sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus

Vimmainen sukellus vallankäytön ytimeen

 Iida Rauma läpivalaisee väkivallan julmat mekanismit romaanissaan Hävitys. Tapauskertomus. Omiin kokemuksiin pohjautuva teos laajenee kouluväkivallasta historian tapauskertomuksiin ja Turun hävityksestä planeettaamme uhkaavaan tuhoon.

Mä haluun sun päiväkirjat, sun muistot, sun veren, koko sun nii sanotun elämän, mä tanssitan sut pyörryksiin ja sä kerrot mul kaiken ja mä kirjotan…


Haastattelin Iida Raumaa Kirjain-lehteen vuonna 2011. Keskustelimme hänen esikoisromaanistaan Katoaminen, joka sittemmin nousi Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokkaaksi. Hävityksen aihe kangasteli jo tuolloin hänen mielessään:

     – Minulla on rankkoja kokemuksia peruskoulusta. Vaikeana kouluaikana luin ja piirsin itseni pois todellisuudesta. Se pelasti minut.

     – Koulu on julma paikka. Lasten välinen väkivalta hyväksytään liian helposti vähättelemällä tyyliin pojat on poikia. Termi koulukiusaaminenkin on vähättelyä. Kaikkialla muualla väkivalta on tuomittavaa.


Vaikka Rauman Hävitys perustuu hänen omiin kokemuksiinsa, ne eivät olisi yksin riittäneet näin vaikuttavan romaanin rakennusaineiksi. Kirjan päähenkilö A toteaakin, että mielikuvitukselliset väitteet ja sepitetyt lauseet ovat joskus ainoa tapa ilmaista totuus. Rauma liittää fiktion lomaan faktoja väkivallan monista muodoista historiasta tähän päivään ja tulevaisuuden dystopioihin.

Kolmikymppinen A sinnittelee tekemällä historianopettajan sijaisuuksia kouluissa. Öisin hän juoksee Turun sateisen harmailla kaduilla ja joutomailla helpottaakseen pahaa oloaan. Kujanjuoksujen mittaan kaupungin historialliset kerrostumat sen tuhosta seuraavaan tulevat tutuksi.

Turku oli selvinnyt lukemattomista tulipaloista, sodista ja Neuvostoliiton pommituksista muttei omasta kaupunkisuunnittelustaan, A sanoi … (Valitettavasti Turun tauti on viime aikoina iskenyt raskaalla moukarilla myös Helsinkiin, joka tuhoaa tiivistämisen nimissä kaupungin asuinkelpoisuutta ja viihtyisyyttä.) Tyylikeino ”A sanoi” toistuu tarinoiden edetessä. Se luo rytmiä, liittää tarinanpalasia toisiinsa ja luo suhteen lukijaan.

Sanna Haimilan öljyvärimaalaus
The Encounter (With the Self).

Hävityksen
toinen päähenkilö, poissaoleva, outo Ira, tuli A:n luokalle 11-vuotiaana. Tyttöjen kohtalo oli sinetöity: Hän ja Ira rimpuilemassa ajassa kuin meripihkapisarassa, liitukautiset hyönteiset hukkumassa ikuisuuteen

Hävityksen hurjassa pyörityksessä paljastuu, että A on kirjailijaksi varttuneen Iran (Iidan) tutkimuskohde. A ja Ira ovat yksi ja sama, kaleidoskoopin välähteleviä heijastuksia.

Taidokas rakenneratkaisu, A:n ja Iran Dance Macabre, luo teokseen moniulotteisen jännitteen ja näkökulman. A:n ahdistavat koulumuistot pakottavat hänet Iran hahmossa kirjoittamaan aiheesta, joka ei suostu painumaan unohduksiin. Aurajoen samea vesi houkuttaa A:ta: olisi helppo vain luopua, päästää irti. Joko Aurajoki tai Ira, A sanoi.

Rauma vaihtaa kielirekisteriä sujuvasti faktojen asiatekstistä ilmeikkääseen puhekieleen: …tää kirja on iha mahoton kirjottaa, mä kuolen jos mä kirjotan tän mut jos mä en kirjota tätä mä en haluu elää … Kaiken kruunaa A:n vanhemman kollegan, inhimillisen Nordinin herkullinen Turun murre: Jos alotta täyty kerto kans.

Rauman ilmeikäs kieli lataa monimielisiä merkityksiä tekstiin. Jopa A:n sotkuista asuntoa kuvatessaan Rauma luo tunnistettavia mielenmaisemia: … lian sedimenttikerrokset, joita kaivamalla saattaisi löytää merkkejä menneestä elämästä, kadonneista kaupungeista ja sukupuuttoon kuolleista ihmissuhteista.

A:n koulussa kokema henkinen väkivalta – ulossulkeminen ja herjat: lehmä, vitun ruma hippi, jollei oo ees rintoja – kulminoituu fyysiseen pahoinpitelyyn, kuristamiseen ja hukuttamisyritykseen.

Tilanteen tekee vielä karmivammaksi tyrannimainen luokanopettaja Anna-Maija, joka ei puutu väkivaltaan vaan peräti lietsoo sitä. Hän on ottanut A:n silmätikukseen ja koonnut ympärilleen suosikkioppilaansa, joita ryhmähengen nimissä käyttää A:n nokkimiseen. Opet  tarvii niit et ois joku ulkopuolinen jota luokka vois yhessä vihata.


Romaanin mittavan lähdeluettelon ohella Rauma on lisännyt kirjan loppuun valokuvia peruskouluaikaisista päiväkirjoistaan. Niiden tikkukirjaimin tuherretut merkinnät paljastavat, että se, mistä Hävitys kertoo, on surullisen totta.

Lasten ja nuorten harjoittamasta väkivallasta on kirjoitettu William Goldingin Kärpästen herrasta Matias Riikosen viime vuoden Finlandia-ehdokasromaaniin Matara. Hävitys on kuitenkin ihan omaa luokkaansa. Se ei ole helppoa luettavaa.

Iira Rauman romaani Seksistä ja matematiikasta
voitti Kalevi Jäntin säätiön palkinnon.
Kuva; Marek Sabogal

Kirjaa lukiessani minut valtasi välillä epäusko: tuo ei voi olla totta, ja ärtymys: Anna-Maijan tyrannimaisuuden olisin uskonut vähemmälläkin osoittelulla ja sivumäärällä. Tämän tietää Irakin: … mitä muutakaan mun romaaniviritelmä on ku joku ylimittane vihakirje

Hän vastaa kysymällä: Mut miten semmosest kärsimyksest ku on ain vaa samaa kamaluutta päiväst  ja kuukaudest ja vuodest toiseen voi kirjottaa totuudenmukasesti nii et se ei olisi iha hirveetä jankkaust?

Päästyäni vihdoin perille tunnen itseni A:n lailla mutaiseksi ja hengästyneeksi, sillä niin aidosti Rauma hänen fyysisiä tuntemuksiaan kuvaa. Epäusko ja ärtymys ovat haihtuneet mielestäni ja jäljelle on jäänyt kirkas kuva: tätä vastaan on taisteltava, tästä on puhuttava. Iida Rauma on huikealla romaanillaan antanut meille siihen kielen.

Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus

Siltala. 2022. 400 s.

Sanna Haimilan näyttely Saari / The Island Galleria A2:ssa 20.3. saakka.