Tarja Pajuniemi: Pöytä

Vipinää eläkeläisten pöydässä

Eläkkeelle jääminen voi olla yllättävän vaikeaa. Miten jatkaa elämää, kun palkkatyö päättyy? Entä miten pärjätä yksin eron tai puolison kuoleman jälkeen? Näiden elämän peruspilareiden horjahtelua Tarja Pajuniemi kuvaa aidosti romaanissaan Pöytä.

Tarja Pajuniemi vie pienoisromaanillaan Pöytä Kuntolan lähiön elämänmenoon. Jos kaupunginosan nimessä vaihtaa u:n ja o:n paikat, lähiö tuntuu heti tutummalta. Sen uumenissa yksiössään vanhuuseläkkeellä sinnittelevä Aaro tuntee itsensä yksinäiseksi. Vaimo häipyi omille teilleen 40 vuoden yhteiselon jälkeen, eikä lapsia siunaantunut.

Onneksi Pub Kurpanpesä aukeaa jo aamuyhdeksältä. Sinne siis. Sitä paitsi aamulla on Happy Hour -hinnat, joten ihan kuin rahaa pankkiin panisi, kun kaljanjuonnin jo varhain aloittaa. 

Pikku hiljaa muitakin jermuja ilmaantuu kantapöytään tuopin ääreen turisemaan. Mitäs muuta tekemistä eronneilla ja yksinäisillä eläkeläismiehillä olisi? (Minulla olisi kyllä moniakin rakentavia ehdotuksia, mutta eiväthän he minulta kysy.)

Pajuniemen kerronta sujuu letkeästi samaan henkeen pöytäseurueen jutustelun kanssa. Aaron ohella tutuksi tulevat muutkin kantapeikot: Juki, Pena, Pekka ja Esa. Pena viettää parhaillaan yksinäistä kaksiviikkoista palkintomatkaansa Pärnussa. Näin syksyllä pittoreskin kylpyläkaupungin kadut ja hiekkarannat ammottavat autioina.

Niin Kurpanpesässä kuin huvimatkalla Pärnussakin Pena tappaa vain aikaa. Pöytää lukiessani en voi olla kysymättä: Tarvitaanko vierelle kumppani, toinen ihminen, jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta? Sulkeeko ihmisen ikävä toisen luo silmät elämän tarjoamilta monilta mahdollisuuksilta?

Tähän melankoliseen hiljaiseloon tarvitaan nyt vipinää. Onneksi sitä on luvassa, kun Sirpa, Erja, Pirkko ja Riitta askeltavat yksi kerrallaan Pöydän näyttämölle. He sinnittelevät vielä työelämässä, mutta viittä vaille eläkeläisiä daamitkin ovat. Neliapilan energian siivittämänä ihmissuhdekaruselli nytkähtää hiljalleen liikkeelle.

Juki käy tiheään leikkauttamassa kuontaloaan Erjan kampaamossa. Siihen hänellä on hyvä syy. Erjan työpäivä Takkutukassa sujuu kuin siivillä, sillä Juki on pyytänyt hänet illalla treffeille. Uusi mekko ja siihen sopivat saapikkaat siivittävät iloista odotusta. Mutta. Juki tekee oharit, Kurpanpesän vetovoima on liian vahva.

Olen siis vain tavallinen kusipää, en ilmoita mitään ja etsin uuden kampaamon, Juki miettii syntejään. Ihme kyllä, tarina ei pääty tähän. Toisaalla Pirkon tehostetun palveluasumisen yksikön pikkujouluista lähdetään jatkoille. Ja minnekäs muualle kuin Kurpanpesän karaokeen.

Tarja Pajuniemellä on eläkkeellä aikaa kirjallisuudelle
ja kuvataiteelle.

Pirkko kajauttaa komeasti Tuula Amberlan klassisen Lululla oli kolme mieltä ja saa raikuvat aplodit kantapöydästä. Pekka vie hänet pyörähtelemään tanssilattialle. Ihmissuhdekarusellihan pyörii jo ihan lupaavasti.

Toisaalla Sirpa nakkaa talvisaappaat hotellihuoneen nurkkaan ja hypähtää korkkareihinsa valmistautuessaan luokkakokouksen iltajuhlaan. Ei kun menoksi! Mitä minä loppuillasta näenkään: Tanssilattian viimeinen pari, Pena ja Sirpa, nojailee kappaleen loputtua toisiinsa baarin hämärässä nurkkapöydässä.

Karusellin kierros lähenee loppuaan, ja sen vauhti hiljenee. Kon – Kuntolassa on eletty vaihtelevissa tunnelmissa syksystä syksyyn. Ihmissuhdepalapelin palaset ovat kierroksen myötä loksahdelleet paikoilleen – ainakin toistaiseksi.

Eläkeläispöydässä on käynyt kato. Pekan ja Pirkon lupaavasti alkanut suhde on karahtanut kiville. Pekka päivystää nyt yksinäisenä ritarina pöydässä, joka on hiipunut eläkeläisen pöydäksi.

Onneksi pariutuneet kantapeikot käyvät silloin tällöin Kurpanpesässä moikkaamassa ja vaihtamassa kuulumisia. Tarja Pajuniemen mutkattoman kerronnan myötä Pöydän viisikko ja heidän kumppaninsa ovat tulleet tutuiksi. Taidanpa piipahtaa Kurpanpesän kantapöydässä joku päivä yhdellä – tai kahdella – kuulemassa viimeisimmät juorut.

Yllättäen tapaan siellä kirjan tekijän, sopimusasiantuntijana toimineen Tarjan Pajuniemen, jolta utelen kuuluuko hänkin Pesän kantajengiin? Kirjailija kuitenkin toppuuttelee. ”Ryhdyin kirjoittamaan eläkeläisten pöydästä, jotta en löytäisi eläkkeelle jäänyttä itseäni sieltä. Jotakin järkevää tekemistä piti keksiä, joten Eläkkeelle elämään -blogini (https://www.pajutarha.fi/blogi/), runot, novellit ja kuvataide pitävät huolen, etten ehdi istua tuopin ääressä aamusta iltaan.”

Tarja Pajuniemi: Pöytä. Omakustanne. 2022. 89 s.