Jotain minkä voimalla elää
Karin Smirnoffin romaanitrilogian
päätösjaksossa sinnikkään Jana Kipon odysseia väkivallan, surun ja intohimon
pyörteissä jatkuu. Vaikuttavassa huipennuksessa Sitten menin kotiin Jana löytää viimein etsimänsä.
Teoksen rankka aloitus on tuttua Smirnoffin aiemmista romaaneista. Äiti hirttäytyi ullakolla. Minä perin koristeet, toteaa veljen naisystävä Angelika Janalle, kun he suunnittelevat joulunviettoa.
Jana on kouluttautunut taiteilijaksi, mutta pestautui syrjäisen
Smallångerin kylän kotihoitoon. Hän matkasi pohjoiseen estääkseen veljeään
tappamasta itseään viinaan.
Smirnoff luonnostelee seudun ihmisiä nopein vedoin, mutta
tavoittaa heistä oleellisen. Kuluttava elämä ankarissa olosuhteissa on kasvattanut
itse kuhunkin kovan kuoren, jonka uumeniin tunteet padotaan. Joidenkin pettymykset
ja katkeruus purkautuvat vihana ja väkivaltana.
Kenties heilläkin syvällä sisimmässä lepattaa vielä
heikko liekki, kaipaus lohtuun ja läheisyyteen? miettii Jana, jonka lapsuuden
kokemukset insestistä ja lyönneistä varjostavat hänen elämäänsä. Onneksi
seudulta löytyy myös vähäeleisesti toisistaan välittäviä ihmisiä.
Janan ihmis- ja sukulaissuhteet ovat lievästi sanottuna
kimurantteja. Ne hankaloittavat hänen muutenkin kuoppaista taivaltaan. Aitoa
rakkauttakin olisi tarjolla, mutta se ei Janalle riitä. Hänen viha-rakkaussuhteensa
karismaattiseen, mutta äkkipikaiseen taiteilija-Johniin tulee kaiken muun
tielle.
Karin Smirnoffin menestystrilogia on myynyt Ruotsissa
yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta.
Kuva: Johan Gunseus
Jana puhelee ajatuksissaan kuolleen veljensä kanssa,
pitää häntä näin elossa ja lähellään. Bror saa kommentoida siskonsa
edesottamuksia estottomasti. Kun Jana jälleen kerran on palaamassa Johnin luo: Voi helvetti jana veli sanoi. Ei taas.
Smirnoff ei juuri piittaa oikeinkirjoitussäännöistä
tykittäessään tarinaa iskevillä lauseillaan. Sen, minkä hän jättää sanomatta,
lukija näkee ja kirjoittaa omassa päässään, sillä niin tehokkaasti hän
viestinsä välittää. Lyhyet luvut vievät siekailematta tilanteesta toiseen ja
pitävät lukijaa imussaan.
Smirnoff osaa kiihdyttää menoa ja yllättää. Ei ihme, että
trilogiasta on tekeillä tv-sarja. Voisin kuvitella, että tuloksena syntyy
hybridi, jossa Aki Kaurismäen
elokuvien vähäeleisyys sekoittuu David
Lynchin kauhuelokuvien hyytävään pelontunteeseen. Smirnoffin omalla
twistillä totta kai.
Marjatta Tapiolan Syleily, öly ja tempera kankalle.
Sitten menin
kotiin on paitsi täysiverinen kaunokirjallinen teos, myös psykologinen trilleri,
jossa vihjeet ja johtolangat suorastaan tihkuvat sivuilta. Romaanin lukuisista
juonenpätkistä syntyy monitasoinen, värikäs kudos. Janan kohtaamien ihmisten
elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa jatkaakseen jälleen omaan suuntaansa.
Näinhän elämässä monesti käy.
Kuolema kulkee Janan kintereillä ja vie monta hänelle
läheistä ja tärkeää ihmistä. Kertomuksen näennäisen raadollisen pinnan alla
lipuu kaipauksen ja menetyksen haikea pohjavirta. Jana tajuaa elämän
lopullisuuden vasta silloin, kun se päättyy.
Oli yhä yö. Pirttisohvan
valottomassa kotilossa makasimme toisiimme sulautuneina. Ajattelimme samoja
ajatuksia. Että oli alku ja loppu. Joiden välisen ajan me olimme tuhlanneet. Ja
kohta se olisi ohi.
Takaumat Janan opiskeluvuosiin Tukholmassa tuovat
kertomukseen toisen tason. Jana huomaa toistavansa vanhempiensa
väkivaltakuviota alistuessaan östermalmilaisen pörssimeklarin leikkikaluksi. Mutta
Jana osaa myös kostaa, eikä siinä ole mitään suloista.
Jana on muovaillut tarkkoja yksityiskohtia sisältäviä
savihahmoja menneisyydestään ja sen ihmisistä. Pienoisveistokset herättävät
ihastusta tukholmalaisen gallerian näyttelyssä: sairaan aitoja! Kun Jana törmää
juron, yksinäisessä saaressa asuvan kuvanveistäjä Mikkelin teoksiin, ne ovat
kuin isku palleaan, käännekohta hänen taiteenteossaan.
Antero Takalan valokuva Tammikuu Sorsavedellä-
Jana kokee jylhien kiviveistosten kuvaavan omia
tunteitaan, omaa elämäänsä: petosta, menetystä ja yksinäisyyttä. Mikkelin
mukaan todellinen taide syntyy juuri tästä: tunteista ja kipupisteistä, jotka
taiteilija teostensa kautta välittää katsojalle. Se on sitä mitä kutsutaan taiteeksi. Että on jotain mikä on pakko saada
ulos.
Savi ei enää taivu Janan hyppysissä entiseen malliin,
sillä kädet kaipaavat työkaluja ja kiveä, joka alkaisi puhua. Mikkelin sanat
kaikuvat hänen korvissaan: älä yritä kopioida ja näin hallita todellisuutta.
Kuvaa tunnetta tai ajatusta.
Jana on vähitellen alkanut hahmottaa itseään ja
elämäntehtäväänsä, sillä taiteesta on tullut erottamaton osa hänen elämäänsä. Hän
on löytänyt jotain, mikä voimalla elää. Pitkä kujanjuoksu on vihdoin päättymässä.
On aika mennä kotiin.
Haikein mielin hyvästelen Jana Kipon, mutta ymmärrän,
että hän tarvitsee työrauhaa. Kenties hän myös haluaa rakentaa mahdollista
yhteistä elämää tyttöystävänsä Nikin kanssa.
Onneksi Karin Smirnoff ei ole menossa minnekään. Hänet on
valittu jatkamaan Stieg Larssonin
maineikasta Millennium-kirjasarjaa. Voin
kuvitella, että Karin Smirnoff ja Lisbet Salander tulevat mainiosti toimeen
keskenään. Parivaljakko aloittaa yhteisen taipaleensa ensi syksynä WSOY:n
kustantamalla teoksella Merikotkan huuto.
Karin Smirnoff: Sitten
menin kotiin (Sen for jag hem).
Suom. Outi Menna.
Tammi, 2022. 320 s.
Olen lukenut vain sen kakkososan, mutta tykkäsin kyllä! Kauheat tapahtumat ja Janan huumori luovat hämmentävän keitoksen.
VastaaPoista