keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä

”Minä asun maalla syystä”

Toimittaja Jenni Räinä ja valokuvaaja Vesa Ranta lähtivät reissun päälle tapaamaan autioituvan maaseudun asukkeja. Syntyi Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi yltänyt teos Reunalla, jossa sitkeät, luonnonrauhaa arvostavat ihmiset kertovat elämästään syrjäseuduilla.


Jenni Räinä vietti lapsuutensa parinsadan asukkaan Kuivaniemen Hyrylässä. Tuolloin siellä oli vielä koulu ja kauppa. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin niitä ei enää ole. Muutoksen syvyys ja peruuttamattomuus häkellyttää, hän kirjoittaa ihmisläheisen Reunalla-teoksen (Like) esipuheessa.

Vesa Rannan kuvauskeikat vievät hänetkin usein sivuteille, joiden varsilla autiotalot ja lahonneet ladot vuorottelevat. Kerran räntäsateen hämärtämällä matkalla Oulusta Kainuuseen Suomussalmelle hän törmäsi lähes twinpeaksmäiseen näkyyn.

Yhtäkkiä tietä pitkin käveli vastaan vanha nainen, joka työnsi aamutakki päällään rollaattoria ylös jyrkkää mäkeä.” Toimittaja ja valokuvaaja huomasivat pohtineensa samoja asioita: ketkä – ja miksi – sinnittelevät vielä syrjäseuduilla ympärillä vellovasta massiivisesta maaltamuutosta piittaamatta.

He kiertelivät kahden vuoden ajan Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan syrjäkylillä ja vierailivat yhteensä kahdeksassatoista kodissa, monissa niistä useita kertoja. Ihmisten kertomuksia taustoittavat teoksessa maaltamuuttoa tutkineet asiantuntijat. Mutta äänessä ovat ennen kaikkea syrjäkylien asukkaat itse. Hienot, konstailemattomat valokuvat luovat tarinoille visuaalisesti vaikuttavan taustan.

Jenni Räinä ja Vesa Ranta Finlandia-tilaisuudessa.
Kuva: Martti Kainulainen
Tilastot puhuvat karua kieltään. Suomessa on tällä hetkellä yli 140 000 autiota taloa, ja maaseutualueilta on lähtenyt kuluneiden noin viidentoista vuoden aikana yli 133 700 asukasta. Yli puolet suomalaisista asuu 200 kilometrin etäisyydellä Helsingistä, 500 kilometrin säteellä peräti yhdeksän kymmenestä.

Palvelut karkaavat muuttajien perässä, kun hyvinvointivaltiokin on muuttanut kaupunkiin. 

Kun kahdeksankymppisen Eeva Pöyskön mahakipu yltyi sietämättömäksi, hänen poikansa Jaakko tilasi ambulanssin Yli-Kiimingin Nuorittan tilalle. Se saapui, mutta palasi tyhjänä takaisin, koska kriteerit sairaankuljetukseen eivät täyttyneet.

Jaakko kuljetti äitinsä tuskallisen matkan autollaan sairaalaan, jossa paljastui, että Eevalla oli haimatulehdus.

Kun Yli-Kiiminki liitettiin Ouluun, ”meillä meni höpöksi tämä elämä täällä kaikilla. Kaupunginjohtaja kirjoitti puhelinluetteloon tervetulotoivotuksen ja totesi, että nyt ylikiiminkiläisetkin pääsevät palveluiden ääreen. Mua pisti niin vihaksi, että jos se johtaja ois ollut tuossa niin oisin pieksänyt sen”, manaa Eeva Pöyskö. Ja syystä.



Joka vuosi noin 30 kyläkauppaakin lopettaa, ja tahti vain kiihtyy. Kun Oijärvellä karhun naapurina asustelevan isännöitsijän ja kirjanpitäjän Eeva Kuhan kyläkauppa jäi tyhjilleen, matkaa lähimpään kertyi 36 kilometriä. Tilanne ei Eevaa miellyttänyt, joten hän päätti uhkarohkeasti antaa kotikaupalleen uuden elämän ja ryhtyä sen emännäksi.

Yksi maaseudun valttikorteista on sen halvat hinnat; Eeva sai pakkohuutokaupassa kaupparakennuksen, sen takana olevan suuren teollisuushallin, varaston ja tontin omakseen vajaalla 3 000 eurolla. Hiljalleen hän ystävineen kunnostaa kauppaa ja sen yhteyteen baaria ja näyttelytilaa. ”Kaikki odottavat, että olisi paikka, jossa nähdä ihmisiä.”



Eläkeläispariskunnan Mariko ja Keichi Hayamin punainen talo Luola-aavalla on vuosien etsinnän tulos. Japanilaiseen elämäntapaan liittyvä kilpailu ja rahanahneus oli alkanut kyllästyttää sadan petipaikan retkeilymajaa Shikokun saarella pyörittänyttä kaksikkoa. Niinpä he alkoivat etsiä omaa mansikkapaikkaa Mikronesian saaria, Intiaa ja Yhdysvaltoja myöten.

Kunnes Japanin uutisissa näkyvästi kerrottu Suomen Pisa-menestys vuonna 2006 pisti Marikon silmään ja hän lähti tutkimusmatkalle. Se oli menoa, oma paratiisi löytyi vihdoin 8 000 kilometrin päästä entisestä kodista Kuivaniemeltä. Pariskunta toteuttaa siellä japanilaisen sananlaskun määritelmää ihanteellisesta elämästä:

Elämän tarkoitus on olla pellolla hyvällä säällä ja lukea kirjaa sateella.” Taidatkos sen paremmin sanoa. Tähän yhtyy varmasti moni muukin syrjäkylän asukas.

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä.
Like. 2017. 264 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti