Lena Andersson: Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä

Olemmeko me todella tällaisia?

 Lena Andersson läpivalaisee ruotsalaisten tekopyhyyttä ja omahyväisyyttä tarkkanäköisistä moraliteeteista koostuvassa teoksessaan Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä.

Hänen mielestään elämä tapahtui vähäisissä ja yksinkertaisissa asioissa, ja niissä elämää myös laiminlyötiin. Kaikki mikä kiinnosti ihmisiä oli Simonesta kiinnostavaa ja hänen huomionsa arvoista.

Ruotsalainen Lena Andersson tuli tutuksi August-palkinnon voittaneella teoksellaan Omavaltaista menettelyä, jossa hän tarkasteli vallankäyttöä ihmissuhteissa. Samaa aihetta hän käsittelee satiirisesti uusimmassa suomennoksessaan Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä (Siltala).

Teos koostuu tarinaryppäistä, kirjailijan omien sanojen mukaan ”moraliteeteista, elämän pirstaleista”, jotka on nimetty niissä esiintyvien naisten mukaan. Koin itseni salapoliisiksi bongatessani toistensa tarinoissa piipahtelevia rakkautta ja hyväksyntää kaipaavia naisia. Ajan myötä he ovat jatkaneet elämäänsä, ja heidän olosuhteensa ovat muuttuneet. Asenteet eivät niinkään.

Yhden heistä, Amandan tapaan nuorena naisena, jolla on jo valmis käsitys omasta arvostaan ja asemastaan maailmanjärjestyksessä. Hän naurahtaa hyväntahtoisesti ja suvaitsevaisesti kaikille, ”jotka ovat ymmärtäneet elämästä vähemmän kuin hän”.

Heihin kuuluu poikaystävä Benjamin, joka epätoivoisesti yrittää puolustaa ilmiötä nimeltä rakkaus. Se ei kuulu Amandan sanavarastoon eikä hänellä ole sille käyttöä. Niinpä keskustelu ja suhde päättyvät umpikujaan, jota Andersson kuvaa ilmeikkäästi:

Jos hän olisi katsonut Benjaminia, hän olisi nähnyt nuoren miehen, joka on luopunut yrityksistä löytää elonmerkkejä raunioiden alta luonnonmullistuksen jälkeen.

Kangaskaupan esinainen Anki on #metoon jälkimainingeissa saanut feministisen herätyksen ja ”tullut kaapista” naisena, joka tiedostaa yhteiskunnassa valitsevan epätasa-arvon, erityisesti miesten sopimattomat ehdotukset ja lähentelyt. Valitettavasti tarinan edetessä hänen moraaliposeerauksensa pintakuorrutus karisee.

Hän vinkkaa alaiselleen tunnolliselle Matildalle, miten tämä voisi saada miehet kiinnostumaan itsestään. Jos vaihtaisi kampausta, korostaisi silmiä ja punaisi vähän huulia, avautuisi uusia mahdollisuuksia.

Matilda kuuluu teoksen harvojen, syvällisemmin ajattelevien naisten joukkoon. Hän on tajunnut elämästä jotain oleellista. ”Eivät ihmiset elä sillä tavalla!” hän halusi huutaa. ”Ihminen elää sisältäpäin ohjautuvasti, ei ulkoapäin!”

Lena Andersson on Ruotsin kii-
tellyimpiä ja kiistellyimpiä kirjai-
lijoita. Kuva:Jan Danielsson

Lena Andersson on taluttanut näyttämölleen rykelmän naisia, joiden keskusteluista syntyy sanallisia pelejä. Niihin osallistuminen vaatii valppautta, jotta osaisi asettaa sanansa siten, ettei putoaisi hyveellisyyssignaaleja vilkuttelevien kanssasisarten kyydistä.

Yksi pelureista, Ellinor kuulostelee varovaisesti missä sävyssä Matildaa tänään piikitellään. Hän kävelee yksiöisellä jäällä, haparoi eteenpäin sanojen ja äänensävyjen keskellä, etsii äännähdyksiä jotka kielivät vastaanottavuudesta.

Tapaan Amandan myöhemmin uudelleen – ikävä kyllä – nyt Venäjältä Ruotsiin muuttaneen Olgan kertomuksessa. Olga työskentelee opettajana koulussa, jota Amanda hallitsee kaikkitietävänä ja -valtaisena rehtorina.

Olga ei suostu tanssimaan Amandan pillin tahtiin, sillä hänellä on omat käsityksensä opettajan tehtävästä. Hän näkee Amandan ilkeilyn läpi tavassa, jolla tämä käyttää puheessaan tarpeettomasti termiä ”tietääkseni”. Sen tarkoitus on tölväistä ja osoittaa toiselle hänen paikkansa.

Kotona Olga ja hänen aviopuolisonsa Nikolai kertaavat päivän tapahtumia, kokemiaan ja kuulemiaan kummallisuuksia. Nikolai puuskahtaa tuskastuneena: En ymmärrä, miten näin epäluuloisessa yhteiskunnassa on mahdollisia puhua yhtään mistään.

En ymmärrä minäkään, mutta luulen ettei tilanne ole ihan niin toivoton kuin Lena Andersson antaa moraliteettiensa perusteella ymmärtää. Haluan karkuun näiden – kieltämättä tarkkanäköisesti kuvattujen – stereotyyppien seurasta raikkaampiin tunnelmiin.

Voisin istahtaa lasilliselle Lenan, Matildan ja Olgan kanssa keskustelemaan mitä Willy Kyrklund mahtoi tarkoittaa filosofisen pienoisromaaninsa Mestari Man alkusanoilla: ”Etsin kysymystä, johon ihmiselämä on vastaus.”

Lena Andersson: Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä.

Studie i mänskligt beteende. Suomentanut Sanna Manninen. Siltala. 2026. 149s.