sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Martina Moliis-Mellberg: falk

 Runot tarkkoja kuin haukankatse

Martina Moliis-Mellbergin ruotsinkielisen runokokoelman falk merkityksillä ladatut runot vievät haukan siivin menetyksestä ja surusta kohti orastavaa toivoa.

”Ljuset faller på fågelns vingar / och fågeln sträkker dem, glider ut / och skapar rymden.”

                                                                                                                       Bo Carpelan

Haukka liitelee Martina Moliis-Mellbergin minimalistisen runokokoelman falk (S&S) sivuilla ja luo sen visuaalisen maiseman: falken ryttlar invid klipporna / tyngdlös inför lagen / tidvattnet följer dess blick

Teoksen minä on ajautunut alkumerestä rannalle vettä keuhkoissaan ja kidusten arvet vielä kaulallaan. Menneestä ovat jäljellä enää muistot. Eikä niihinkään voi luottaa, sillä samalla kun ne alkavat muotoutua, ne vääristyvät.

Runeberg-raati valitsi falkin tämän vuoden ehdokkaaksi ja totesi perusteluissaan runokokoelman tarjoavan minimalistisessa ulkoisessa ja sisäisessä muodossaan vahvan lukuelämyksen. ”Teksti ei tee pelkästään näkyväksi kielen mahdollisuuksia vaan ennen kaikkea yksittäisten sanojen voimaa niiden toimiessa keihäänkärkien lailla, kun ne kohdistetaan oikein.”

Voisi kuvitella, että pienen, ohuen teoksen kolmiriviset runot olisi nopeasti luettu. Näin ei kuitenkaan ole. falkin jokainen rivi pysäyttää näkemään ja kokemaan niihin tallentuneita maisemia ja kiteytyneitä merkityksiä. Voi vain ihailla, mikä voima sanoilla on, kun niitä Moliis-Mellbergin lailla osaa oikein käyttää. Näin maisema muuttuu eleettömästi minuksi:

en obruten horisont / en rosenträdgård vid havet / djuret i mitt bröst

falk on surutyö, joka alkaa menetyksen säkeillä. Uusimaa-lehden haastattelussa kirjailija kertoo, että ”kirja on yritys päästää irti, jatkaa pois surusta”. Hän korostaa kuitenkin, että runous syntyy lukijan kautta: ”se mitä näet ja koet on oikein juuri sinulle”.

Martina Moliis-Mellbert on kirjailija ja elokuvakriitikko
Kuva: Helen Korpak

Moliis-Mellberg on ollut ahkera viime vuonna. Niukkasanainen, merkityksillä ladattu falk ilmestyi keväällä ja sen vastakohta, sanoja suoltava monologi Pisces szn syksyllä. Näiden lisäksi hän Maimouna Jagne Soreiaun ja Martin Welanderin kanssa valitsi runot antologiaan Bländad av död och kärlek – 130 år finlandssvensk poesi. Hänen omia runojaan on siinä myös mukana samoin kuin Bo Carpelanin lumoava avaruuden haltuun ottava runo.

falkin kolmannessa osassa painostava suru kevenee kaipaukseksi, ja minä alkaa koota maailman tuuliin kadonneita palasiaan: bryter loss delar av mig själv / matar vinden / sväljer det som blåser tillbaka. Runot jatkavat tarinaa, alkavat kesken, jäävät kesken lukijan täydennettäväksi.

Raskasta menetystä, painavaa höyhentakkia, kukaan ei jaksa loputtomiin kantaa, eikä surussa piehtaroida: oförmågan att bärä / fjädrarnas tyngd över skuldran / det som sjunker skall åter stiga

Säkeet soivat ja pysäyttävät lukijan miettimään kokemuksiaan ja antamaan runoille merkityksiä. Kuten Moliis-Mellberg totesi me luemme runoja itsemme läpi, omien kokemustemme siilaamana.

Olemme pisteessä utanför det som kändes möjligt. Kaikki on kuitenkin mahdollista runoudessa. Vaikka kokoelman ainoa yksirivinen säe palauttaa meidät maanpinnalle: hjärtat fortsätter att vara en muskel, runoratsu ei tuosta välitä, vaan haukka jatkaa lentoaan.

oceanöga / söker sig uppåt / letar efter ett rörligt fäste

Koin falkin lopun lohtuna ja lupauksena. Bo Carpelanin ja Martina Moliis-Mellbergin linnut lentävät yhä laajenevin kierroksin ja luovat siiveniskuillaan avaruuden. On uuden aika, jätän hyvästit ja ojennan käteni kohti tulevaa.

falken cirklar / slår sina lovar vidare / jag höjer armen

Martina Moliis-Mellberg: falk. 2021. 69 s. Emma Strömberg on suunnitellut falkin elegantin ulkoasun.

Bländad av död och kärlek – 130 år finlandssvensk poesi. Koonneet Maimouna Jagne Soreiau, Martina Moliis-Mellberg ja Martin Welander

Schildts & Söderströms

lauantai 8. tammikuuta 2022

Maisku Myllymäki: Holly

”Minä jätin hänet henkiin”

Maisku Myllymäki tunnustaa kirjoittaneensa esikoisromaaninsa Holly vasten kirjallisuuden helmiä. Silti merestä, saaresta, linnuista ja kahdesta naisesta syntyy omaperäinen tarina halusta, muutoksesta ja kuolemasta.

”Häntä en juurikaan enää ajattele. Ajattelen itseäni, ehkä se on melkein sama asia.”

Kolmikymppinen Eva elää äitinsä tohvelin alla symbioottisesti samassa asunnossa. Äiti on Ihmisen luonto -lehden julkkiksista skuuppeja kärkkyvä päätoimittaja. Linnuista kiinnostuneen Evan hän on palkannut lehteensä toimittajaksi.

Kun yksinäiselle meren saarelle vetäytynyt tunnettu viisikymppinen näyttelijätär Holly vinkkaa nähneensä saarellaan harvinaisen vihermehiläissyöjän, Eva lähetetään tekemään juttua paitsi säihkylinnusta ennen kaikkea Hollysta ja hänen elämästään karun luonnon helmassa.

Eva ihmettelee, onko vihermehiläissyöjä, joka harvoin harhautuu Suomeen asti, eksynyt reitiltään. Vai onko se tehnyt kunnon irtioton rutiineistaan? Myllymäki sirottelee pitkin matkaa vinkkejä, jotka vihjaavat tuleviin tapahtumiin. Oivalsin sen vasta, kun kirjan luettuani kävin sitä uudelleen läpi.

Maisku Myllymäen Holly (WSOY) viekoittelee lukijan mukaan kahden, peräti erilaisen naisen viikon mittaiseen piirileikkiin rappeutuneessa huvilassa meren rannalla. Seurasin uteliaana, miten naiset vähitellen tutustuvat toisiinsa, ja outo jännite heidän välillään kasvaa.

Iris Murdochin vuonna 1978 Booker-palkinnon voittanut hieno, psykologinen romaani Meri, meri vilahtaa Hollyn taustalla ja sivuilla. Holly puolestaan valittiin viime vuonna Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi. Lehden haastattelussa Myllymäki tunnusti velkansa hienoille kirjailijoille.

”Soudin saareen Marja-Liisa Vartion ja Raija Siekkisen kanssa. Kutsu oli lähetetty myös Monika Fagerholmille, Markku Pääskyselle, Hannele Mikaela Taivassalolle ja Anna-Kaari Hakkaraiselle.” Teoksensa loppuun Myllymäki on vielä listannut kirjat, joita vasten hän on Hollyn kirjoittanut.

Vihermehiläissyöjä 
(Merops persicus)
Esikuvien tunnelmat ja asetelmat ovat Hollyssa tunnistettavia, mutta Myllymäki luo silti täysin omalakisen ja psykologisesti oivaltavan tarinan, jota rento kieli ja lukuisat yksityiskohdat höystävät.

Palataan saarelle, jonne Eva on juuri yhteysveneeltä rantautunut. Holly tarkkailee tulijaa pettyneenä: Eivätkö kaikki lintuharrastajat olekaan miehiä? Häpeilemätön, riehakas, peräti rietas Holly tuo Evan mieleen linnun: strutsin, flamingon tai jalohaikaran.

Peilatessaan itseään Hollya vasten pyyteetön äidin tyttö näkee elämättömän elämänsä: Minussa on valtavan paljon kohtia, joita kukaan ei ole koskenut. Holly sen sijaan osaa nauttia elämästä. Hän on nainen, joka ajattelee vartalollaan, kun taas Eva ajattelee vartaloaan. Häpeä voisi olla hänen toinen nimensä.

Evassa herää halu tulla Hollyn lailla näkyväksi ja saada jotain, mitä lumoavalla näyttelijättärellä on. Myllymäen herkulliset kielikuvat luovat visuaalisia mielenmaisemia: Eva tuntee olevansa tyhjä taulu tai hylätty taajama, jokin unohdettu ontto pinta, joka vain odottaa, että asioita alkaisi tarttua siihen.

Näin tapahtuu. Paitsi Holly – ja viini-illat hänen kanssaan – saaren luonto ja sen hiljainen tunnelma lumoavat Evan. Hän ei kaipaa mitään entisestä elämästään ja kokee saarella hetkiä, joiden sisällä tuntuu hyvältä ja oikealta.

Maisku Myllymäki on Lahteen päätynyt
kirjastonhoitaja. Kuva: Tomi Reunanen
Meri kimaltelee, pauhaa, kuohuu ja tuoksuu Hollyn sivuilla. Elämä saarella soljuu aistillisena, peräti elimellisenä. Kolmantena päivänä Holly on jo meressä. …mutta Eva. Eva tutisee vedenrajassa. Seisoo siinä alusvaatteisillaan, reidet sinilaikkuisina, tummat ihokarvat pystyssä, kainalot ja selän kuopat viinintahmaisina.

Kukin Hollyn luku kertoo yhden päivän tapahtumista saaressa naisten suhteen kehittyessä intiimimmäksi (ainakin Evan mielestä). Ne alkavat epilogeilla, aurinkoisen souturetken kuvauksilla, jotka edetessään heittävät yhä synkemmän trillerin varjon Hollyn ylle. Kirjailija on kertonut halunneensa huiputtaa lukijoitaan. Siinä hän melkein onnistui.

Evan ja Hollyn yhteiselo rakoilee hetkellisesti, kun saarella piipahtaa Hollyn eksä, komeudestaan tietoinen Robert purrellaan. Vierailu lisää särmää, jännitettä ja jännitystä piirileikkiin. Evalle valkenee, ettei Hollykaan ole täydellinen.

Myllymäki eläytyy Evan mielenmaisemaan niin täysillä, että lukija ajautuu kuin huomaamatta itsekin Evan nahkoihin. Viikon aikana äidin tytössä hiljalleen tapahtunut muutos johtaa kliimaksiin. Harmaavarpunen tekee saman kuin vihermehilässyöjä: kunnon irtioton. Evasta tulee viimein näkyvä, kun Holly sivelee karmiinia punaa hänen huulilleen.

Myllymäki käyttää taitavasti kirjan taittoa tehokeinona vahvistamaan tarinan odottamattomia käänteitä. Tyhjä aukeama kertoo enemmän kuin sille kirjoittamattomat sanat. Lukija saa ne itse sommitella mielessään.

Kriitikko Helena Ruuska ennusti arviossaan, että Holly saattaa olla kirjasyksyn parhaimpia esikoisia. Ennustus toteutui. Maisku Myllymäki astuu Hollyn seurassa komeasti kirjalliselle kentälle. Jään uteliaan innostuneena odottamaan jatkoa.

Maisku Myllymäki: Holly. WSOY, 2021. 255 s.