maanantai 7. lokakuuta 2019

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?


Viattomuuden kuolema

Monika Fagerholmin monitasoisessa, kielirekisteriä täysillä hyödyntävässä romaanissa Kuka tappoi bambin? yhteisö silottelee julman joukkoraiskauksen poikien leikiksi, joka lipsahti liian pitkälle.


Gusten Grippe on palannut kaksikymmentä vuotta myöhemmin lapsuutensa ja nuoruutensa maisemiin hyväosaisten huvilakaupungin Kylmäjärven rannalle. Vastarannalla häämöttää Aavelaiva, hänen entisen ystävänsä Nathanin perheen nyt jo rappeutunut kartano.

Fagerhomin aiemmat – mainetta keränneet – kirjat lukenut tunnistaa lavasteet. Näyttämölle Gustenin ja Nathanin ohella romaanissa Kuka tappoi bambin? (Teos) astuvat heidän äitinsä oopperalaulajatar Angela, hallitusammattilainen Annelise ja hänen vaikutusvaltainen miehensä Albinus Häggert.


Valokeila osuu myös pienestä Harmaalasta kultarannikolle paenneisiin ystävyksiin Emmy Strandeniin (Gustenin eksään) sekä Saga-Lilliin (Gustenin on/off tyttöystävään). Kyseenalaiseen tähtirooliin päätyy tyttökodin kaunis ja hurja Sascha. Ja totta kai näytelmä tarvitsee ohjaajan Cosmo Brantin (Gustenin ja Nathanin muinoin koulukiusatun kaverin).

Kertoja liikkuu sujuvasti Gustenin elämässä, ajatuksissa ja muistoissa. Rinnalla kulkee repaleinen tarina, kappaleita tapahtumista, ihmisten ajatuksista.  Fagerholm kirjoittaa kirjoja maailmoina, ”joihin voi mennä sisään, joissa voi olla”. Hän on nyt aiempaa kantaaottavampi ja yhteiskunnallisempi tuodessaan näyttämölleen aikamme vähemmän imartelevia ilmiöitä.

Mennyt ja nykyhetki, ihmiset ja tapahtumat lomittuvat, väläyttelevät kaleidoskoopin kuvia ja luovat fagerholmilaisen lumouksen. Taika syntyy kielen rytmistä, katkenneista lauseista, toistosta ja dialogeista. Suomentaja Laura Jänisniemi onnistuu välittämään kielen musiikin niin hyvin, että luulisi lukevansa alkukielistä tekstiä.

Pili Colás: Lullaby (osa).
Kumppanusten huoleton nuoruus päättyy toiseksi viimeisenä kouluvuonna katastrofiin. Näin notkeasti Fagerholm välittää Gustenin ajatukset: 

Kyllä. Katastrofiin. Se ei ole liioittelua – siinä ei myöskään ole mitään selittelevää tai lieventävää. Kaikki romahtaa ja menee rikki. Lopullisesti. Ja, yhtä vääjäämättä: Se on hänen syytään. Ja (ennen kaikkea) Nathanin.”

Huvilakaupunkia kohahduttaa luksustalon pohjakerroksessa tapahtunut raaka joukkoraiskaus, pahoinpitely ja vapaudenriisto. Mutta ei kulu kauaakaan, kun ”siitä asiasta” ei enää haluta puhua. 

”Hopealusikkassuussasyntyneitäpojannulikoita”, ”raiskaajapoikia”, aletaan puolustella, ja syyllistää uhria.

Rahallakin voi tasoittaa laineita, jotka uhkaavat hyökyä yli. Kun uhri itsekin vaikenee ja väittää: ”Muuten en muista mitään, olin niin helkkarin kännissä…”, ”se asia” unohdetaan pian. Mutta jotkut pyörre upottaa, perheet ja ystävyyssuhteet hajoavat. Mikään ei enää ole entisellään.

Ville Välikangas: Sketeton Boy (osa).

Kun ohjaaja Cosmo parikymmentä vuotta myöhemmin ilmoittaa tekevänsä tapahtuneesta elokuvan ”Kuka tappoi bambin?”, Gustenissa kytenyt syyllisyys nousee mielen syövereistä. ”Ja hän ymmärtää: hän ei koskaan pääse sieltä pois. Hänen on palattava sinne.”

Tiettyjen asioiden on tultava päivänvaloon, muuten mikään ei muutu. Gustenin on katsottava alastonta totuutta silmästä silmään. 

Hänen on poistettava lainausmerkit sanoista ”rikollinen” ja ”uhri”, joiden alle totuus raa’asta rikoksesta on piilotettu. Kirjailija tulkitsee taitavasti median tapaa manipuloida totuutta kielellisillä ilmauksilla.

Monika Fagerholmin ihmiset – ajatuksineen, tunteineen, rakkauksineen ja kohtaloineen – elävät romaanin sivuilla elämäänsä niin aidosti, että vetävät lukijan mukaansa. Saman tekee kirjailija itse. Hän puhuttelee lukijaa tuttavallisesti, luottamuksellisesti.

”Niin, mitä hänelle, koko tarinalle pitäisi NYT tehdä?” kysyy rinnakkainen, kursiivilla kerrottu tarina pohtiessaan Annelise Häggertin kohtaloa. Niin mitä tarinalle pitäisi tehdä? Kääntää uusi lehti, unohtaa, jotta päästään eteenpäin? Vai pitäisikö pysähtyä miettimään mistä pahuus kumpuaa?

Monika Fagerhomille myönnettiin
August-palkinto vuonna 2005.
Kuva: Stefan Bremer

Miten me voisimme sitä estää, kun itsekin olemme osa pimeyttä? 

Kuten teoksen motto Emmyn sanoin toteaa: ”Röttelöä josta me kaikki olemme lähtöisin. Sitä pimeyttä.” Kenties epilogin loppu vastaa kysymyksiin parhaiten. Kenties siltoja on rakennettava uudelleen.

”Emmy – heinäkasat, kimalle, rotat, äänessä röttelö josta me kaikki olemme lähtöisin. SE Emmy.
   Ja tässä ja nyt: päähänpisto on niin voimakas.
   Kaarran pientareelle, pysäytän auton, otan puhelimen, minun on soitettava hänelle.”

Monika Fagerholm on jälleen kirjoittanut vaikuttavan, ajatuksia herättävän teoksen.

 Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
(Vem dödade bambi?). Ruotsista suomentanut Laura Jänisniemi. Teos, 2019. 222 s.
Teos & Förlaget -sarja.

Pili Colás mukana Arte Vida Arte -näyttelyssä AVA Galleriassa 12.9. saakka.
Ville Välikangas: Hi there, I am now here -näyttely Galleria Katariinan


 Studiossa 20.10. saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti