Tunteiden kalligrafiaa
Japanilaisen Ito Ogawan viehättävän
romaanin Paperikauppa Tsubakin päähenkilö
kirjuri laatii taidokkain siveltimenvedoin asiakkaidensa puolesta viestejä,
joissa nämä paljastavat syvimmät tunteensa, joita he itse eivät osaa ilmaista.
Olen todellakin
kirjuri. Kirjoitan pyynnöstä melkein mitä tahansa, mutta teen sen aina auttaakseni
pulaan joutuneita ihmisiä, siksi että haluaisin heidän tulevan onnellisiksi.
Ito Ogawan romaanissa Paperikauppa Tsubaki (Publiva) kuljetaan neljän vuodenajan tahdissa, joista kukin tuo oman vivahteensa kertomukseen.
Tunnelmallista matkaa elämän perimmäisten kysymysten äärelle siivittävät
myös japanilaisten perinnäistapojen kuvaus ja japanilaiset kalligrafiset kirjainmerkit,
joilla osa romaanin tekstiä on kirjoitettu.
Parikymppinen Hatoko Amemiya, lempinimeltään Poppo, on perinyt isoäidiltään – jota hän kutsuu Edeltäjäksi – paperipuodin, joka puolestaan on ristitty sitä suojelevan villin kameliapuun tsubakin mukaan.
Poppo on saanut
Edeltäjältään koulutuksen suvussa Edo-kaudelta saakka perinteenä kulkevaan
kirjurin ammattiin, taitoon kirjoittaa kaunista kalligrafiaa.
Poppolta jäi tavanomainen nuoruus ystävineen ja retkineen
elämättä. Kaiken koululta liikenevän ajan hän käytti piirtelemällä hiragana-tavuaakkosten
spiraaleja ankaran opettajansa valvovan katseen alla. Tämä kostautui myöhemmin.
Poppo kapinoi, katkaisi välinsä Edeltäjään ja lähti matkoihinsa.
Edeltäjän kuoltua Poppo palaa temppeleistään ja
pyhäköistään tunnettuun Kamakuran kaupunkiin Tokion kupeessa ja alkaa hoitaa
paperipuotia ja kirjurin tointa. Pikkuhiljaa naapurit ja asiakkaat tulevat
tutuiksi, arki asettuu kohdalleen.
Tekstin rauhallisesta poljennosta, japanilaisen
kulttuurin yksityiskohtien kuvailusta ja ihmisten jutusteluista syntyy romaanin
levollinen, kodikas tunnelma. Jotkut asiakkaiden tilaamat viestit aiheuttavat
Poppolle kuitenkin päänvaivaa. Ongelmat eivät ole niinkään teknisiä kuin sisällöllisiä.
Hänen on sukellettava asiakkaidensa nahkoihin, eläydyttävä
heidän tunteisiinsa ja peräti olemukseensa, jotta viesteistä välittyisi heidän
aito äänensä. Kirjepaperin laatu, musteen väri, kirjasinten tyyli, postimerkin
kuva ja lopuksi vielä viestin sulkevan sinetin ominaisuudet on kaikki
harkittava tarkoin, jotta ne kuvastaisivat lähettäjän tunteita.
”Kirjoittaisitko paratiisissa olevan isäni puolesta
kirjeen äidilleni?” pyytää herra Seitarō ja kertoo, että hänen hoitokodissa
oleva vanha äitinsä odottaa edelleen usein työmatkoilla kulkeneelta edesmenneeltä
mieheltään kirjettä, joita hän aina matkoiltaan lähetti. Ito Ogawa on japanilainen kirjailija, sanoittaja
ja kääntäjä. Kuva: Chiyoe Sugita
Asiakkaiden viestipyynnöistä kuvastuu inhimillisten
tunteiden monimuotoinen kirjo rakkaudesta ja hellyydestä aina katkeruuteen ja
vihaan. Viimemainitut tapaukset aiheuttavat Poppolle eniten työtä, sillä kirjeiden
tarkoitushan olisi tuoda iloa.
Avioerosta kertova viesti vieraille, jotka 15 vuotta sitten
juhlivat pariskunnan häitä tuottaa Poppolle päänvaivaa. Toinen hankala tapaus
on välienkatkaisukirje ihmiselle, jonka ystävyyden lähettäjä kokee
valheelliseksi ja teennäiseksi.
Noin rankka kirje oli ehdottomasti kirjoitettava
pergamentille, jota ei helposti pystysi repimään silpuksi. Silloin ainoa
mahdollisuus oli käyttää keskiaikaista rautagallusmustetta, jota saatiin aikaan
sekoittamalla jauhettuja kasvien äkämiä rautajauheeseen ja lisäämällä
säilöntäaineeksi punaviiniä ja etikkaa. Seoksella pystyi kirjoittamaan vain
sulkakynällä.
Nurinkurinen, raiteiltaan vinksahtanut ystävyyssuhde sitä
paitsi ansaitsi tulla lopetettavaksi siihen verrattavissa olevalla vääristyneellä
tekstillä eli peilikirjoituksella! Niinpä lukijankin on tepasteltava pelin
ääreen, näytettävä sille kirjettä ja luettava se peilin pinnalta.
Ogawan tekstin aistillisuus lumoaa. Se tuntuu silloinkin
kun Poppo tekee matkan merenrannalle naapurinsa rouva Barbaran kanssa. Ystävykset
riisuvat kenkänsä kulkeakseen paljain jaloin, ja joka kerran kun jalkani
irtosivat hiekan karheasta hyväilystä, tuntui kuin keijukaiset olisivat
kutitelleet jalkapohjiani. Tekstin suomentaja Raisa Porrasmaa ansaitsee kiitokset ilmeikkäästä käännöksestä.
Ito Ogawan sympaattinen romaani vie kuin huomaamatta
elämän perimmäisten kysymysten äärelle. Sen rivien väleissä korostuvat ystävyyden
merkitys, anteeksipyynnön ja -antamisen tärkeys. Tarina houkuttelee mukaansa
nauttimaan arjen lumotuista hetkistä, tunteesta jonkun suuremman läsnäolosta.
Luettuani inhimillisen, ihmistä ymmärtävän kertomuksen
minusta tuntuu kuin kirsikankukat hiljaa leijailisivat ilmassa, savustettujen
teelehtien paahteinen aromi kohoaisi kulhoista, ja ystävien iloinen
puheensorina helmeilisi Paperikauppa
Tsubakissa.
Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki. (Tsubaki Bunguten). Suom. Raisa Porrasmaa. Publiva. 268 s. https://publiva.fi/
