tiistai 13. elokuuta 2019

Pajtim Statovci: Bolla


Himon ja vihan päivät

Pajtim Statovci piirtää raadollisen hienossa romaanissaan Bolla julmuudelle kasvot, joista rakkaus nopeasti kääntää katseensa pois.

Pajtim Statovci on tähdenlennon lailla noussut, ei vain Suomen, vaan myös englanninkielisen maailman kirjalliselle taivaalle. Esikoisromaanillaan Kissani Jugoslavia hän voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. 

The New Yorker hehkutti sitä: ”Omalaatuinen ja erinomainen kirja maanpakolaisuudesta, juurettomuudesta ja yksinäisyydestä.”

Hänen toisesta romaanistaan Tiranan sydän The Guardian totesi: ”Vahvan kirjailijan taidonnäyte”. Odotukset ovat korkealla, kun käsissä on hänen kolmas romaaninsa Bolla (Otava). Eikä se petä. Bolla on Statovcin surumielisin ja säälimättömin romaani, jossa Jugoslavian tragedian kylmät dokumentit ja tilastot saavat kärsivän ihmisen kasvot.

Pristinassa, Kosovon pääkaupungissa, ennen sodan räjähdystä 1995 parikymppinen albaani Arsim rakastuu yliopistolla laihaan, säikkyyn, mutta kauniiseen mieheen, jonka silmien iirikset ”näyttävät myrskyyn valmistautuvalta taivaalta”.  Lääkäriksi opiskeleva serbi Miloš vastaa intohimoon antaumuksella.

Vanhoillisessa kulttuurissa miesten välinen rakkaus on rikos. Sitä ei helpota se, että albaanit ja serbit ovat kirosanoja toisilleen. Eikä se, että Arsim elää hengettömässä, järjestetyssä avioliitossa Ajshen kanssa.

Panssarit vyöryvät kaduilla, rynnäkkökiväärein varustetut joukot marssivat, mutta verhojen takana Arsim ja Miloš kokevat fyysisen onnen ja intohimon hetkiä.

Bollalla on kolme ääntä. Arsim kuvaa preesensissä elämäänsä Kosovon sodan jaloissa, Miloš kirjaa tapahtumia ja muistojaan päiväkirjaansa. Käärmeet luikertelevat läpi Statovcin tuotannon. Nyt vuoron saa käärmeestä ja tytöstä syntyvä kiiltäväsuomuinen, siivekäs Bolla. Sen tarina luo painostavien kokemusten ylle tarunhohtoisen kolmannen ulottuvuuden.


Sota repii rakastavaiset erilleen. Tiedot Ratko Mladićin joukkojen hirmuteoista ajavat viimein Arsimin vaimoineen ja lapsineen maanpakoon Sofiaan. ”Näin on meille kaikille parempi”, hän selittää Milošille. Hylättynä tämän rakkaus muuttuu katkeruudeksi, kaiken sisäänsä sulkevaksi vihaksi.

ja sen vihan jylhyys sitten voi sitä vihan jylhyyttä!
miten helposti se salli minun värväytyä armeijaan, tuosta vain

Kolmeen osaan jakautuvan Bollan toisessa osassa sota tuhoaa, murjoo ihmiset niin fyysisesti kuin henkisestikin. ”… miten nopeasti mieli murtuu, miten äkkiä paha ottaa hyvän paikan ja miten helppoa tappaminen silloin on, vaivatonta ja kevyttä …”, tunnustaa Miloš päiväkirjassaan.

Pajtim Statovcin käännösoikeuk-
sia on myyty yhteensä yli 15 kieli-
alueelle. Kuva: Jonne Räsänen
Statovcilla on ainutlaatuinen taito loihtia historia eläväksi, konkreettisesti lukijan koettavaksi uskottavien henkilöidensä välityksellä. Silti kyse ei ole vain historiasta, hänen tarinansa ovat universaaleja, hirveyksiä tapahtuu tälläkin hetkellä, toisaalla.

Arsim elää itselleen vierasta elämää, ja turhautuminen purkautuu väkivaltana Ajshaa ja hänen lapsiaan kohtaan. Miloš on ajautunut epäinhimilliseen laitokseen, jossa: ”Yksinäisyys kuorii ihmisen ulos ihostaan, leikkaa kielen ja hylkää hitaasti haihtumaan lukitun huoneen ilmaan”.

Unelmat ovat musertuneet todellisuuden armottoman jyrän alle. Silti vuosien vieriessä Arsim ja Miloš eivät kykene unohtamaan toisiaan, onnen kesää 1995. Voisiko menneen vielä palauttaa, elää lopulta haluamaansa elämää rakastamansa ihmisen kanssa?

Kun sodan laineet tyyntyvät, ympyrä sulkeutuu Pristinassa yhdeksän vuoden jälkeen. Arsim jatkaa opiskelujaan, haluaa kirjailijana kertoa kokemaansa. Vaikka tietää: ”Mitä muuta kirjoittaminen on, ajattelen, kuin suostumista aivan kaikkeen, itsensä haavoittamista ja oman keskeneräisyytensä sietämistä, kävelemistä ilkosillaan toriaukean halki?”

Statovcin ilmeikkäällä, tinkimättömällä kielellä kerrottu tarina meistä ihmisistä olosuhteiden armoilla saa katsomaan peiliin. Mitä minä olisin tehnyt, millaisia valintoja? Entä mitä alistamisen kulttuurit, joissa kunnia ja kasvot säilytetään väkivalloin, meille tekevät?

Pajtim Statovcin kirjojen ihmiset eivät ole sankareita, he sinnittelevät kuka mitenkin elämänsä aallokoissa. Ei hänen romaaneissaan ole myöskään onnellisia loppuja. Silti niissä toivo elää, valo pilkahtaa. Miloš muistelee päiväkirjassaan Arsimin kertomia taruja Bollasta ilmauksina onnesta:

yhtenä päivänä vuodessa se saa leiskua vapaana ja huolettomana, yhtenä päivänä … se voi lennellä kahleetta vesien ja metsien yllä, ääntelehtiä rauhassa jylhässä melodiassaan…”

Vaikuttava lukuelämys.

Pajtim Statovci: Bolla. Otava, 2019. 240 s.

1 kommentti: