tiistai 4. elokuuta 2020

Erkki Salomaa: World Street – Maailmankatu


Ohikiitävien hetkien elävää taltiointia

Erkki Salomaa on kuvannut kaupunkielämää 1970-luvun lopulta viime vuosiin. Tuloksena syntyi puhutteleva valokuvakirja ja näyttely Laterna Magicaan: World Street – Maailmankatu. Mustavalkoiset kuvat elämää viliseviltä kaduilta ja kujilta eri puolilta maailmaa osoittavat, miten samanlaisia me lopulta olemme.

Paitsi ihmisiltä varastetut poseeraamattomat hetket, klassisen katukuvauksen perusaihe ovat valon, pintojen ja ihmisten rinnakkaiset ja ristikkäiset linjat ja liikkeet, jotka osuvat suunnittelemattoman näköisesti juuri oikealla tavalla kohdalleen.”


Näin taiteen tohtori Hanna Weselius luonnehtii klassista katuvalokuvausta teoksen World Street – Maailmankatu (Musta Taide) johdantoesseessään. Weselius voitti teoksellaan Alma! (WSOY) Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2016.

Paitsi kirjailija Weselius on myös valokuvaaja ja sen huomaa Almasta! Tekstin ilmeikkyys ja sen luomat kielikuvat ihastuttavat: 

Alma sulkee ikkunan, se välähtää, ja katoaa huoneeseen”. Lauseen kuvaaman tilanteen näkee ihan konkreettisesti silmissään kuin valokuvan.


Meille kaikille tutut, rakkaat katukuvauksen klassikot kuuluvat ihmiskunnan yhteiseen perhealbumiin, kuten Weselius esseessään toteaa. Mutta kuvaavatko ne todellisuutta? Ja heti perään on pohdittava, mitä todellisuuden olemus on, entä kenen todellisuus?

Taiteilijat ovat aikoinaan vastanneet näihin kysymyksiin kukin omalla tavallaan. Vladimir Nabokovin mukaan mitään kaikille yhteistä todellisuutta ei ole. Hän onkin todennut, ”että ”todellisuus” on ainoa sana, joka menettää merkityksensä, jos siitä otetaan lainausmerkit pois”.

Jolleivät katuvalokuvauksen ”varastetut hetket” tyhjentävästi todellisuutta paljastakaan, paljon ne siitä kuitenkin kertovat. Erkki Salomaan kuvista löytää yksityiskohtia ja tunnelmia, joita niistä ei ensi vilkaisulla huomaa. Hänen kuviaan tarkemmin katsellessa tuntuu, kuin ne imaisisivat tallettamiensa tapahtumien pyörteisiin, niin eläviltä ne näyttävät.


 Kuva Tokiosta, Japanista, vuodelta 2015 ei selityksiä kaipaa.

Katukuvaajalta vaaditaan ennakkoluulottomuutta ja uteliaisuutta. Hänen on lähdettävä reissuun vapaana etukäteisoletuksista. Ei katukuvaajakaan silti ihan villi ja vapaa ole. Hanna Weseliuksen mukaan katukuvaus:

 on tarkoituksellista suunnittelemattomuutta ja harkittua vapaamuotoisuutta, tahallaan päämäärätöntä kuljeskelua ja juuri oikeanlaisten sattumien odottelua”. Näistä aineksista syntyy legendaarisia ”ratkaisevia hetkiä” Henri Cartier-Bressonin hengessä.

Salomaa on liittänyt kirjaansa pieniä muistiinpanoja kuvausreissuilla sattuneista kommelluksista. Helmi-maaliskuussa vuonna 1986 hän oli matkalla Bombaysta junalla keskelle Intiaa, Nagburiin:

Olemme varanneet istuinpaikat. Paikkoja ei löydy. Olemme liikkeellä vääränä päivänä. Hyppäämme silti junaan. Joudumme oikaisemaan makuulle vaunupalvelijan penkin alle. Se aiheuttaa kastittomassa palvelijassa enemmän ahdistusta kuin meissä…”


Kuva samalta reissulta, Varanasista, näyttää ihmiset väentungoksessa ilman poseeraamisen tuomia naamioita autuaan tietämättöminä kuvaajasta. 

Tarkat pikkupojat ovat kuitenkin huomanneet kuvaajan ja katselevat häntä epäilevästi alta kulmain.

Nykyaika tuo katukuvaukseen omat haasteensa. Samalla kun lähes jokaisella on kamera mukanaan – ainakin kännykässään – ihmisten yksityisyyden tarve on kasvanut ja kuvaamiseen tarvitaan yhä enenevässä määrin lupa.

 Ihmisten arkikin on muuttunut. Se ei enää tapahdu samassa määrin kaduilla kuin ennen, vaan erilaisissa virtuaalisissa tiloissa.


Varsinkaan nuoret eivät enää kuvatessaan tarkkaile ympäristöään, vaan nappaavat selfieitä ja kuvaavat ystäviään lukemattomia samanlaisia valokuvia tursuaviin pilvipalveluihin. Hyvä esimerkki tästä on Salomaan kuva Marseillesta, Ranskasta, vuodelta 2019. Nuoren naisen asemassa olisin sijoittanut kuvattavan ryhmän tuon viiksekkään naisen katseen alle.


 Katukuville ominaisia aiheita ovat ihmisten ilmeet ja kohtaamiset, heidän yksinäisyytensä metropolien hälyssä, vauhdin tuntu ja sen vastapainona ajatuksiinsa vaipunut, paikalleen seisahtunut ihminen. Sommittelu ulottuu kuva-alan reunoihin saakka ja tarjoaa monesti yllätyksiä.


Näin käy tässä hellyttävässä kuvassa Madeiran pääkaupungista Funchalista vuodelta 2015. Sattuma on puuttunut peliin juuri sopivalla hetkellä ja tuonut tarkkailijan kuvan ylälaitaan.

Monesti katuvalokuvat ovat aiheeltaan niin universaaleja, etteivät ne tarvitse selityksekseen edes aikaa eivätkä paikkaa. Toisinaan taas tieto niistä synnyttää mielessä ketjureaktion, ja taiteenlajit linkittyvät odottamattomasti toisiinsa. Näin minulle kävi, kun näin Salomaan kuvan Tiranasta, Albanian pääkaupungista, vuodelta 2014.


Kuva ja sen nimi Tirana toivat välittömästi mieleeni Pajtim Statovcin palkitun romaanin Tiranan sydän (Otava). Ketkä hyvänsä kaksi kuvan nuorten miesten joukosta sopisivat kirjan päähenkilöiksi. Romaani (englanniksi nimeltään Crossing) valittiin Yhdysvalloissa National Book Award palkintoehdokkaana finalistien joukkoon käännöskirjallisuuden sarjassa vuonna 2019. Palkinto on maailman merkittävimpiä kirjallisuuspalkintoja.

Havanna, Kuuba 2009.

Todellisuuden olemus jäi vielä mietityttämään. Voisiko sittenkin taiteilija Georges Braquen korkealentoisen lausahduksen: 

Todellisuus paljastaa itsensä vasta, kun runouden valonsäde osuu siihen” sanat ”runouden valonsäde” korvata sanoilla katuvalokuvaajan kamera?

Mielestäni vallan hyvin voi. Erkki Salomaan kuvat ovat siitä oiva esimerkki.

Erkki Salomaa: World Street – Maailmankatu
Musta Taide, 2020. 170 s.

Hienon kirjan graafinen suunnittelija on Jorma Hinkka ja sen vastaava toimittaja Tuomo-Juhani Vuorenmaa
Kirjaa on myytävänä Laterna Magicassa.


Näyttely Maailmankatu – pigmenttivedoksia 2000-luvulta 
Laterna Magican Kirjagalleriassa 15.8.2020 saakka.