Espanja myyttien takaa

Eksotiikkaa espanjalaisittain

Sinebrychoffin taidemuseon näyttely ja siihen liittyvä suomen- ja englanninkielinen julkaisu Espanja myyttien takaa esittelevät kattavasti meillä aiemmin lähes tuntematonta maan taidetta ja taiteilijoita 1800-luvulta 1900-luvun alkuun.

Espanjan eksotiikka, flamencon rytmit ja härkätaistelujen hurme houkuttelivat maahan turisteja eri puolilta Eurooppaa jo 1700-luvulta lähtien. Espanjalaiset taiteilijat ottivat tästä kopin, romantisoivat ja mystifioivat omaa kulttuuriaan, tapojaan ja perinteitään maalauksissaan miellyttääkseen turisteja. He tekivät tämän taidokkaasti kuten Espanja myyttien takaa -näyttely osoittaa.

Taidehistorioitsijat Helena Alonso ja J. Òscar Carrascosa ovat kirjoittaneet runsaasti kuvitetun teoksen maalauksia avaavan artikkelin elävästi ja asiantuntevasti. He ovat myös kuratoineet näyttelyn museon amanuenssi Salla Heinon kanssa. Tekstissä alussa kirjoittajat johdattavat aiheeseen, miten romantisoidut aiheet olivat niin suosittuja tuon ajan espanjalaisessa maalaustaiteessa.

On yllättävää, että näiden kehityskulkujen tuloksena tietyt espanjalaisen elämäntavan piirteet, jotka olivat näyttäytyneet valistuksen ajan ajattelijoille epäkohtina, muuttuivat ajan mittaan hyveiksi sekä espanjalaisten että ulkomaalaisten vierailijoiden silmissä.

Francisco Sorolla: Pitsinnypläystä häitäni varten

Maalausten interiöörit lukuisine tarkkoine yksityiskohtineen, henkilöiden asusteet röyhelöineen ja kaikki muu ylenpalttinen rekvisiitta luovat teatraalisia näyttämöitä, jotka idealisoivat todellisuutta. Taidokas esimerkki tästä on Francisco Pradillan Pitsinnypläystä häitäni varten -maalaus. Morsiamen innostunut odotus suorastaan säteilee hänen kasvoiltaan. Tavallinen arkikin sai ylleen kultareunuksen. Taiteilijan sivellin on loihtinut suutarinverstaasta lähes ylellisen salongin teoksessa Suutari Sevillassa.

Suosittu orientalismi kukoisti odaliski-maalauksissa, aiheessa, josta Matisse ja Picassokin myöhemmin ammensivat inspiraatiota. Odaliskit, idealisoidut naishahmot, olivat todellisuudessa kauppatavaraa, haaremiorjia. Yksi ajan tunnetuimpia taiteilijoita Joaquin Sorolla osoitti lahjakkuutensa jo 21-vuotiaana maalaamallaan Odaliski-teoksella. Hän on tavoittanut mallinsa mietteliään ilmeen taidokkaasti.

Martin Sorolla: Odaliski

Ennemmin tai myöhemmin taide rikkoo rajojaan, se kuuluu sen ominaisluonteeseen. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa myös Espanjassa, kun maan taiteilijat lähtivät niitä haistelemaan Italiaan ja Ranskaan. Heidän ilmaisunsa vapautui perinteisistä kaavoista, ja tuloksena syntyi impressionistisia ja realistisia teoksia avant garden hengessä.

Varsinkin Venetsian maisemat kiehtoivat taiteilijoita. Martin Rico lumoutui kanaalien varren rakennuksista ja niiden aalloilla kimaltavasta valosta. Hänen hieno maalauksensa Venetsialaisia kalastajia lähenee jo impressionismia.

Martin Rico: Venetsialaisia kalastajia

1900-luvulle tultaessa realistinen maalaustyyli karsi teoksista turhat rönsyt, ja taiteilijoiden ilmaisu vapautui ja pelkistyi. He halusivat kuvata todellisuutta autenttisesti ja rehellisesti. Aikakauden murrosta kuvaa hyvin myös se, että naiset eivät enää tyytyneet odaliskin rooliin, vaan astuivat taiteen kentälle tekijöinä. Isä ja poika Masrieran teos vuodelta 1902 yksin luonnossa maalavasta naistaiteilijasta oli jotain aivan uutta. Sanoja ilmiölle ei vielä ollut, joten maalaus jäi nimettömäksi.

Vaikka muutos on väistämätöntä, jotain lumoavaa menetettiin – kieltämättä yliampuvien – mutta niin ihanien teosten myötä. Onneksi nostalgiamatkalle niiden pariin pääsee 11.1. saakka Sinebrychoffin taidemuseossa. www.sinebrychoffintaidemuseo.fi