintaimplantit eivät vauhdikkaiden eläkeläisten menoa hidasta. Ulliksen uuden elämän estoton meno jatkuu yökylässä Valtosen luona Keravalla Viagran siivittämänä.

Nämä eläkeläiset elävät tavalla, josta teinit voivat vain haaveilla: on oma kämppä, tilille putkahtaa rahaa, vaikkei töitä teekään, eikä tietoakaan kotiintuloajoista tai raskaudenpelosta. Ja vaikka Tilastokeskus niputtaakin kaikki eläkeläiset samaksi kuolemaan valmiiksi ryppääksi, ikäluokkaan 65 ja viiva, 65-, moni tähän kategoriaan kuuluva viettää elämänsä parasta aikaa.



Kaikkia tällainen totuttuja normeja rikkova villi ja vapaa käytös ei miellytä. Ulliksen keski-ikäisten lasten mielestä äidille sopivaa puuhaa olisi torkkupeiton virkkuu ja perhealbumin valokuvien järjestely. Heitä ei näkynyt mailla halmeilla, kun äiti olisi tarvinnut apua miehensä hoidossa. Mutta Susanna ja Marko pelmahtavat paikalle välittömästi, kun kyse on perinnönjaosta, hoitotahdosta ja äidin loppusijoituspaikasta. Eli rahasta.

Minna Lindgrenin huumori puree yhtä koukuttavasti kuin Ehtoolehto-trilogiassa, jonka yhdeksänkymppiset sankarittaret ihastuttivat paitsi Suomessa myös maailmalla. Vihaista leskeäkin (Teos) lukiessa toistuvat naurunpurskahdukset siivittävät menoa, kun tuiki tavallinen arki muuttuu sen sivuilla tragikoomiseksi ilotulitukseksi.

Minna Lindgren on monipuolinen kirjailija
ja toimittaja. Kuva: Johanna Kangasmaa
Mutta Lindgrenin kirjoissa kyse ei ole vain hauskuuttamisesta. Taustalla on tiukkaa kritiikkiä nykyistä maailmanmenoa kohtaan. Ulliksen hillityn ja kiltin ulkokuoren sisällä kiehuu toinen, patoutunut ääni, joka paljastaa raadolliset ajatukset, joita hän ei ole tohtinut lausua ääneen. Tämä varaventtiili pippuroi tarinaa mainiosti.

Vain itsekäs ihminen kärrää läheisensä hoitolaitokseen, niin kiljutaan kaikkialla. Lähimmäisenrakkaus, perkele. Säästötalkoiden strategiaa, jumalauta, vedota lähimmäisenrakkauteen, kun yhteiskunta ei enää välitä heikoimmista.”

Purevan kritiikin ohella Vihainen leski kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, kuolemastakin. Tarinan myötä Ullis alkaa vähitellen rakentaa oman näköistä elämää. 

Markon ”toisen tuotantokauden tuplapotti”, toisen vaimon kanssa saadut kaksoset, Pisara ja Sammal, ovat tässä suureksi avuksi.

Sammal, Pisara ja minä emme välittäneet tosikoista keski-ikäisistä tärkeilijöistä. Me 4- ja 74-vuotiaat olimme vapaita sieluja, me osasimme tarttua hetkeen ja ottaa ilon irti sieltä, missä sitä oli tarjolla, milloin mistäkin.”

Minna Lindgren: Vihainen leski. Teos, 2018. 247 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti