tiistai 11. helmikuuta 2020

Arttu Tuominen voitti Vuoden johtolanka 2020 -palkinnon


Suomen Dekkariseuran mielestä Arttu Tuomisen voittajaromaani Verivelka suuntautuu alkusivuiltaan lähtien virkistävällä tavalla rikosromaanin normaalista kerronnasta poikkeaville urille.

Suomen Dekkariseura on vuodesta 1984 lähtien palkinnut vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnolla edellisvuoden merkittävän dekkariteon. Rikoksen merkit täytti ilman epäilyksen häivää Arttu Tuomisen koukuttava psykologinen trilleri Verivelka (WSOY).

”Päähenkilö, komisario Jari Paloviita, tuo väistämättä mieleen Patricia Highsmithin monet henkilöhahmot: yksi tai kaksi hyvin harmitonta tekoa alkaa vääjäämättömällä painollaan viedä kaltevalle ja entistä luistavammalle pinnalle, ja kun luisu on alkanut, sitä ei saa enää pysähtymään.

Arttu Tuominen työskentelee Porin
kaupungin ympäristötarkastajana.
Lukija arvailee mielessään päätepistettä, mutta joutuu useasti tarkentamaan oletuksiaan, sillä teos säilyttää jännityksen ja yllätyksellisyytensä loppuun saakka”, totesi Johtolankaraati Raija Perälä, Voitto Ruohonen ja Eeva Vuortama perusteluissaan.

Samaa mieltä olin minäkin, kun kesäkuussa luin dekkarin ja haastattelin Arttu Tuomista. Juttu löytyy, kun napautat linkkiä:


Paloviidan ja kumppaneiden kujanjuoksu jatkuu, sillä Delta-sarjassa ilmestyy toukokuussa seuraava osa Hyvitys. Se on romaani väkivallan uhasta ja pelosta, väärään aikaan paljastuvista salaisuuksista ja itsensä hyväksymisestä.

Ensikertalaiselta Pekka Hyy-
tiltä otettiin poliisin toimesta
sormenjäljet.

Dekkariseura jakoi samassa tilaisuudessa Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan Pekka Hyytille romaanista Tummat pilvet eilisen (Myllylahti). Se vie lukijan Tampereelle vuonna 1929. Kaupunki juhlii 150-vuotispäiväänsä, höyrylaiva Kuru haaksirikkoutuu traagisesti, ja pimeä viina virtaa.

”Teoksen erityisiä ansioita ovat sujuva dialogi ja virheetön kieliasu. Kaiken lisäksi valitettavan usein rikosromaaneja kiusaavat kerronnallinen tyhjäkäynti ja turhat sanat puuttuvat tyystin. Ilmaisu on kannesta kanteen napakkaa ja täsmällistä. Harvasta esikoisteoksesta voi sanoa samaa kuin tästä, että sille ja sen päähenkilöille toivoo mielihyvin jatkoa”, perusteli raati valintaansa. Toive toteutuu, sillä Hytin uusi romaani Musta talvi on painolämmin.

Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan seura myönsi brittiläiselle Belinda Bauerille (s. 1962) hänen suomennetusta tuotannostaan. Vaikuttavia psykologisia jännäreitä omaleimaisella tyylillä kirjoittava Bauer luo kirjoihinsa piinallisen kieroja juonikuvioita.

”Kirjailija ei kaihda käsitellä teoksissaan raskaitakaan aiheita kuten lapsen katoamista, koulukiusaamista tai läheisen menettämistä muistisairaudelle. Hän kirjoittaa vetävää tarinaa ja luo vahvoja jännitteitä kuljettamalla kerronnassa useampia näkökulmahenkilöitä”, ylisti raati.

Bauerin yhdeksästä romaanista on Kariston toimesta suomennettu kuusi. Käännöksistä vastaavat Annukka Kolehmainen, Natasha Vuokkinen ja Sirkka-Liisa Sjöblom.

Arttu Tuominen: Verivelka. WSOY, 2019. 408 s.
Pekka Hyyti. Myllylahti. 2019. 333 s.