Jon Fosse: Aamu ja ilta

Jon Fosse antaa äänen sanomattomalle

Vuoden 2023 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Jon Fosse raottaa pienoisromaanissaan Aamu ja ilta syntymän ja kuoleman takaista verhoa. Hänen outoa lumoa säteilevä romaaninsa vie tajunnan tuolle puolen, sinne, minne arkijärjellä ei ole pääsyä.

kaikki tämä on hänen paikkansa maailmassa, tämä kaikki, mäet, venevajat, vuorovesirannan kivet, ja sitten hänestä tuntuu ettei hän näe tätä enää koskaan, vaan että se jää häneen äänenä, melkein kuin hänessä olevana äänenä, Johannes ajattelee

Kalastaja Olai elää saaressa, vaatimattomassa itse rakentamassaan talossa vaimonsa Martan ja pienen Magda-tyttärensä kanssa. Ollaan aamussa, elämän ihmeen äärellä, sillä Marta synnyttää parhaillaan.

Olai ei voi olla ajattelematta pahinta, miten Martan ja vielä syntymättömän Johanneksen käy? Olain pohdiskelut ajautuvat olemisen perimmäisiin kysymyksiin Jumalasta, kuolemasta, elämästä ja sen merkityksestä: olemattomasta olemattomaan, niin eihän se niin mene, on olemassa paljon enemmän kuin se, mutta mitä se kaikki muu on?

Fosse kirjoittaa elämän ensi tahdeista proosarunoa. Kun syntymän ihme on tapahtunut, Marta makaa silmät suljettuina ”jossain elämän ulkopuolella, suuren rauhan sisällä”. Poika päästää huudon, ja sanat alkavat syntyä elämän sarastaessa. Johanneksesta tulee kalastaja kuten isästäänkin.

Vuodet ovat vierineet. Teoksen toisessa luvussa ollaan Johanneksen elämän illassa, viimeisen päivän eteisessä, elämän ja kuoleman välitilassa. Vaikka sinä aamuna kaikki näyttää olevan ennallaan, Johannes kokee kaiken eri tavalla kuin ennen. Hänen vaimonsa Erna on kuollut, silti Johanneksesta tuntuu kuin hän istuisi vastapäätä keittiön pöydän ääressä kuten niin monesti aiemminkin.

Ulkorakennuksessa polkupyörä, saavit, seinillä riippuvat haravat ja lapiot, tehdystä työstä raskaat, näyttävät ihmeellisen keveästi leijailevan. Vintillä vanhat kalastusvehkeet hohtavat arvokkaina ja kullanhohtoisina. Johanneksesta tuntuu, ettei hän enää ymmärrä itseään, mitä on tapahtumassa?

Fossen merkityksillä ladatussa meditaatiossa elämän hauraus tuntuu käsin kosketeltavana. Tekstin poljenta vangitsee lukijan mielen kuin manaus tai loitsu, jonka toistot ja rytmi muuntavat arjen pienet sattumukset unenomaisiksi näyksi eletystä elämästä. Katriina Huttusen suomennos soljuu kuten aina ilmeikkäänä ja virheettömänä.

Jon Fossen teoksia on käännetty yli 40 kielelle.
Kuva: Jarle Vines

Tänä viimeisenä iltana kalastaja Johanneksen siima kelautuu taaksepäin kohti aamua, kohti sitä tuntematonta, josta hänen maallinen taivalluksensa alkoi. Samalla edesmenneitä ihmisiä ilmestyy Johanneksen hapertuvaan päivään.

Yksi heistä, hänen paras ystävänsä Peter, kalastaja hänkin, pyytää Johannesta mukaan nostamaan taskurapumertoja. Johanneksen mielestä tämä on kummallista, ”hänen pitäisi kysyä Peteriltä onko tämä kuollut vai elossa, mutta eihän hän voi kysyä, ei sellaista voi kysyä, jotain rajaa”.

Tällaisena iltana kaikki on mahdollista. ”Minut lähetettiin hakemaan sinut, vieroittamaan elämästä”, Peter sanoo ja jatkaa ”nyt katoavat sanat. Sinun pitää vain katsoa taivaalle ja kuunnella aaltoja. Siellä on kaikki mistä pidät”.

Kuoleman mysteerin äärellä Johannekselta katoavat sanat. Jon Fossella ne ovat suvereenisti hallussa. Hänelle sanat ovat elementtejä kuten sävelet tai siveltimenvedot, joista syntyvä taideteos on enemmän kuin osiensa summa. Näin hän Nobel-lautakunnan mukaan ”antaa äänen sanomattomalle”.

Tätä ääntä haluaisin kuulla enemmän. Aamu ja ilta on ensimmäinen Fosselta suomennettu romaani, jota pidetään yhtenä hänen avainteoksistaan. Se välkähtelee jokaisella särmällään kuin tarkkaan hiottu jalokivi, vie taiturillisesti elämän perimmäisten kysymysten äärelle.

Jon Fosse. Aamu ja ilta. WSOY. 2024. 120 s. https://www.wsoy.fi/

(Morgon og kveld). Uusnorjasta suomentanut Katriina Huttunen.