Guillaume Musso: Joku toinen

Kuka murhasi Oriana di Pietron?

Totuus on veteen piirretty viiva, josta jokaisella on oma versionsa. Ranskan suosituin kirjailija Guillaume Musso todistaa tämän vakuuttavasti psykologisella trillerillään Joku toinen.

Totuudet ovat illuusioita, joiden on unohdettu olevan sellaisia.   Friedrich Nietzsche

Huvijahti Luna Blu keinuu Välimeren hopeisten aaltojen tasaisessa liplatuksessa, Rivieran rannikolla siintää Estérel-vuoriston siluetti. Taivas on syvänsininen. Teollisuussuvun rikas perillinen Oriana di Pietro loikoilee jahdin aurinkokannella ja pohtii yllättävää käännettä elämässään.

Näin idyllisissä tunnelmissa alkaa Guillaume Musson neljäs suomennettu romaani Joku toinen (Siltala). Kauaa emme kuitenkaan saa aurinkotuolilla loikoilla, sillä tavoilleen uskollisena Musso keikauttaa tilanteen nurin niskoin heti seuraavalla sivulla. Ilma sähköistyy, aallot tummuvat, ilmassa väreilee outoa uhkaa. Oriana aistii, ettei ole yksin. Ketä hän yhtäkkiä pelkäsi?

Olemme tarinan labyrintin suuaukolla, jonka umpikujissa Musso meitä taitavasti eksyttää ja häkellyttää toinen toistaan seuraavilla yllättävillä juonenkäänteillä. Ja kuten edellisessäkin suomennetussa romaanissaan Elämä on romaani hän kyseenalaistaa yksioikoisen ”totuuden”.

Orianan aavistus osoittautuu kuitenkin todeksi, sillä seuraavana päivänä lehtien lööpit kirkuvat: Rikas italialaisperijätär joutui hyökkäyksen uhriksi huvijahdillaan Ilês de Lérinsin edustalla. Kun Oriana kymmenen päivän kuluttua menehtyy vammoihinsa, spekulaatioista ei ole tulla loppua.

Koska hän on journalistina kirjoittanut niin Napolin mafiasta kuin uusista ”Punaisista prikaateista”, onko kyseessä kostoisku? Entä voisivatko syynä olla parisuhdeongelmat, sillä hänen avioliittoaan lahjakkaan jazzpianistin Adrian Delayn kanssa kuvataan riitaisaksi?

Murhatutkinta on päätynyt umpikujaan, kunnes vihjeen perusteella löytynyt verinen hiilihanko käynnistää ne uudelleen. Hankalaksi osoittautunut tapaus jätetään Nizzan poliisipäällikkö Justine Taillanderin niskoille, avukseen hän saa ”vanhan dinosauruksen” Giuseppe Bergomin.

Guillaume Musson teoksia on sovitettu elokuviksi
ja tv-sarjoiksi. Kuva: Emanuele Scorcelletti

Musson ihmiset ongelmineen ja pikku paheineen ovat lihaa ja verta, heihin on helppo samaistua. Justinen oma elämä on riekaleina, sillä hänen puun takaa tullut avioeronsa varjostaa hänen elämäänsä kuin synkkä pilvi. 

Aviomies otti ja häippäsi kolmikymppisen lastenkirurgin matkaan. Bergomi puolestaan hukuttaa surullisia muistojaan iltaisin sixpackiin.

Kaiken lisäksi Justine on saanut taakakseen julkisuutta rakastavan tyylikkään profiloijan tyhjänpäiväisine raportteineen. Niin Justine kuin Musso tietävät kuitenkin, ettei ihmismieli tottele yhtälöitä, sillä: 

Se oli monimutkaista ainesta, tutkimattomia laskoksia, jotka muodostuivat keskenään ristiriitaisista kerrostumista, todellinen neliulotteinen labyrintti, jossa ei ollut ulospääsyä.

Koska hiilihanko osoittaa kohti Orianan aviomiestä Adrian Delanayta, Justine alkaa hiillostaa häntä ankeassa kuulusteluhuoneessa. Laihoin tuloksin. Tutkinta kuitenkin etenee ja monimutkaistuu. Kuka on Adéle Keller, vajojen nainen, Delanayn rakastajatar?

Justine, Adéle, Oriana ja Adrian saavat kukin kertoa oman totuutensa, tapahtumien kulun, niin menneisyydessä kuin nykyisyydessä vuoron perää. Tämä tuo lukemiseen ihan oman viehätyksensä, sillä tiedän nyt tapauksesta enemmän kuin sitä selvittelevä Justine, toisin kuin Musson edellisessä romaanissa.

Luulisi, että minun olisi nyt helppo bongata syyllinen Orianan murhaan. Hui hai, tavoilleen uskollisena Musso leikittelee lukijan mielikuvituksella kuin kissa hiirellä. (Uskon, että hän nauttii siitä!). Tämän ohella hän loihtii kuin elokuvaohjaaja tilanteet, tunnelmat ja maisemat elävästi lukijan silmien eteen:

Kynttilöiden väräjävät liekit heittivät levottomia ja liikkuvia varjoja, jotka näyttivät juonittelevan huoneen jokaisessa nurkassa. Luksuskin muuttuu uhkaavaksi, kun loistohotellin kuudetta kerrosta ympäröivällä kattoterassilla aurinkotuolien rivi toi mieleen linnoituksen muurin päällä olevan hammastuksen.

Kirjan luvut alkavat tunnettujen tekijöiden elokuvista, filosofiasta tai kirjallisuudesta poimituilla lausahduksilla.  Ne viittaavat omalla kryptisellä tavallaan siihen, mitä on tulossa. – Mikä on elämänne tärkein tavoite? – Tulla kuolemattomaksi ja sitten kuolla. Lainaus on peräisin Jean-Luc Godardin elokuvasta Viimeiseen hengenvetoon.

Trilleriksi yltyvä tapahtumien vyöry, joka sai alkunsa kissan häkistä, teki sen taas, koukutti ja lopulta äimistytti. Ei ihme, että Guillaume Musson teoksia on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita yli neljällekymmenelle kielelle käännettynä.

Niin, kuka murhasi Oriana di Pietron? Vastaus ei ole yksiselitteinen, mutta mitään paljastamatta voin vinkata: Joku toinen. Tarina ei yllättäen pääty vielä tähän. Annan viimeisen sanan Orson Wellesille: Onnellinen loppu riippuu kokonaan siitä, milloin tarina päätetään.

Guillaume Musso: Joku toinen (Quelqu’un d’autre).

Ranskasta suomentanut  Anna Nurminen. Siltala. 2025. 299 s. https://www.siltalapublishing.fi/