Vimmainen kirjallinen kollaasi
Max Porter maalaa sanat ja lauseet
siveltimenvetoinaan raadollisen hienon kuvan Francis Baconin hengessä tämän
viimeisistä elinpäivistä ja hänen surrealistisesta taiteestaan.
Se on yritys siirtää taidehistoria syrjään ja antaa maalausten puhua.
Brittiläinen itseoppinut taidemaalari Francis Bacon (1909 – 1992) sai lähtöpassit kotoaan 16-vuotiaana, kun hänen homoseksuaalisuutensa paljastui. Nuorukainen vietti ajelehtivaa elämää, kunnes näki Pariisissa Pablo Picasson näyttelyn, mikä innosti hänet taiteentekoon.
Bacon kuuluu 1900-luvun merkittävimpiin taiteilijoihin,
jonka omintakeisten maalausten arvostus ja hinnat ovat nousseet huimasti hänen
kuolemansa jälkeen. Baconin ystävästään Lucien
Freudista maalaamasta muotokuvasta maksettiin peräti 106 miljoonaa euroa New
Yorkin Christie’sin huutokaupassa vuonna 2013.
Maalaamisen tuska ja ekstaasi suorastaan tihkuvat Baconin
teosten vääristyneistä muodoista ja toisiinsa sulautuvista väreistä. Taiteilijaa
inspiroivat surrealistisen koulukunnan elokuvat, valokuvat ja runot, joita Buñuel, Eisenstein ja kumppanit loivat. Hän kopioi myös häpeilemättä
menneiden mestareiden teoksia.
Baconin rujot maalaukset nousevat alitajunnan kuvista ja
unista, jotka vääristävät silmin nähtävän. Caravaggion
inspiroimat vääntelehtivät hahmot hän vei todellisuuden tuolle puolen niin
riehakkaasti, että ne lähes sulavat oman vimmaisuutensa polttamina. Taiteilijan
nurjat kokemukset Lontoon Sohon syrjäkujilla antoivat teoksiin oman
lisäpotkunsa.
Max
Porter lumosi minut teoksellaan Lanny,
johon hän maagisen realismin keinoin taikoi sadunomaisen, oudon, mutta tunnistettavan
maailman. Uudessa pienoisromaanissaan Francis Baconin kuolema (WSOY) hän yhdistää
kuuluisan taiteilijan mielenmaiseman hänen teoksiinsa ja luo näin monitasoisen
kirjallisen maalauksen.
Baconin ja Porterin tunnistaa sielunveljiksi, sillä kumpaisenkin
hyppysissä näkyvä muuntuu oudoksi, mutta säilyttää kuitenkin tunnistettavia
elementtejä. Porter tunnustaa pienoisromaanisaan: Se on yritys ilmaista tunteeni sellaista maalaria kohtaan, johon
minulla on ollut jo kauan epämuodikas fiksaatio.
Max Porterin Lannyn elokuvaoikeudet on ostettu ja kirjan
oikeudet on myyty yli 20 maahan. Kuva: Lucy Dickens
Porter aloittaa kirjallisen maalauksensa luonnoksella,
johon hän hahmottelee teoksensa elementtejä: kehikko tai sänky, aukko kuin
ikkuna, liha litteä läntti…hahmo kitumassa sairasvuoteella, hoitajan hahmo.
Kroonisen astman piinaama Bacon kuoli lopulta sydänkohtaukseen pienessä
madridilaisessa hoitolaitoksessa.
Francis Baconin
kuoleman luvut on nimetty maalausten tiedoilla: Yksi Öljy kankaalle, 152 x 118 cm. Porter tekee kuten Bacon, varastaa
aiheita, mutta mestareiden sijaan hän lainaa ”maalaukseensa” yksityiskohtia
tämän teoksista.
Porterin kuvaaman Baconin mielessä mennyt – ystävät,
maalaukset ja tapahtumat – lomittuvat nykyisyyteen. Hän maalaa
sairaalasängyssäkin silmillään ja ajatuksillaan. Hoitajan päähineen ”valkoisesta
purjeesta” hän saa inspiraation: Pää
kääntyy; ja siinä se äkkiä on, komea näky, vääntynyt niska, ruskean varjon
paksu viiva, sen olin aamulla nähnyt, kalvamaan jäänyt luminen harjanne…
Paino vuoteen jalkopäässä tuo muistoja potilaan mieleen. Ihmeellistä oikeastaan, muistutus
lapsuuden sairastelusta ja samalla raukeudesta yhdynnän jälkeen. Varsin
lohdullista. Läheistä.Study of a Head, 1952
Porter eläytyy täysin rinnoin Baconin maalausprosessiin.
Hän kuvittelee, miten taiteilijan nyrkki mäiskähtää kankaalle kuin märkä möykky
ja jättää tahran. Bacon on tyytyväinen lopputulokseen:
se luo pöyhistelevää liikettä hänen
kasvojensa suureen autiuteen, aika hyvä oikeastaan, koiramainen, mukana jotain
kirmaavaa, jotain kiemurtelevaa…
Kaikkia Baconin tuotanto ei innostanut. Itsekin kiistanalainen
taidekriitikko John Berger lausuu
mielipiteensä tämän taiteesta Porterin kollaasissa: Maalaukset ovat piinaavia, koska Bacon on pikemminkin loistava
lavastaja kuin omintakeinen taiteilija ja koska teoksista välittyvä tunne on
keskittyneen ja epätoivoisen yksityistä.
Yksityistä kyllä, mutta hänen teoksistaan aistii ja
tunnistaa ihmisen hädän ja tuskan. Subjektiiviset kokemukset ja näyt Baconin
tuotannossa nousevat universaaliksi hätähuudoksi ihmisen osasta, joka ei aina
ole helppo. Porterin sanoin: Se on yritys
päästä käsiksi siihen, mitä satutetun ihmisen takana häämöttää.
In Memory of George Dyer tämän
kuolinvuonna 1971.
Irmeli
Ruuska suomentaa Porteria jälleen yhtä elävästi kuin Lannyssa. Hulvaton, humalaisen kielellä soperreltu kuvaus Baconin
ja hänen itsemurhan tehneen pitkäaikaisen rakastajansa David Dyerin naintikohtauksesta Caravaggion hengessä on mainio
todiste kääntäjän taidosta ja hänen rekisterinsä laajuudesta.
Porter on tutkinut Baconinsa tarkkaan. Tämä ei kuitenkaan
estä häntä eläytymästä mielikuvitusleikkiin hänen taiteensa äärellä. Porterin ”siveltimenvedoista”
syntyy hurjia kuvia mieleni kankaalle.
Kysymykseen: Miten
esittää lyijynraskas päänsärky, joka on piinannut häntä Napolista Porto
Ercoleen? hän vastaa: helppo nakki,
nosta aivokoppa pois, taittele punertavat aivot ulospäin ja tuhri ne rasvaisiin
hiuksiin, toinen silmäkuoppa terävällä esineellä puhkottuna…
Max Porter tavoittaa pienellä kirjallaan, kollaasillaan,
Francis Baconin taiteen ytimen, jossa elämä ja maalaukset ovat erottamattomasti
punoutuneet yhteen. Hän raottaa notkealla, moni-ilmeisellä kielellään mysteerin
esirippua ja antaa yhden vastauksen kysymykseen: mistä taide syntyy?
Three Studies of Self, 1973
Kuolema jo kolkuttaa huoneen 417 ovea Clínica Ruberilla
Madridissa, mutta viikatemies saa vielä hetken odottaa, sillä pinkissä on vielä elämäntuntua sen
staattisesta megalittisesta painosta huolimatta, auringonpaahtama roomalainen
Toscanan yössä odottamassa kuolemaa, jospa vähän täplittäisi tuota…
Max
Porter: Francis Baconin kuolema. (The Death of Francis Bacon.)
Suom. Irmeli Ruuska. WSOY. 2022. 68 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti