Katja Kettu: Brita-Kajsa

”Oli tämä mieletön seikkailu”

 Katja Kettu lumoaa taianomaisella kielellään autofiktiossaan Brita-Kajsa. Väkevä, vetävä, raastava ja hauska romaani vie Lars Levi Laestadiuksen puolison värikkääseen elämään ja herätysliikkeen alkuvaiheisiin 1800-luvun kuohuvaan Lappiin.

Kerron meän tarinan, omalla tavallani ja muistini mukasesti. Ja tiiän että moni tästä suuttuu, mutta suuttukoon. Mie en enää sitä tärviötä ole kattelemasa.

Katja Kettu tunnetaan palkittuna kirjailijana, joka luovii taitavasti myös historian tyrskyissä, luo elävää, eläytyvää ajankuvaa pienen ihmisen näkökulmasta.

 Tätä todistavat Runeberg-palkinnon ja Kalevi Jäntin palkinnon voittanut elokuvanakin nähty Kätilö, rakkaustarina Lapin sodan melskeissä sekä suomalaisten siirtolaisten elämää Pohjois-Amerikassa kuvaava Fintiaanien mailla.

Kymmenennessä teoksessaan Brita-Kajsa (Otava) Kettu on perehtynyt aiheeseensa perusteellisesti lähdekirjallisuuden, haastattelujen ja saamelaisarkistojen avulla. Ja antanut sen jälkeen mielikuvituksensa laukata. Mistä idea näin yllättävään aiheeseen tuli?

”Suunnittelin jo parisenkymmentä vuotta sitten kirjaa Lars Levi Laestadiuksesta ja olin kerännyt sitä varten jo materiaaliakin. Mutta koska hänestä oli kirjoitettu jo tuhansia sivua, niin sain ajatuksen kirjoittaa hänen vähemmän tunnetusta puolisostaan, alkujaan Cajsa Birgitta Catharina Ahstadiasta. Lähteestä riippuen hänet kuvataan joko pidettynä parantajana tai Lapin akkana, joka myi viinaa kirkon takana.”

Kettu tempaa lukijan taikapiiriinsä jo ensimmäisillä lauseillaan: Sivakoin niin lujasti ko sikiö mahassa antaa myöten. (..) Hiihän sinua kohti. Sie minua ootat. Sinun luona mie olen turvasa, sinun rakkauen loisteesa.

Brita-Kajsa on kuudennella kuulla raskaana, mutta koska yljästä kirkkoherra Lars Levistä ei kuulu mitään, hän lähtee tämän perässä Karesuandon pappilaan. Alako minua pelottaa, ko vähänen aurinko laski. Ja suet kävi uluvomaan. Järijetön reisu, miksi mie tänne lähin. Tästä alkoi lähes neljäkymmentä vuotta kestänyt avioliitto, joka päättyi Lars Levin kuolemaan.

Teoksen ilmeikäs kieli soi lukijan korvissa kuin musiikki, mistä se on peräisin, onko siinä pohjalla meänkieltä? ”Brita-Kajsa eli kulttuurien ja kielten ristivedossa. Hän osasi saamea, ruotsia, norjaa ja pohjoissaamea. Olisi ollut keinotekoista laittaa hänet puhumaan lapinkieltä, joten kirjoitin Ketun kielellä”, kirjailija tunnusti.

Uppsalan yliopistossa kasvitiedettä opiskellut Lars Levi olisi halunnut tiedemieheksi, mutta hänen äkkiväärä luonteensa torppasi mahdollisuudet. Hän masentui ja katosi harharetkilleen pitkiksi ajoiksi. Siitä alako se syvä kausi, se sinun hukuksissa olemisen aika, joka jatkui aina herätyksiin saakka, Brita-Kajsa kirjoittaa.

Saatuaan herätyksen Lars Levi hylkäsi tieteen ja omistautui täysin rinnoin Lapin käännytykselle. Brita-Kajsa oli kyllä kristitty, mutta samalla kiinni vanhassa kulttuuriperinnössä. Mie kajeksin tuota suurta tulta, joka teissä heränneissä roihusi. Ko koko Lapinmaa oisi syttyny tulehe.

Toisenlainen tuli syttyi vuonna 1852 pohjoisessa, jossa herätyksestä voimaantuneet saamelaiset nousivat virkavaltaa vastaan Koutakeinon kapinassa. Norjan ja Suomen rajat oli suljettu, joten porotokat eivät päässeet vanhoille mailleen, saamenkieltä hyljeksittiin, ja saamelaiset menettivät omaisuuttaan.

”Minulle oli kynnys lähteä kapinaa kuvaamaan, aihe oli herkkä, ja materiaalia siitä on puolin ja toisin. Kirjoitin kapinoitsijoiden näkökulmasta”, Kettu pohti. Hän kertoo surullisista tapahtumista inhimillisesti, ymmärtäen.

Katja Kettu on Rovaniemeltä kotoisin oleva kirjailija, jonka
teoksia on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle.
Kuva: Hannele Salminen

Katja Kettu kirjoitti kirjaansa kolmisen vuotta sen tapahtumaseuduilla. ”Olen sellainen väkkärä, joka on kiinnostunut kaikesta. Nyt suljin puhelimen ja panin luukut kiinni, jotta saatoin keskittyä tarinaan. Lapin oloissa tajusin myös, ettei kukaan tule toimeen ilman toista ihmistä.”

Brita-Kajsan ja Lars Levin avioliitossa aistillista hyvää oloa seurasi myrsky, uskottomuutta ja mustasukaisuutta. Silti intohimoa piisasi. Siitä kertovat parin 15 yhteistä lasta. Vastoinkäymisistä huolimatta rakkaus heidän välillään säilyi loppuun saakka.

Ja tätä mie en varmasti tarpeeksi ussein sinulle ole sanonu. Että ko sie tulit minua liki, niin minnuun sikisi onni. Aina vain ja joka kerta. Hetket Pajalan kirkkoherraksi päätyneen Lars Leevin kuolinvuoteen äärellä vuonna 1861 rytmittävät tarinaa. Viimeinen Brita-Kajsan näkemä maaginen uni tuudittaa Lars Leevin tuonpuoleisiin.

Niin kauniita kuvia avautuu etehen. Karesuannon kevät, tunturimaat, porojen virta, kukkiva sinilatva, suokukka, lemmikki, kaikki samassa hetkesä. Ajat ja paikat valuvat vejen kalvon seassa utuisina ja kauniina.

Tulevaisuus ilman aviomiestä arveluttaa Brita-Kajsaa. Mitä mie tehen iliman sinua. Kunnes usko tulevaan voittaa. Sinun rinnalla mie elin sen seittemän elämää. Nyt mie elän vielä yhen. Ja se on minun oma.

Pitelemätön lapinnoita Katja Kettu heilautti taikasauvaansa ja herätti unohtuneen historian nurkan henkiin. Tunnistan tarinan tuoksinoissa universaalin ihmisyyden, niin hyvässä kuin pahassa. Ja voin vain ihailla, miten hyvä kirja ei ajan kahleita tunnusta vaan lennättää taikamatollaan lukijan sinne minne ei omin voimin ole pääsyä.

Katja Kettu: Brita-Kajsa. Otava, 2026. 322 s. www.otava.fi

Kirjan alussa on Ruotsin ja Norjan kartta, johon on merkitty tarinan tapahtumapaikat, ja lopussa kulkee Lars Levin ja Brita-Kajsan elämän aikajana. Näiden avulla on helppo pysyä mukana tarinan käänteissä.