tiistai 15. toukokuuta 2018

ABOUT CLAY


Eurooppalaisen keramiikkataiteen helmiä Fiskarsissa

ABOUT CLAY -näyttely Fiskarsin Kuparipajassa todistaa 42 kansainvälisen taiteilijan voimin, että ikiaikainen materiaali, savi, elää ja voi hyvin.

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoma on koonnut vuonna 1649 perustetun ruukin kulttuurimiljöön sydämeen hienon kattauksen tämän hetken huipputason keramiikkataidetta. Näyttelyn kuraattorina on toiminut keramiikkataiteilija Erna Aaltonen.

Jacques Kaufmann: Reflection / on the water

Mukana on sekä nuoria, nousevia kykyjä, että jo pitkän kansainvälisen uran tehneitä taiteilijoita, myös Japanista, Koreasta ja USA:sta. Yhteistä heille on, että kaikki asuvat ja työskentelevät tätä nykyä Euroopassa.

Näyttelyyn liittyvä julkaisu esittelee taiteilijat ja heidän teoksiaan. Niiden kirjo on laaja, abstrakteista esittäviin ja kantaa ottaviin töihin. Pienistä, herkistä posliiniteoksista värikkäisiin veistoksiin ja kookkaisiin installaatioihin.

Yksi niistä tervehtii tulijaa jo Kuparipajan ulkopuolella. Ranskalaisen Jacques Kaufmannin installaatio Reflection / on the water kohoaa komeasti keskelle Fiskarsinjokea. Teos koostuu puisesta tukirakenteesta, jonka päälle on ladottu tuhansia kotimaisia tiiliharkkoja.

Teokseen olennaisesti kuuluvat heijastukset elävät valon, tuulen ja veden liikkeiden mukana. Ne ovat osa teoksen syntyprosessia. ”Jos keho ja mielikuvituksen tuottama kuvasto saavat kaverikseen intuition, virheistä tulee tervetulleita materiaalin ojentamia lahjoja; sen ääni erottuu ja aktivoituu ohi ennalta oletetun lopputuleman”, totea taiteilija näyttelyjulkaisussa.

Rainer Kurka: Bittersweet


Saman on kokenut myös saksalainen Rainer Kurka aivan erilaisia teoksia työstäessään. Hänen veistoksissaan kuollut materia muuntuu ilmeikkäiksi ihmishahmoiksi. 

Ne saavat alkunsa hänen mielikuvituksessaan, mutta prosessin aikana taiteilijasta tuntuu kuin työ etenisi itsestään, ja savikin haluaisi siihen osallistua.

En siis koskaan tiedä millainen lopputulos tulee olemaan. Koen tämän arvaamattomuuden hyvin tärkeäksi, sillä muuten muotoilutyö olisi vain mekaaninen teko.”

Moni taiteilija kantaa huolta luonnon nykytilasta. Näin myös Sakari Kannosto, jonka teoksissa ekologisuus ja luonnonsuojelun tematiikka ovat viime vuosina korostuneet. 

Hän ei kuitenkaan saarnaa, vaan muovaa veikeitä eläinhahmoja, joilla on vakava sanoma. Kannisto osoittaa teossarjallaan Varjoisat vedet, että tärkeistä asioista voi kertoa myös hauskasti, silloin viestikin menee paremmin perille.

Sakari Kannosto sylissään Hanhiini (Pupu)

Riitta Talonpoika puolestaan ilmaisee teoksillaan luonnosta tekemiään havaintoja. Kohtaamisia-kokonaisuudellaan hän palauttaa saven sen alkuperäiseen muotoon, kiviksi. Hän hioo polton jälkeen muovailemiensa kivien pinnat sileiksi aivan kuin meri olisi niitä pyöritellyt. Kiviä katsellessa melkein kuulee meren kohinan ja kivien hiljaisen vierimisen.

Riitta Talonpoika: Kaamoskivet

Kim Simonsson ja Tutkimusmatkailija.

Luontoteema hallitsee myös Kim Simonssonin Moss People (Sammalihmiset) -sarjaa. Taiteilija tunnetaan taitavista, luonnollisen kokoisista eläin- ja lapsihahmoista, joissa on jotain vinksahtanutta, lähes pelottavaa outoutta ja arvoituksellisuutta.

Tekisi mieli viedä Sammalihmisiin kuuluva Tutkimusmatkailija ulos ja katsoa, miten luonto ottaa sen omakseen ja koristelee sammalpeitteellä.

Arvoituksellisuus on osa myös Tiia Matikaisen verhottuja hahmoja. Aiemmin yksiväriset, vaikuttavat veistokset ovat saaneet Hämärän peitossa -sarjassa pintaansa maisemia, kasvustoa, pilviä. 

Kenties nämä antavat viitteitä pinnan alaisista mielenmaisemista, tunnelmista ja unista.

Tiia Matikainen ja Myrsky
(sarjasta Hämärän peitossa).


Vaikka keramiikkateokset tarjoavat herkullista silmänruokaa ja ottavat Kuparipajan komean tilan näyttävästi haltuunsa, ne antavat katsojille myös mahdollisuuen hiljentymiselle ja mietiskelylle. 

Teokset vaativat aikaa, kutsuvat kuuntelemaan tarinoita, joita ne haluavat kertoa. Hieno näyttely kruunaa retken Fiskarsin ainutlaatuiseen matkailukohteeseen, jonka luonto, kulttuuri ja taide lumoavat.



ABOUT CLAY – Eurooppalaista keramiikkataidetta.
Kuparipaja, Fiskarsin ruukki 2.9. saakka
Näyttelyjulkaisu 96 s. Onoma


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti