torstai 7. maaliskuuta 2019

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita


Herkkyys ja kapinamieli

Vilja-Tuulia Huotarinen sukeltaa fiktiivisessä teoksessaan Heistä tuli taiteilijoita sadan vuoden taakse kahdentoista nuoren naisen nahkoihin. Vastoinkäymisistä huolimatta heistä kasvoi tunnettuja suomalaisia taiteilijoita.


Minna Canthin syntymän 175-vuotispäivän kunniaksi WSOY on julkaissut kaksi kiinnostavaa teosta. Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi? pureutuu oivaltavasti Canthin keskeisiin ajatuksiin niin proosan, näytelmien, lehtitekstien kuin kirjeidenkin välityksellä.

Vilja-Tuulia Huotarinen sen sijaan on antanut mielikuvituksensa lentää teoksessaan Heistä tuli taiteilijoita. Hän on luonut fiktiivisiä tuokiokuvia hetkistä, jolloin kaikki muuttuu nuorten naisten elämässä. 

Jokainen oivaltaa kuin salamaniskusta, mikä on heidän tiensä: luoda taidetta kukin omalla sarallaan.

Valitsin taiteilijoita eri aloilta. Kirjailijat, totta kai, olivat minulle läheisiä, mutta mukana on myös kuvanveistäjiä, taidemaalareita, säveltäjiä ja tanssijoita. Suomalaisesta modernin tanssin uranuurtajasta Maggie Gripenbergistä (1881–1976) en alkujaan tiennyt mitään, tunnusti kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen teoksensa julkistamistilaisuudessa.

Huotarinen on luonut hahmonsa näiden kirjoittamien tai heistä kirjoitetun materiaalin inspiroimana. Maggie Gripenbergin muotokuvan taustalla on esimerkiksi opinnäytetyö. Sadan vuoden etäisyys henkilöihin ei häntä haitannut:” Universaali tunne, kun luovaa työtä alkaa syntyä, menee yli rajojen ja aikojen.”

Näitä hetkiä, leimahduksia, Huotarinen tavoittelee teoksessaan jokaisen taiteilijanalun kohdalla tälle luonteenomaisella tavalla. Mukana on kuviteltuja minämuotoisia pohdintoja, keskusteluja, loitsuja ja kirjeitä. Yhteistä heille on herkkyys havaita, mitä ympärillä on ja kyetä tulkitsemaan se taiteen keinoin.

Vilja-Tuulia Huotarinen voitti
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden
Finlandia-palkinnon v. 2011.
Henkilökuvat saivat vapaasti hakea muotoaan Huotarisen alitajunnassa, ennen kuin ne siirtyivät paperille. Tässä kirjailija on ilmeisen onnistunut. Ainakin valokuvataiteilija Simo Rista-Renvall tunnistaa nuoruuden muotokuvasta äitinsä kuvanveistäjä Essi Renvallin (1911–1979), joka vain halusi upottaa nyrkkinsä saveen eikä istua Ateneumin kuivilla luennoilla.

On hienoa, että taiteilija on pureutunut henkilöidensä taustoihin, tuollainen käsitys minullakin on Essin nuoruudesta. Hän ei itse siitä kertonut, ja kun kyselin lapsuuden ystäviltä, he totesivat vain ”Ihan tavallinen tyttö”. Ei Essi kyllä ihan tavallinen ollut. Tunsin muitakin teoksen taiteilijoita ja tunnistin heidät mainiosti kirjailijan luonnehdinnoista, Rista-Renvall kommentoi.

Sata vuotta sitten nuoren naisen ei ollut helppo ryhtyä taiteilijaksi. Tarvittiin kapinamieltä ja uskoa omiin voimiin. Ellen Thesleff (1869–1954), josta aikanaan tuli yksi merkittävimmistä pohjoismaisista taidemaalareista, on hyvä esimerkki.

”Hän oli poikkeusyksilö, joka maalasi seitsemällä vuosikymmenellä ja uudistui koko ajan. Hän kulki naturalismista symbolismiin, maalasi avantgarden ytimessä, oli Suomen ensimmäisiä ekspressionisteja ja lähestyi uransa viimeisinä vuosina abstraktia ilmaisua”, taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreck kirjoittaa taiteilijan perinpohjaisessa elämäkerrassa Minä maalaan kuin jumala (Teos, 2017).

Naisiin liitettyjä tiukkoja rooliodotuksia oli pakko kyseenalaistaa ja murtaa, jos halusi edetä harrastelijaa, perinteisten naisten aiheiden maalaria tai opettajan uraa pidemmälle”, Schreck toteaa. Sitä Ellen halusi intohimoisesti. Ja onnistui.

Kirjailija Kati Tervo puolestaan luo ”avainromaanissaan” Iltalaulaja (Otava, 2017) intiimin ja elävän kuvan taiteilijan myöhäisvuoden kesästä 1945 hänelle rakkaassa, jo rapistuvassa Valkosessa talossa Muroleen kylässä Ruovedellä.

Thesleff oli omapäinen radikaali, joka teki ja maalasi, mitä halusi. Hän leikkautti tukkansa lyhyeksi ja kulki perheen kesäpaikassa usein pojan vaatteissa. Huotarinen antaa Ellenin lausua itse: 

Olen päättänyt, että niin pian kuin mahdollista minä lähden ulkomaille. Ehkäpä minua ei siellä tuijotella niin pitkään, vaikka kuljen kauhtunut lippalakki päässä ja maalausteline kainalossa.”

Itseensä luottava nuori Ellen vakuuttaa: ”Olen tyttö, ellen poika, ihminen ellen olento, joka ylittää kaikki rajat.” Niin elävästi Huotarinen on kuvannut nuoret taiteilijanalkunsa, että tuntuu siltä, kuin he itse puhuisivat kirjassa. Teoksen on tunnelmallisesti kuvittanut Riikka Sormunen.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita –
12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista. 
WSOY, 2019. 93 s.

Tänä vuonna juhlitaan Ellen Thesleffin syntymän 150-vuotispäivää
HAMin laajalla näyttelyllä 26.4.2019–26.1.2020.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti