maanantai 3. lokakuuta 2016

Martti Blåfield: Nordenskiöld

Intohimona tiede ja tutkimusmatkat

Martti Blåfield on tehnyt kulttuuriteon, laatinut kattavan elämäkerran kenties suurimmasta suomalaissyntyisestä tiedemiehestä ja tutkimusmatkailijasta Adolf Erik Nordenskiöldistä (1832–1901).


Kaikki alkoi luonnonsuojelusta. Työuransa eduskunnan kirjastonhoitajana ja tieteellisen informoinnin neuvostossa tehnyt luonnonystävä FM Martti Blåfield törmäsi toiseen mäntsäläläispoikaan, Adolf Nordenskiöldiin, lukiessaan kirjaa rauhoitetuista luonnonsuojelualueista. Teoksesta paljastui, että Nordenskiöld sysäsi liikkeelle vuonna 1939 säädetyn luonnonsuojelulain.

Blåfield innostui tutkimaan maailmankuulun mineralogin, kartografin ja Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäsenen vaiheita peräti kolmeksikymmeneksi vuodeksi. 


Lopputuloksena syntyi mahtava, runsaasti kuvitettu tietopaketti kansainvälisen huippututkijan elämästä. Nordenskiöld teki kymmenen tutkimusmatkaa Huippuvuorille, Grönlantiin ja Jenisei-joelle sekä kuuluisan Koillisväylän purjehduksen valaanpyyntialus Vegalla. Hän keksi myös porakaivot, joilla siitä saakka on pumpattu puhdasta juomavettä kalliosta.

Martti Blåfieldin suurteoksen valmistumista
juhlittiin Ritarihuoneella.
Blåfieldin massiivinen teos pohjautuu laajaan tutkimusaineistoon, arkistoihin, kirjeenvaihtoon ja ennen julkaisemattomaan tietoon; viiteluettelo on peräti 37 sivun mittainen. Silti teos ei ole tieteellisen kuivakka vaan elävä kuvaus uteliaan ja rohkean tutkijan intohimosta venyttää omia ja tieteen rajoja niin pitkälle kuin mahdollista.

Lupaavan nuoren tutkijan ura Aleksanterin yliopistossa katkesi promootiossa vuonna 1857 pidettyyn rohkeaan puheeseen. Tuleva priimusmaisteri ja ultimustohtori ehdotti kiihkeän juhlapuheensa tiimellyksessä muun muassa maljaa ”Suomen synkälle tulevaisuudelle!” Potkuthan siitä seurasivat.

Oli lähdettävä Ruotsiin, jossa hänet jo seuraavana vuonna palkattiin mukaan tutkimusmatkalle Huippuvuorille. Reissusta häneen tarttui elämänmittainen matkakuume, josta seuranneet tieteelliset tulokset paljastivat muun muassa Huippuvuorten pinnan olleen milloin kuivaa, milloin trooppista maisemaa mannerlaattojen liikahtelujen seurauksena.

Sofia on saanut vuodon!

Retket olivat uhkarohkeita vaikkakin hyvin valmisteltuja. Höyrylaiva Sofialla yritettiin ennätystä, päästä ”pohjoisemmaksi kuin mikään laiva tähän mennessä”. Tavoite saavutettiin, mutta matka oli koitua kohtalokkaaksi. Sofia törmäsi jäihin ja sai vuodon. Nordenskiöld raportoi haverista lakonisesti kirjeessään: ”Tutkimusmatkailijat olivat saada 81. leveysasteen tienoilla märän ja viileän hautapaikan”.

Silloin kun Nordenskiöld ei ollut reissussa, perheonni vaimo Annan ja lasten kanssa kukoisti. Tosin Anna silloin tällöin valitti turhautuneena Adolfille: ”Muista, että muutkin kuin Tiede vaativat sinulta vähän rakkautta. Koska saan sen ilon, että voin olla kesän maalla rauhassa kanssasi?”

Huippututkijan ja tutkimusmatkailijan veri veti kuitenkin maailmalle. Kuuluisin matka tehtiin valaanpyyntialus Vegalla Koillisväylällä vuonna 1878. Tarkoitus oli purjehtia pohjoista tietä Beringinsalmelle ja samalla osoittaa Ob-Jenisein suiston ja Atlantin valtameren välisen kauppatien käyttökelpoisuus.

Alku sujui mainiosti. Kunnes matka tyssäsi ankariin jääolosuhteisiin Siperian pohjoisrannikolla. Ei auttanut muu kuin ankkuroida Vega jäihin ja odotella niiden sulamista. Tutkimustyö kuitenkin jatkui tiiviinä, ja tulokseksi saatiin arvokasta uutta tietoa. Vapaa-aikaakin ehdittiin laivalla viettää.

Louis Palanderin kuuluisa valokuva paikalleen jäätyneestä
Vegasta keväällä 1879.


Laivan timpuri ja pelimanni Sven (Vega-Sven) Andersson kirjoitti joka päivä kirjeen vaimolleen Marille muistikirjaan, joka jäi Japanissa norjalaiselle majatalon isännälle. Blåfieldin onneksi muistikirja löytyi 20 vuotta myöhemmin kirpputorilta Shanghaissa ja päätyi Ruotsiin tiedeakatemian kirjastoon.

Päiväkirja paljastaa laivalla olleen kahden kerroksen väkeä. Kun Nordenskiöld raportoi: ”Vegan lähellä olevalla loistavalla luistelujäällä vietimme iloista luistelujuhlaa”, kirjoittaa Vega-Sven närkästyneenä Marille: ”Päällystö meni alas jäälle kello 9 ja heillä oli mukanaan kattila ja punssia. He tekivät nuotion jäälle ja joivat glögiä. (…) me saimme vain katsella heitä emmekä päässeet mukaan.”

Isfjordenin ja Bellsundin välinen suuri
niemimaa on nimeltään
Nordenskiöld Land.
Vegan onnistuneesta matkasta tuli lopulta maailmankuulu, ja Nordenskiöld ylennettiin vapaaherraksi. Hänen teoksensa Vegan matka on käännetty kahdelletoista kielelle ja palkkio sen tekemisestä oli ruhtinaallinen. ”Kirjan kustantajat, hrat F. & G. Beijer owat wiime wiikolla hänelle suorittaneet lähes 100.000 kruunua (noin 140 000 markkaa). Niin suurta palkkaa ei ole wielä kukaan Suomen eikä Ruotsin mies kirjateoksesta saanut.”

Martti Blåfield ei varmaan samaan summaan perinpohjaisella teoksellaan yllä, mutta syvän kumarruksen hän ansaitsee nostaessaan valonheittimien loisteeseen yhden merkittävimmän suomalaissyntyisen tiedemiehen ja tutkimusmatkailijan.

Martti Blåfield: Nordenskiöld  
Suomalaissyntyisen tutkimusmatkailijan ja tiedemiehen elämä. Into, 2016. 577 s.


1 kommentti:

  1. Hienoa, että sankari sai arvoisensa kirjan! Ja että kirjailija näki suuren vaivan. Luulen, että tämä löytöretkeilijä ei unohdu. Tulee verrattua häntä Kolumbukseen, jonka hautamuistomerkillä kävin hiljan. Hyvä esittely, Hannele!

    VastaaPoista