Jon Fosse antaa äänen sanomattomalle
Vuoden
2023 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Jon Fosse raottaa
pienoisromaanissaan Aamu ja ilta
syntymän ja kuoleman takaista verhoa. Hänen outoa lumoa säteilevä romaaninsa
vie tajunnan tuolle puolen, sinne, minne arkijärjellä ei ole pääsyä.
kaikki tämä on
hänen paikkansa maailmassa, tämä kaikki, mäet, venevajat, vuorovesirannan
kivet, ja sitten hänestä tuntuu ettei hän näe tätä enää koskaan, vaan että se
jää häneen äänenä, melkein kuin hänessä olevana äänenä, Johannes ajattelee
Olai ei voi olla ajattelematta pahinta, miten Martan ja
vielä syntymättömän Johanneksen käy? Olain pohdiskelut ajautuvat olemisen perimmäisiin
kysymyksiin Jumalasta, kuolemasta, elämästä ja sen merkityksestä: olemattomasta olemattomaan, niin eihän se
niin mene, on olemassa paljon enemmän kuin se, mutta mitä se kaikki muu on?
Fosse kirjoittaa elämän ensi tahdeista proosarunoa. Kun
syntymän ihme on tapahtunut, Marta makaa silmät suljettuina ”jossain elämän
ulkopuolella, suuren rauhan sisällä”. Poika päästää huudon, ja sanat alkavat
syntyä elämän sarastaessa. Johanneksesta tulee kalastaja kuten isästäänkin.
Vuodet ovat vierineet. Teoksen toisessa luvussa ollaan
Johanneksen elämän illassa, viimeisen päivän eteisessä, elämän ja kuoleman
välitilassa. Vaikka sinä aamuna kaikki näyttää olevan ennallaan, Johannes kokee
kaiken eri tavalla kuin ennen. Hänen vaimonsa Erna on kuollut, silti Johanneksesta
tuntuu kuin hän istuisi vastapäätä keittiön pöydän ääressä kuten niin monesti
aiemminkin.
Ulkorakennuksessa polkupyörä, saavit, seinillä riippuvat
haravat ja lapiot, tehdystä työstä raskaat, näyttävät ihmeellisen keveästi
leijailevan. Vintillä vanhat kalastusvehkeet hohtavat arvokkaina ja
kullanhohtoisina. Johanneksesta tuntuu, ettei hän enää ymmärrä itseään, mitä on
tapahtumassa?
Fossen merkityksillä ladatussa meditaatiossa elämän
hauraus tuntuu käsin kosketeltavana. Tekstin poljenta vangitsee lukijan mielen
kuin manaus tai loitsu, jonka toistot ja rytmi muuntavat arjen pienet
sattumukset unenomaisiksi näyksi eletystä elämästä. Katriina Huttusen suomennos soljuu kuten aina ilmeikkäänä ja
virheettömänä.
Jon Fossen teoksia on käännetty yli 40 kielelle.
Kuva: Jarle Vines
Tänä viimeisenä iltana kalastaja Johanneksen siima
kelautuu taaksepäin kohti aamua, kohti sitä tuntematonta, josta hänen maallinen
taivalluksensa alkoi. Samalla edesmenneitä ihmisiä ilmestyy Johanneksen
hapertuvaan päivään.
Yksi heistä, hänen paras ystävänsä Peter, kalastaja hänkin,
pyytää Johannesta mukaan nostamaan taskurapumertoja. Johanneksen mielestä tämä
on kummallista, ”hänen pitäisi kysyä Peteriltä onko tämä kuollut vai elossa,
mutta eihän hän voi kysyä, ei sellaista voi kysyä, jotain rajaa”.
Tällaisena iltana kaikki on mahdollista. ”Minut
lähetettiin hakemaan sinut, vieroittamaan elämästä”, Peter sanoo ja jatkaa ”nyt
katoavat sanat. Sinun pitää vain katsoa taivaalle ja kuunnella aaltoja. Siellä
on kaikki mistä pidät”.
Kuoleman mysteerin äärellä Johannekselta katoavat sanat.
Jon Fossella ne ovat suvereenisti hallussa. Hänelle sanat ovat elementtejä
kuten sävelet tai siveltimenvedot, joista syntyvä taideteos on enemmän kuin
osiensa summa. Näin hän Nobel-lautakunnan mukaan ”antaa äänen sanomattomalle”.
Tätä ääntä haluaisin kuulla enemmän. Aamu ja ilta on ensimmäinen Fosselta suomennettu romaani, jota
pidetään yhtenä hänen avainteoksistaan. Se välkähtelee jokaisella särmällään
kuin tarkkaan hiottu jalokivi, vie taiturillisesti elämän perimmäisten
kysymysten äärelle.
Jon
Fosse. Aamu ja ilta. WSOY. 2024. 120 s. https://www.wsoy.fi/
(Morgon og kveld). Uusnorjasta
suomentanut Katriina
Huttunen.
