Claire Keegan: Aivan viime hetkellä

”Ehkä tästä tuli liian todellista”

Irlantilainen palkittu kirjailija Claire Keegan teki sen taas. Hänen kolmesta mestarillisesta novellistaan kokoelmassa Aivan viime hetkellä syntyy kuin taikaiskusta tunnistettava kertomus rakkauden kuolemasta, itsellisen elämän lumosta ja himon rankoista seurauksista.

Tarinassa oli maa ja tuli ja vesi; siinä oli mies ja nainen ja ihmiset, yksinäisyys, pettymys. Tekstissä oli alkuvoimaa, se oli korutonta. 

”Niukan muodon mestari Claire Keegan menee suoraan asiaan, loihtii muutamalla mutkattomalla lauseenvedolla miljöön, ihmiset ja tunnelman”, luonnehdin hänen ensimmäistä suomennettua teostaan, The Orwell Prizen voittanutta romaaniaan Nämä pienet asiat. https://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2023/11/claire-keegan-nama-pienet-asiat.html

Hänen seuraava suomennettu pienoisromaaninsa Kasvatti voitti Davy Byrnes Awardin, maailman arvokkaimman novellipalkinnon http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2024/05/claire-keegan-kasvatti.html. Se kertoo pienen tytön kesästä, jolloin kaikki muuttuu. 

Tyttönen kokee ensimmäistä kertaa huolenpitoa, ja hänelle avautuu aivan uusi maailma: hän oppii lukemaan. Se oli samanlaista kuin polkupyörällä ajaminen; tunsin olevani vapaa, pääsin paikkoihin, joissa en ollut käynyt aiemmin ja se kävi helposti.

Näiden molempien pienoisromaanien punaisena lankana kulkee humaani sanoma lähimmäisenrakkauden ja välittämisen tärkeydestä. Keeganin uudessa novellikokoelmassa Aivan viime hetkellä (Tammi) äänilaji vaihtuu. Taivas tummenee, ja uhkaavat pilvet nousevat sukupuolia erottavan kuilun ylle. Rotko ei näissä naisista ja miehistä kertovissa pysäyttävissä tarinoissa kapene. Päinvastoin.

Ensimmäisessä novellissa Aivan viime hetkellä Cathal istuu tylsistyneenä työpöytänsä ääressä hikisen kuumana heinäkuun päivänä. Työtoverit vilkuilevat häntä alta kulmain. Heillä on siihen syynsä, joka paljastuu Cathalin muistellessa lähimenneisyyttään.

Tarinoiden lomassa Keegal laukoo epämiellyttäviä totuuksia irlantilaisen yhteiskunnan epäkohdista. Yksi niistä on miesten vähättelevä asenne naisia kohtaan. Näennäisesti harmittoman Cathalinkin kuoren alta paljastuu isiltä pojille periytyvä sovinismi.

Jonkin aikaa kestänyt yhteiselo naisystävän kanssa ei ota sujuakseen, sillä Sabinella on oma tahto ja mielipiteet. Sitä Cathal ei ole ottanut laskelmissaan huomion: Ajattelin vain että sinä olisit täällä ja laittaisit ruokaa ja että minä heräisin sinun vierelläsi. Ehkä tästä tuli liian todellista. Häät perutaan, sillä Sabine pakenee aivan viime hetkellä.

Toisen novellin Pitkä ja tuskallinen kuolema näyttämönä toimii historiallinen Heinrich Böllin talo Irlannin länsirannikon tyrskyjen ja jyrkkien kallioiden komeissa maisemissa Achill Islandilla. Nobel-voittaja ihastui karun luonnon kauneuteen ja osti sieltä talon, jossa kirjoitti matkakirjallisuuden klassikon Päiväkirja vihreältä saarelta.

Taloon perustettiin myöhemmin residenssi kirjailijoille ja taiteilijoille, jonne kertomuksen päähenkilö nuorehko naiskirjailija intoa puhkuen saapuu parin viikon työskentelyjaksolle. Odotukset ovat korkealla: Hän saisi istua päiväkausia lukien ja työskennellen tapaamatta ketään. Juuri silloin puhelin soi.

Vierailulle pyrkii saksalainen eläkkeellä oleva kirjallisuuden professori, josta hetkeksi tulee varsinainen kiusankappale. Nainen yrittää olla kohtelias, kerää talon takaa karhunvatukoita vieraansa kunniaksi leipomaansa kakkuun. Iltateen aikana käyty keskustelu vinksahtaa kuitenkin väärille raiteille.

Claire Keeganin teokset ovat kriitikoiden 
ylistämiä kansainvälisiä bestsellereitä, 
jotka on käännetty 30 kielelle.
Kuva:Philippe Matsas / Tammi

Professori ei tunnu ymmärtävän, mistä kirjoittaminen kumpuaa, mistä inspiraatio saa alkunsa. Miten koettu muuntuu kirjallisuudeksi. Niin se vain lopulta menee, että röyhkeä vieras pääsee itsekin mukaan tarinaan.

Hän oli juuri antanut miehelle nimen ja syövän ja kirjoitti nyt miehen sairaudesta. Kosto on suloista, vaikka sen pukeekin kirjalliseen muotoon. Kun hän pani vesipannun tulelle ja otti kakun jääkaapista, hän venytteli ja tiesi valmistautuvansa miehen pitkään ja tuskalliseen kuolemaan.

Kolmannessa kertomuksessa Antarktis Keegan kääntää nupin kaakkoon. Kaikki alkaa auvoisasti, sillä nyt päähenkilönä on onnellisesti naimisissa oleva nainen. Aavistelen silti, että tähänkin tarinaan on koira haudattuna.

Nainen lähtee kaupunkiin ostamaan perheelleen joululahjoja. Mutta haluaa samalla reissulla kokea millaista on maata toisen miehen kanssa. Hän oli varma että pettyisi. Kun hän baarissa tapaa ”maailman yksinäisimmän miehen”, varoituskellot alkavat kilistä korvissani.

Mies osoittautuu oikeaksi aarteeksi, hän laittaa ruokaa, on antelias rakastaja edellisten novellien kitsaiden miesten jälkeen. Illallisen tuoksut leijailivat huoneen halki. Korianteria, limettimehua, sipuleita. ”Hän voisi pysyä humalassa, hän voisi elää näin”, tuumii nainen pikkuhuppelissa miehen untuvatäkin uumenissa.

Maisemakuvauksilla on tärkeä sivurooli Keeganin kertomuksissa, niissä Irlannin luonto näyttää mahtiaan, taustoittaa tarinan tunnelmia. Auringonlasku lietsoi taivasta, suostutteli jättämään hiukan päivänvaloa pimeyteen. Mutta pimeys koittaa. Kaikki on ollut liian hyvää ollakseen totta. Kaiken tämän teoksen suomentaja Kristiina Rikman kääntää jälleen suvereenisti.

Vain 109 sivua ja minusta tuntuu kuin olisin solahtanut paksun romaanin uumeniin, jossa Keegan ei tarvitse yhtään ylimääräistä sanaa tai ilmaisua maalatakseen maiseman, ratkaisevat hetket ja ihmistensä tunteet, mielentilat ja kohtalot tunnistettavasti.

Novellien jännite ei kertaakaan katkea, sillä Keegan osaa maagikon tavoin valita ja asetella sanansa niin taitavasti, että kerronnan rytmi kuljettaa herpaantumatta kohti vääjäämätöntä loppua.

Claire Keegan: Aivan viime hetkellä (So Late in the Day: Stories of Women and Men)

Suom. Kristiina Rikman. Tammi. 2025. 109 s. https://www.tammi.fi/kustantamo/