Juha-Pekka Inkinen: Hei elämä – Heräävän Suomen kuvia

Kutkuttavia kurkistusaukkoja menneeseen

Juha-Pekka Inkinen sommitteli satunnaisista kuvalöydöistään riemastuttavan koko kansan albumin, kollaasikirjan Hei elämä. Komea teos antaa puhuttelevat kasvot modernismiin heräävälle Suomelle.

Valokuvaaja Juha-Pekka Inkistä kiehtovat oudot, vähän vinksahtaneet asiat. Edellisessä kirjassaan Miten tavarat ovat, http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2018/12/juha-pekka-inkinen-miten-tavarat-ovat.html, hän esitteli koteja ja niiden asukkeja, joille KonMari on tuntematon käsite.

Uudessa teoksessaan Hei elämä – Heräävän Suomen kuvia (Musta Taide) Inkinen on heittäytynyt kuvien vietäväksi. Vuosien varrella hänelle on kertynyt tuhansia orpoja postikortteja, kodittomia kirjeitä ja anonyymejä valokuvia divareista ja kirpputoreilta. Jokin outo piirre niissä osui hänen silmiinsä ja vaati valitsemaan juuri ”minut”.

Inkistä eivät häiritse hänen aarteidensa ruhjeet ja virheet. Päinvastoin, ne kertovat eletystä elämästä ja luovat kuviin, kortteihin ja kirjeisiin uusia kerrostumia. Löytöjen muinaiset haltijat eivät kohdelleet tuon ajan somea hellin käsin. Kortteihin ja kirjeisiin on piirrelty, niihin on kirjoiteltu ylimääräisiä kommentteja, niitä on yliviivattu ja leikelty. Valokuvissa on taitoksia ja tuhruja.

Sen sijaan Inkinen ei kollaaseja laatiessaan ole leikellyt eikä liimaillut löytöjään vaan kuvannut ne ja sommitellut niistä tietokoneohjelmalla jännittäviä rinnastuksia ja päällekkäisyyksiä: ”Rakensin tietoisia riitasointuja ja annoin vanhoille kuville uusia merkityksiä”. Näin hän on luonut albumiinsa monimielisiä ja -tulkintaisia kokonaisuuksia. Teos itsessään on omanlaisensa kollaasi, mikrohistoriaa idullaan olevasta Suomesta.

”Vuosisadan alku muistutti enemmän meidän aikaamme kuin 1900-luvun jälkipuoliskoa. Kaikki oli liikkeessä, eikä tiedetty minne ollaan menossa. Sieltä löytyvät dynamot, junat, lentokoneet, radioaallot ja röntgensäteet. Moni näki rappion suurkaupungin ihmisessä ja kulttuurissa.”

Inkisen poimimat sitaatit ja faktat tuon ajan kaunokirjallisuudesta ja lehdistä sekä tietokirjoista tuovat jännän näkökulman Hei elämä -teokseen. Ne kertovat omia tarinoitaan vanhan hyvän ajan Suomesta. Niistä paljastuu, etteivät modernin elämän ensiaskeleet sujuneet aina kitkatta.

Kun radiolähetykset aloitettiin 1920-luvulla, radiota pidettiin vaarallisena vekottimena. Se oli synnin pasuuna, pelsepuupin posetiivi ja perkeleen puhallustorvi. Tuossa saattoi olla perää, sillä näin kirjoitti Suomen sosiaalidemokraatti 4.11.1926:

”Heinäkuun 13. Päivänä katkesi Porin radioaseman antenni masto ja putosi katon läpi lähetyshuoneeseen aiheuttaen 2000 markan vahingot. Antenni lienee katkennut siksi, että sen päällä istui ennen katkeamista satakunta naakkaa.”

Monia huolestutti uuden ajan siivittämä villi ja vapaa elämä. Nuorison holtittomuus ja naisten moraali olivat pysyviä huolenaiheita vuosikymmenestä toiseen. Mutta miestenkin ylenmääräiseen rietasteluun oli syytä puuttua. T.Yliluoman julkaisu Oikea mies ja nainen eli siitinelo ja avioliitto vuodelta1926 paljastaa, miten temppu tehdään:

”Se siitinelon ärtyisyys, jota onanisti tuntee vuoteen lämpimässä, poistetaan paraiten viilentävillä kääreillä. Nenäliina kääritään monenkertaiseksi, kastetaan lähdekylmään veteen ja pannaan siittimen ympärille. (--) Vaikeissa tapauksissa voi olla tarpeellista vaihtaa nämä kääreet pieneen vedenpitävästä kankaasta tehtyyn pussiin, joka täytetään jääpalasilla ja pysyy kylmänä koko yön.”

Me tirkistelemme sadan vuoden takaisia aikalaisia Inkisen avaamista räppänöistä. Mutta hekin katselevat meitä takaisin keimaillen, ilkkuen, vakavina. Totiset katseet kertovat sodista, sorrosta, köyhyydestä. Jaakko Halmekoski kertoo Orjamarkkinat-kirjassaan huutolaislasten sydäntä särkevistä kohtaloista.

”Lasten huutokaupat pidettiin yleensä viattomien lasten päivänä. Myytävistä lapsista pienimmät nostettiin pöydälle tai muualle korokkeelle seisomaan. Meklari piti vasemmalla kädellä tukasta tai olkapäästä kiinni ja heilutti oikealla vasaraa.”

Hei elämää tulee iholle. Mitä enemmän sen kuvien yksityiskohtiin – ihmisten ilmeisiin, vaatetukseen, esineisiin, maisemiin, raapustettuihin kommentteihin – syvennyin, sitä paremmin tunsin ymmärtäväni sadan vuoden takaista ajanhenkeä ja elämänmenoa. Tämä on oivallista historian opiskelua, joka innostaa hakemaan lisää tietoa.

Kuten Inkinen huomauttaa, me näemme sadan vuoden takaisissa kuvissa asioita, joita aikalaiskatsoja ei voinut nähdä. Teos houkutti minut ajatusleikkiin, kuvittelemaan, mitä tulevaisuuden ihmiset sadan vuoden kuluttua meistä ajattelevat?

Mikä meidän digihälyn turruttamassa ajassamme heitä kummastuttaa, hymyilyttää, ihastuttaa tai vihastuttaa? Mitä jälkiä meistä jää? Löytyykö pilvipalveluista yhtä kiinnostavaa aineistoa kuin Inkisen kirpparilöydöt?

Aikamatka menneeseen ja kuvitelma tulevaisuudesta palauttavat minut nykyaikaan. Katson sitä nyt uusin silmin miettiessäni vastauksia yllä oleviin kysymyksiin.

Juha-Pekka Inkinen kirjansa julkistamistilaisuudessa
Galleria, antikvariaatti Laterna Magicassa.

Fil. toht. Harri Kalha on kirjoittanut Hei elämään kiinnostavan, monipuolisesti aihetta valaisevan esseen. Taidehistorian, sukupuolentutkimuksen ja visuaalisen kulttuurin dosentti on itsekin julkaissut useita kirjoja vanhoista postikorteista ja valokuvista. Minut lumosi hänen kuumottavista kuvista kertova teoksensa Sukupuolen sotkijat (Parvs):

 http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2019/11/harri-kalha-sukupuolen-sotkijat.html                  

Voin sydämestäni yhtyä Kalhan suitsutukseen: ”Hei elämä on kulttuurihistoriallinen helmi – visuaalisesti lukutaidokkaan Aapinen, uusi Maamme-kirja, joka onnistuu kertomaan enemmän ja syvemmin 1900-luvun alun Suomesta kuin moni tuhti tietokirja konsanaan”.

Se kasvaa yksityisestä yleiseen: ”Tämä albumi ei ole sinun eikä minun vaan meidän kaikkien yhteinen”.

Juha-Pekka Inkinen: Hei elämä – Heräävän Suomen kuvia. Musta Taide, 2020. 206 s.

Valokuva, tuo ”musta taide” on merkillisin uuden ajan keksinnöistä, tuumasi mestarivalokuvaaja I.K. Inha vuonna1908. Kustantamo Musta Taide yhdistää valokuvan hyvään kirjapainotaitoon.

Hei elämä julkaistiin valokuvan ja kirjan perinnettä vaalivassa Laterna Magicassa,

josta sen muun muassa voi hankkia.