sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Taide vie ruutupaperilta kanalaan


 Taide on minun matkani – Martti Airion taidekokoelma, Kymmenen polkua kokoelmaan sekä Koen Vanmechelen – Kyse on ajasta, esittelevät taidetta 1500-luvulta nykytaiteen viimeisimpiin saavutuksiin.


Parvs-kustantamon perusteelliset, runsaasti kuvitetut taidekirjat ovat mainio lisä yhä vähälukuisemmaksi harvenevaan alan kirjallisuuteen. 

Nyt ilmestyneet kolme teosta ja niihin liittyvät näyttelyt tarjoavat oivallisen näköalapaikan tarkastella taiteen kehitystä, sen merkitystä, filosofiaa ja tulevaisuutta.

Taide on minun matkani esittelee kattavasti Martti Airion (1890 –1973) taide- ja antiikkikokoelman, joka on nykyään esillä Mikkelin taidemuseossa. Teos piirtää samalla muotokuvan taiteen ystävästä, jonka hiljalleen alkanut harrastus 1920- luvulla johti lopulta lähes 50 vuoden pituiseen matkaan taiteen asiantuntijana ja keräilijänä.

Hänen ensimmäinen hankintansa oli Fanny Churbergin maalaus Vanha koivu (1874). Pieni, öljyllä pahville maalattu intensiivinen teos kuvaa elämän ja kuoleman vuoropuhelua, jonkin uuden alkua. Maalaus osoittaa, miten taiteilijat alkoivat noihin aikoihin vapautua kansallisromanttisista teemoista kohti persoonallisempaa ilmaisua.

Fanny Churberg: Vanha koivu (1874, osa)
Airion kokoelmassa keskeisiä ovat Septem-ryhmän ja Marraskuun ryhmän taiteilijat kuten Magnus Enckell, A.W. Finch ja Alvar Cawén. Muidenkin Suomen huipputaiteilijoiden teoksia alkoi vuosikymmenten varrella ilmestyä hänen Korkeavuorenkadun asuntonsa seinille Eero Järnefeltistä ja Helene Schjerfbeckistä Tapani Raittilaan ja Inari Krohniin.

 Airio ei ollut varakas, hän säästi opettajan palkastaan voidakseen hankkia taidetta. Rahat eivät riittäneet matkoihin, mutta se ei haitannut, sillä jokainen uusi taidehankinta oli hänen matkansa. Niinpä Pariisi, Capri, Ravenna, Bretagne ja Rooma muiden muassa matkasivat teoksiin taltioituina hänen luokseen.

Airion jäämistöstä löytyneelle ruutupaperinpalalle on listattu yhdeksän kohtaa, miksi kerätä taidetta ja millaista taidetta tulisi kerätä. Kohdat 7 ja 6 vastaavat kysymyksiin ja kiteyttävät samalla taiteenrakastajan ja -keräilijän filosofian. Kohta 7: ”Kodissa silmä lepää, taideteos antaa vaihtelua ajatuksille” ja kohta 6: ”Taiteilijan täytyy sanoa ja antaa jotakin töissään.”


Astetta isomman kokoluokan taidekeräilyyn johdattaa muhkea Kymmenen polkua kokoelmaan. Se esittelee helmiä – kultakauden klassikoita ja nykytaidetta – Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta.

Se sai alkunsa jo 1880-luvulla Mäntän paperitehtaan johtajan, kauppaneuvos Gustaf Adolf Serlachiuksen kiinnostuksesta taiteeseen. 

Hänen veljenpoikansa Gösta Serlachius (1878–1942) jatkoi kokoelman kerryttämistä intohimoisesti. Nykyään se sisältää tuhansia taideteoksia eurooppalaisesta 1500-luvun taiteesta ajankohtaiseen nykytaiteeseen kotimaasta ja maailmalta.


Miten esitellä näin monenlaisia teoksia mielekkäällä tavalla? Kirjan toimittaja, kokoelmapäällikkö Tarja Talvitie on ratkaissut ongelman luomalla kymmenen polkua kokoelmaan. Niitä seuraten lukijalle tarjotaan kiehtova kattaus tiettyihin teemoihin keskittyviä teoksia eri vuosikymmeniltä.

Albert Edelfelt Tyttö ja kissa (1881), osa

Polut johdattavat Viattomuuden ajasta Nautintojen ja kiusausten kautta Perhepiiriin. Siellä tapaamme Albert Edelfeltin herkän Tytön ja kissan (1881). Ajat eivät ole kissan suosiota vähentäneet, päinvastoin, monessa perhepiirissä se on itsestään selvä perheenjäsen.

Toisenlaiseen perhepiiriin törmäämme Ville Lenkkerin valokuvateoksessa Veljeys, 2013–2014. Se vie Mänttään, taantuvaan teollisuuskaupunkiin, josta viime vuosina on kehkeytynyt elävä kulttuuri- ja taidekaupunki. Tämä ei kuitenkaan tunnu koskettavan rauhallista pöytäseuruetta, jonka elämä soljuu tuttua rataa.

Ville Lenkkeri: Veljeys, (2013–2014), osa


Pysyttelemme edelleen Mäntässä, mutta nyt siirrymme kanalan puolelle. Sinne johdattaa Timo Valjakan toimittama teos Koen Vanmechelen – Kyse on ajasta. Maailmankuulun belgialaisen Koen Vanmechelenin monipuoliseen tuotantoon kuuluu maalauksia, veistoksia ja videoita sekä bioinstallaaioita ja yhteiskunnallisia projekteja.

Teoksillaan hän luo visioita tulevaisuudesta, jossa ihmiset ja muut lajit elävät tasapainossa. Luonto ei enää olisi meille pelkää resurssia, jonka maksimaalinen hyödyntäminen olisi toimintamme tärkein päämäärä.

Kyse on ajasta. ”Kello käy. On tajuttava, että tulevaisuutemme on riippuvainen kyvystämme jakaa ja luoda yhteyksiä”, hän toteaa kirjassa.

 Itse hän on konkreettisesti toteuttanut ajatuksiaan edistämällä taloudellisesti ja ekologisesti kestävää karjanhoitoa erilaisissa paikallisyhteisöissä eri puolilla maailmaa.

Keskeistä Vanmechelenin ajattelussa on monimuotoisuus niin luonnossa kuin kulttuurissa. Kana on surullinen esimerkki, miten ihminen on jalostanut sitä vain tuotantoa silmälläpitäen. Vanmechelenin Cosmopolitan Chicken Project sen sijaan pyrkii eri kanarotuja risteyttämällä kestävämpiin ja terveempiin sukupolviin. ”Mechelse-maatiaiskanojen” voi nähdä tepastelevan osana näyttelyä Mäntässä.

 Vanmechelen laajentaa taiteilijuuden käsitettä työskentelemällä taiteen, luonnon ja tieteen leikkauspisteessä, tuomalla taiteen aikamme keskeisten kysymysten äärelle. Hän pyrkii kohti maailmaa, jossa elämä olisi mielekästä tulevaisuudessakin.

Koen Vanmechelen työskentelemässä studiossaan.

Ympyrä sulkeutuu, Vanmechelen toteuttaa juuri sitä, mitä Airion ruutupaperilappusessa toivottiin: ”Taiteilijan täytyy sanoa ja antaa jotakin töissään.”  
                                                                                                                                                    
Paula Hyvönen (toim.): Taide on minun matkani – Martti Airion taidekokoelma
Kustannusosakeyhtiö Parvs.  2018. 224 s. Mikkelin taidemuseo

Ja sitten Mänttään, siellä on paljon katsottavaa ja koettavaa:

Tarja Talvitie (toim.): Kymmenen polkua kokoelmaan
Parvs. 2018. 272 s. Serlachius-museot
Timo Valjakka (toim.): Koen Vanmechelen – Kyse on ajasta
Parvs. 2018. 137 s. Näyttely Kyse on ajasta Serlachius-museo Göstassa 16.9. saakka.

Mäntän XXIII Kuvataideviikkojen kuraattori Veikko Halmetoja lupaa Kartasto-näyttelyn kävijöille ”kokemuksia ja ajateltavaa, kauneutta ja rumuutta sekä teoksia, jotka jättävät muistijäljen”. Kartasto Pekilossa 31.8. saakka.