Kaikkea enemmän kuin pystyy aistimaan

Tini Sauvo lennättää lukijan 70-luvun elämää kuhisevaan Intiaan teoksessaan Aamuyön matkustajia. Hänen päiväkirjamerkintöjensä tekstejä ja ilmeikkäitä kuvia seuratessa saa välillä pidätellä naurua, välillä hengitystään: mitenkähän tässä käy?

Matkailu on minulle kuin puoli elämää. Joskus olen miettinyt, kumpi puolisko on tärkeämpi, se vai varsinainen elämäntyö. Toista ei kuitenkaan voisi olla ilman toista.

Tini Sauvo on pitkän linjan taiteilija, kuvittaja ja animaationtekijä. Valmistuttuaan graafikoksi vuonna 1969, hänet palkattiin pakkaussuunnittelijaksi Arabian tehtaalle. 

Vuodessa hän sai hommasta tarpeekseen, pakkasi reppunsa ja suuntasi kolmen ystävänsä kanssa Intiaan.

Teoksensa Aamuyön matkustajia (Momentum Kirjat) ensimmäisessä luvussa Ihmeellinen Intia määränpäähän saavuttiin mitä moninaisimmilla kulkuvälineillä kolmen viikon kuluttua Turkin, Afganistanin ja Pakistanin kautta. Perillä oli tarkoitus viipyä niin kauan kuin kukkaronnyörit sallivat.

Adjektiivi eksoottinen saa Tinin seikkailujen myötä ihan uusia ulottuvuuksia. Varanasissa Gangesin rannalla kukilla somistettu vainaja saa arvokkaan polttohautauksen. 

Köyhillä ei tällaiseen seremoniaan ole varaa, joten pyhässä virrassa ajelehtii alastomia ruumiita, joita linnut pitävät lepopaikkoinaan.

Busseissa ja junissa matkustaminen on oma taiteenlajinsa. Ihan ensimmäiseksi on opeteltava luikertelemaan, kyynärpäiden avittamana, kulkuvälineeseen sisään. Sen jälkeen voi ”nautiskella” paikallisesta hipelöintikulttuurista, joka tarjoaa elämyksellisiä matkakilometrejä.

Yöllä junassa matkaa taitetaan lattialla sikin sokin tiiviisti vierekkäin maaten, jostakin putoaa käsi rintani päälle. Eikä se nuku. Ja takapuolessa tuntuu jalka, joka on erittäin hereillä.

Tungosta yöjunassa

Olisin tuossa vaiheessa jo vakavasti harkinnut nokan kääntämistä kohti kotitannerta, mutta sankarimatkailija ei vähästä hätkähdä. Onneksi, sillä vaakakupissa painavat enemmän monet ikimuistettavat kokemukset, vieraanvaraiset ihmiset sekä maisemat ja nähtävyydet, joihin ei muualla törmää.

Yksi niistä avautuu Unescon maailmanperintökohteessa Ajantan kylässä, jossa munkkien pystysuoraan kallioseinämään kaivertamat buddhalaisen arkkitehtuurin suurenmoiset luomukset häikäisevät. Niiden koristeelliset veistokset ja luolamaalausten sateenkaarenvärit saavat Tinin suorastaan runolliseksi: Syvällä kallion sisällä puutarhat kukkivat, seinät liikkuivat, sykkivät unia silmät auki.

Monesti matka maailmalle irti tutuista kuvioista saa reissaajan uppoutumaan myös oman mielensä syövereihin. Paluun lähestyessä Tini laatii itselleen huoneentaulun: Minun täytyy järjestää menneisyys ja tehdä tulevaisuus, ja minun on ladattava itseni hyvin voimakkaaksi ennen kuin on paluun aika.

Frankfurtin lentokentällä onnellisen perheen kahmiessa verovapaata elintasorojua ostoskärryynsä Tiniin iskee ikävä: Päästäisivätköhän ne minut takaisin samalla lipulla?

Kotimaassa freelance-työt kuitenkin odottavat ja vievät Tinin mennessään. Elämäntyönsä hän on tehnyt lastenkulttuurin moninaisissa tehtävissä.

Tini Sauvon kuvasi Riitta Kilo.

Veri veti Tinin ystävineen takaisin Intiaan kuusi vuotta myöhemmin. Matka jatkui sieltä vielä kauemmas, Kalkutasta Kaukoitään. Suomeen palattiin kuuden kuukauden kuluttua Siperian halki junalla. Intiassa vietetystä ajasta hän kertoo kirjansa toisessa luvussa Kolme kuukautta Intiassa.

Ilman kommelluksia ei tälläkään kertaa selvitä. Bussi on jo täydessä vauhdissa, kun joku huomaa, että rahastaja puuttuu kyydistä. Tiellä vaeltava suuri karjalauma ajautuu hermoromahduksen partaalle, kun bussi yllättäen yrittää tehdä täyskäännöstä. 

Matkustajat huutelevat ohjeitaan, toiset kuskille, toiset lehmille. Tästä huolimatta manööveri onnistuu, ja rahastaja saadaan poimittua kyytiin mukaan.

Keralan osavaltion pääkaupungissa Trivandrumissa junan lähtöä odotellessa saadaan lisää näyttöä paikallisesta tapakulttuurista. Junavaunussa on käynnissä kiihkeä riita siitä, ovatko hyllyt matkatavaroita vai ihmisiä varten. Vartin huitomisen ja huutamisen jälkeen hyllyllä makailee kaksi herraa, matkatavarat on siirretty sopuisasti lattialle.

Kolmannen kerran Tinin lennätti Intiaan hänen ensimmäinen animaatioelokuvansa Minulla on Tiikeri. Se oli valittu mukaan esitettäväksi Bombayn kansainvälisellä lastenelokuvafestivaalilla. Tälläkin kerralla Intia tulee iholle niin hyvässä kuin pahassa. Plussapuolelle merkitään elokuvan saama elefanttipalkinto. Siitä viimeisen luvun nimi One Silver Elephant.

Aamuyön matkustajat ovat kaapanneet minut mukaan ikimuistettavalle reissulle, jossa koettu ja nähty vilisee värikkäänä kavalkadina mielessäni. Tinin kuvaus vanhasta Delhistä sanoittaa tunteeni oivallisesti:

Vanha Delhi ei ole totta. Tällaista ei pysty edes kuvittelemaan. Mitkään valokuvat tai kertomukset eivät voi antaa mitään käsitystä kaikesta liikkeestä, äänistä ja hajuista. Kaikkea on enemmän kuin kykenee aistimaan.

Tini Sauvo: Aamuyön matkustajia – Kuvapäiväkirjoja 1970-luvun Intiasta. 154 s. Momentum Kirjat. https://www.momentumkirjat.fi/