Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja
”Teitä koskeva tapaus”
Pohjoisranskalainen satamakaupunki Le Havre
nousee toiseksi päähenkilöksi Maylis de Kerangalin romaanissa Jälkimaininkeja. Minäkertojan muistot ja
nykyisyys kietoutuvat toisiinsa, mutta voiko omia jälkiään seurata menneeseen?
Mutta vain yksi
mies – kuin kaupunki.
Romaanissa Sillansynty (Siltala) hän loi jälleen omintakeisen universumin. Näyttämönä
toimi jättimäinen siltatyömaa kuvitteellisessa Cocan kaupungissa Kaliforniassa.
Kirjailijalla on todella maailma hyppysissään, näppäimistön ulottuvilla.
Uudessa romaanissaan Jälkimaininkeja
(Siltala) de Kerangal palaa lapsuutensa maisemiin Le Havreen. Kirjan
minäkertojan, pariisilaisen viisikymppisen perheenäidin aika rämähtää rikki,
hajoaa kahdeksi, kun hän saa soiton Le Havren rikostutkijalta, joka haluaa
haastatella häntä ”teihin liittyvän tapauksen tiimoilta”.
Paljastuu, että Le Havren rannalta, aallonmurtajan läheisyydestä
on löytynyt tuntemattoman miehen ruumis, jonka taskusta löytyneessä
elokuvalipussa on kertojan puhelinnumero. Mennyt herää henkiin, kun nainen
palaa selvittämään tapausta entisen kotikaupunkinsa maisemiin, jossa ”olin
kasvaa rehottanut kuin rikkaruoho”.
Liittoutuneiden hyökkäyksessä toisen maailmansodan
loppuvaiheissa Saksan valtaama kaupunki pommitettiin lähes maan tasalle.
Tuhansia ihmisiä kuoli, ja kolme neljäsosaa rakennuksista tuhoutui. Kun Le
Havre rakennettiin uudelleen modernistisia periaatteita noudattaen raunioiden
lohkareista ja betonista, kaupungin historia hautautui järkäleiden alle.
Le Havren historia rinnastuu teoksessa kertojan sielun
syvyyksiin käpertyneeseen muistoon intohimoisesta ensirakkaudesta, jonka hän
koki kaupungissa 16-vuotiaana. Le Havren muinainen loisto hautautui lohkareiden
ja betonin alle, muiston kadonneesta rakastetusta nuorukaisesta nimeltä Craven hälvensivät
päälle kasautuvat uudet kokemukset.
Tunsinko minä hänet? Oliko hänellä minulle asiaa?
kysymykset piinaavat naista, joka ryhtyy salapoliisin lailla jäljittämään kuolleen
miehen henkilöllisyyttä. Tiedonmurusista ja vanhoista muistoistaan hän yrittää
koota palapeliä tapahtuneesta. Aivan kuin rikostutkijan puhelinsoitto olisi
jälkimainingin lailla paiskannut hänet kolmenkymmenen vuoden taakse
menneisyyteen.
Maylis de Kerangal on Ranskan palkituimpia ja
kiitetyimpiä kirjailijoita. Kuva: Francesca Mantovani
Romaani koostuu kertomuksenpätkistä, joissa mennyt ja
nykyisyys limittyvät. Niiden lomassa vilahtelee tuon tuosta ajankohtaisia
teemoja. Nainen on tarinoita rakastava dubbaaja, taitava äänitallennetulkitsija.
Hänen koe-esiintymisensä Pariisissa menee kuitenkin mönkään, sillä eihän ääninäyttelijä
pärjää keinoälylle. Siinäkin hommassa AI:tä koulutetaan yhä etevämmäksi.
Naisen sattumalta Le Havren kahvilassa tapaamat kaksi
nuorta ukrainalaista naista ovat paenneet henkensä kaupalla Harkovan
pommituksia. Historia toistaa surullisesti itseään. Kohtaaminen tuo hänen
mieleensä lukion lopputyön, jossa hän haastatteli Le Havren pommituksista
selvinnyttä naista.
.. olimme
kivipölyn peitossa, hiukset, iho ja vaatteet täynnä tuhkaa, kuin aaveet, ja
vasta viimeisellä askelmalla tajusimme että suojan portaat olivat ainoa
pystyssä oleva rakennuksen osa sillä alueella..
de Kerangalilla on taito eläytyä henkilöidensä ajatuksiin
ja tunteisiin, välittää tilanteet, tapahtumat ja maisemat niin elävästi, että
lukija väistämättä tempautuu mukaan, alkaa elää tarinassa – ja upota samalla
omiin muistoihinsa. Sillä nehän elävät kanssamme joka hetki.
de Kerangal jättää kertomuksensa lopun koukuttavasti auki
ja antaa näin lukijalle mahdollisuuden koota lukemistaan tapahtumista oman
palapelin. Aallonmurtajalta löydetty kuollut mies saa viedä puuttuvan,
ratkaisevan palan mennessään.
Maylis
de Kerangal: Jälkimaininkeja (Jour de ressac).
Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen. Siltala. 2026. 238 s. https://siltala.fi
