Tero Puha: Innocence ’93

Viattomuuden kesä

Tero Puhan Innocence ’93 -taidekirjan ilmeikkäät piirroshahmot vievät mielikuvista, kohtaamisista ja tunnetiloista toiseen. Ne luonnostelevat nuoren tekijänsä hapuilua kohti omaa identiteettiä.

Nämä piirustukset syntyivät yhden kesän aikana, mutta ne sisältävät kokonaisen elämäntilanteen. Niissä on mukana liike kaupungissa, yö, katseet, etäisyys, läheisyyden mahdollisuus ja ajatus siitä, että tulevaisuus on vielä avoin.

Tutustuin Tero Puhan taiteeseen hänen valokuvateoksensa Intiimivalo | Intimate Light siivellä nelisen vuotta sitten. Tuolloin kirjoitin ihastellen: ”Valo ja varjot hyväilevät alastomien miesten kehoja kun Tero Puhan kamera piirtää niiden ääriviivoja ja tallentaa kuvattaviensa katseita, ilmeitä ja liikettä”.

Uudessa, ”ajatusvirtana” syntyneistä piirroksista koostuvassa Innocence ’93 -teoksessaan nykyinen valokuvaaja ja visuaalinen taiteilija palaa sinne, mistä kaikki alkoi, kesään kolmisenkymmentä vuotta sitten. Parikymppinen taideopiskelija oli päässyt ensimmäistä kertaa viettämään koko kesän Helsingissä.

Elämäni keskittyi kahteen asiaan: rakkauden etsimiseen ja taiteilijaksi tulemiseen. Helsingin yöelämä ja tuolloin vielä pieni gay-skene muodostivat ympäristön, jossa vietin lähes kaikki kesäni illat. Piirtäminen oli tapa jäsentää kaikkea sitä, mitä tapahtui ympärilläni ja sisälläni samaan aikaan.

Puha palasi alitajunnasta kummunneiden piirrostensa pariin ja huomasi niiden muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden, joka on nyt päätynyt kirjaksi. Sitä varten kuvien lyijykynällä luonnostellut viivat on digitaalisesti vahvistettu mustaksi, jolloin niiden rytmi on korostunut.

Hän toivoo, että teoksesta muodostuisi eräänlainen ”mentaalinen värityskirja”, jota katsoja voi täydentää omilla muistoillaan ja kokemuksillaan. Otan kopin vastaan ja heittäydyn hänen notkean, arvaamattoman viivansa vietäväksi ja annan piirrosten kertoa tarinaansa omien muistojeni siivilän läpi.

Matkan alkaessa ilmassa on epäröintiä, hahmo on ymmällään, solmussa itseensä kietoutuneena. Vähitellen hän alkaa viritellä lankoja, etsiä ulospääsyä labyrintistään silmä tarkkana. Silmät ja katseet nousevatkin päärooliin tässä identiteetin rakennusprojektissa kuten tulevalle valokuvaajalle sopii.

Kädet hapuilevat sinne tänne, tavoittelevat kosketusta, yhteyttä. Monesti kuvaan ilmestyy myös peili, jota hahmo pitelee, tuijottaa omakuvaansa kuin kysyäkseen: Kuka minä olen? Mikä minusta tulee? Kunnes peili saa väistyä uusien kohtaamisten ja kokemusten tieltä.

Piirroskokoelmaa lehteillessäni tunnelma vaihtuu välillä aktiivisesta väsähtäneeksi, sillä kukapa nyt baanalla iltakaudet jaksaisi riekkua. Silmäluomet painavat, ja katse väistää lukijaa. Kunnes koittaa jälleen uusi päivä – ja ilta. Silloin yksi silmäpari ei riitä, vaan silmiä tarvitaan useampia, jotta mikään kiinnostava ei jäisi huomaamatta.

Joskus silmät sulkeutuvat, ja kaikki tuntuu olevan lukossa. Onneksi avain on tallella. Sillä vain lukko auki ja ei kun menoksi kohti uusia seikkailuja. Niitä piirrokset tarjoavat roppakaupalla. Kirjan kansikin tuntuu vihjaavan: Voisiko meistä tulla pari? Ehkä ei sittenkään..

Lanka katkeaa. Kunnes vihdoin koittaa ilta, jolloin pusuhuulet löytävät toisensa. Mutta sitoutuminen arveluttaa. On jälleen vakava peiliin katsomisen paikka. Kenties oma apu on sittenkin paras apu.

Innocence ’93 viekoitteli minut mukanaan muistoihin ja tunnelmiin, jotka olivat hautautuneet alitajuntani syövereihin. Vaikka kokemukset ovat jokaiselle omanlaisiaan, niillä on kuitenkin yhteinen nimittäjä, sillä ihmisenä oleminen on universaali projekti, johon me kaikki osallistumme. Tero Puha on piirtänyt sille herkät kasvot.

Tero Puha: Innocence ’93.  Tero Puha Studio. www.teropuha.com
Teos on suomen- ja englanninkielinen.