Ville Ranta: Viininjuojat

Naamiot riisutaan viinin voimalla

Ville Rannan sarjakuvaromaani Viininjuojat ei ole ryyppyretkitarina – ”niitä piisaa muutenkin” – ei se myöskään ole moraliteetti. Teos kuvaa kirjailijan hurjaa nuoruutta pienen pohjoisen kulttuurilehden piirtäjänä. Ja paluuta menneeseen, jota ei enää ole.

Meillä oli aina ollut tapana juoda ja touhuta ja juoda ja siten saavuttaa yhdessä eräänlainen filosofinen tila, jossa syvällisin viisaus yhdistyy täyteen tollouteen…

Kun sarjakuvataiteilija Ville Rannan Viininjuojien (WSOY) burgundinpunaisen kannen avaa, pääsee mukaan hänen alter egonsa nostalgiatripille, jossa nykyisyys ja haaleammalla punaisella piirretyt muistot pallottelevat.

Kaksikymmentä vuotta on vierähtänyt siitä, kun Ville pyyhki pohjoisen pölyt jaloistaan ja pakeni lämpimämmille laitumille. Nyt hän palaa tapaamaan vanhoja kavereitaan, päätoimittaja Appelgrenia ja toimittajia Juttaa ja Samuelia.

 Vanheneminen on alkanut huolestuttaa keski-ikäistä piirtäjää. Piristäisikö entisten viininjuojien hilpeä seura?

”Olen altis viininjuonnille. Se herättää yleviä mielikuvia, viinissä on sitä paitsi kauneutta, joka minua esteetikkona on aina kiehtonut”, Ranta avautui Viininjuojien julkkareissa Rosebud Sivullisessa. 

Ja muistutti Christer Kihmanin sanoista: ”Viiniä juodessa aivoni puhkeavat kukkaan.”

”Viini on parhaimpia pakopaikkoja, joita tiedän. Voimme sitä juodessamme lähestyä vaikeita teemoja, riisua naamiot pois hyvässä seurassa”, Vuoden 2023 journalistiksi valittu Ranta totesi. Liika on kuitenkin aina liikaa.

”Kun piirtäminen alkaa tökkiä, pari lasillista viiniä auttaa. Kolmannen lasin jälkeen käden motoriikka muuttuu, eikä piirtäminen enää onnistu. Työpäivä päättyy, mutta viininjuonti saattaa silti jatkua…” Näin evästettynä lähden ottamaan tarkempaa selkoa asioista pohjoiseen Villen siivellä.

Sarjakuvataiteilijan ruhjeiset, kuin huolimattomasti huitaistut piirrokset tavoittavat ihmiset, tilanteet, maisemat ja tunnelmat häkellyttävän tarkasti, eläytyen. Kohtaukset ja tapahtumat vilistävät silmieni editse kuin mieleni valkokankaalla. Äkkiä minut valtaa déjà-vu, outo tuttuudentunne.

Enhän minä ole ollut Oulussa Kaltiota rustaamassa? Et, mutta puuhastelit toisessa pienessä kulttuurilehdessä, KirjaIN:ssä, joka myöhemmin sai nimen Kirjain, seitsemisen vuotta, 2006–2013. Joten onhan sinulla kosketuspintaa aiheeseen. Muistoja alkaakin pulpahdella mielen sameista syövereistä…

Miten tutulta tämäkin kuulostaa: ”Muuten, missä päätoimittaja on?” Usein heitä KirjaIN:n toimituksessakin kaipailtiin. Pyöröovi kävi, heitä tuli ja meni. Hällä väliä, lehti oli siitä huolimatta saatava valmiiksi. Haasteelliset tilanteet vaativat eksistentiaalisia palavereja. Ja missäs muualla niitä olisi vietetty kuin baarin inspiroivassa hämärässä, lasillisen äärellä.

Ville Ranta kohottaa maljan uudelle teokselleen Rosbud Sivullisessa.
Elokuussa hän aloitti Hesarin pilapiirtäjänä. Kuva: kirjoittajan

Aika kultaa muistot sanotaan. Villen kohdalla näin on päässyt käymään. ”Nuoruuden katteettoman itseluottamuksen ja uskon menettäminen… Se on liian suuri hinta iän tuomasta ymmärryksestä…!” hän julistaa ja jatkaa: ”Kun …kun teimme yhdessä lehteä kaksikymmentä vuotta sitten, olimme kaikki parempia kuin nyt!” Yhdyn Samulin lakoniseen kommenttiin: ”Puhu vain omasta puolestasi!”.

Matkan varrella toimituksen hullunkurinen perhe on tullut tutuksi. Taidanpa istahtaa heidän seuraansa lasilliselle. Yhdellä aloitetaan, mutta illan edetessä jokainen kirjan luku vaatii, totta kai, omansa. Niinpä loppuun päästyä laseja on kumottu jo kuusi, kokonainen pullollinen. Huominen työpäivä on siis pilalla. Mutta hulvaton matka oli sen väärti.

Ville Ranta: Viininjuojat. WSOY. 2024. 240 s. https://www.wsoy.fi/