Olivier Norek: Talven soturit

”Tää on meijän maa!”

 Ranskalainen Olivier Norek on tavoittanut talvisodan taistelut ja sen hengen häkellyttävän aidosti palkitussa romaanissaan Talven soturit. Sen punaisena lankana kulkee ainutlaatuisen tarkk’ampujan Simo Häyhän tarina.

Parhaiten minä muistan tästä sodasta sen, kuinka surkeasti meidän armeijamme selviytyi. Eihän se pystynyt panemaan vastaan edes kouralliselle suomalaisia. He näyttivät meille, miten soditaan.

                      Georgi Prusakov, Neuvostoliiton 100. vapaaehtoisen hiihtopataljoonan lääkäri

Talven soturit -teoksen julkistamistilaisuudessa Otavassa ranskalainen menestyskirjailija Olivier Norek kertoi olleensa vanhempiensa mökillä helmikuussa 2022, kun tuli tieto Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

 ”Minua alkoi kiinnostaa, mitä sitä ennen oli tapahtunut. Suomen talvisodan (30.11.1939 – 13.3.1940) historia ja sen sankari Simo Häyhä tekivät niin suuren vaikutuksen, ettei minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa tuon ajan tapahtumista.”

Norek painotti, ettei kyse ole hänen sepittämästään tarinasta. ”Olin tarkka historiallisissa yksityiskohdissa. Sitä paitsi mielikuvitukseni ei olisi riittänyt luomaan niitä todellisia henkilöhahmoja, joihin tutkimuksissani törmäsin”, hän tunnusti.

Le Figaron mestariteokseksi ylistämän teoksen sankariksi nousee ujo ja vähäpuheinen Simo Häyhä. 

Hän oli jo pienestä pitäen kulkenut metsällä isänsä opissa. Silti tarkkuus oli hänellä verissä. Hän ei ampunut ohi. Ei koskaan.

Häyhän ja monen muun, niin sotilaiden kuin lottien, panosta tarvittiin, kun Neuvostoliitto hyökkäsi valtavalla ylivoimalla Suomeen 30.11.1939. Vaikka faktat ovat kirjassa kohdallaan, kyse on silti jännittävästä ja koukuttavasta romaanista, jota lukee henkeään pidätellen.

Norekin henkilögallerian väriläiskänä alaisilleen ärjyy yleensä päissään oleva komppanian päällikkö Aarne Juutilainen. Jotain veret seisauttavasta luutnantista kertoo hänen lempinimensä Marokon kauhu, lyhyesti vain Kauhu, jonka hän sai ranskalaisessa muukalaislegioonassa. Aikamoinen saavutus.

Tästä huolimatta – tai kenties juuri siksi – Juutilaisen tempaukset niittivät tuhoa vastapuolella. Perääntymiskäskyä uhmaten hän onnistui kerran joukkoineen motittamaan venäläisen yksikön ja ryöväämään heiltä konepistoolit, konekiväärit, tykit, kranaatinheittimet ja ammukset. Käskyn noudattamatta jättämisestä häntä ei rangaistu.

”Meillä on liian vähän aseita ja ammuksia, ja tuo legioonalainen toimitti niitä meille juuri enemmän kuin omat tehtaamme! Niin kauan kuin tottelemattomuus tuottaa tulosta, nimitettäköön sitä mieluummin aloitekyvyksi”, totesi hänen esimiehensä kenraalimajuri Woldemar Hägglund.

Suomalaiset taistelivat ylivoimaista vihollista vastaan sisullaan, neuvokkuudellaan ja tinkimättömällä halullaan puolustaa kotimaataan. Samoja eväitä ei vastapuolelta löytynyt. Siellä kukoistivat pelko, korruptio ja valehtelu. Kollaa kesti, mutta talvisodan ihme ei koskaan päätynyt venäläisiin historiankirjoihin.

Simo Häyhä siellä jossain.

Kauhun rinnalla Simo Häyhälläkin oli suuri rooli puolustustaistelujen menestyksessä. Hän herätti pelkoa erehtymättömänä tarkk’ampujana venäläisten sotilaiden keskuudessa, ja huhut levisivät. Se kuulemma asuu puissa ja hyppii oksalta oksalle. Siksi sitä on mahdoton huomata. Niinpä hän sai venäläisiltä arvonimen Belaja smert, Valkoinen kuolema.

Häyhän eleetön mutta tehokas toiminta sotatantereella herätti ihailua ja ihmetystä taistelutovereissa: Hyö tosiaan näkkiit vaivaa, jotta saisvat siut tapettuu, Onni hämmästeli, mutta sie näytät ko oisit huviretkellä olt.

Norek ei paisuttele taistelukohtauksia, vaan kuvaa ne totuudenmukaisesti, mutta eläytyen. Ilmeikkäällä, koukuttavalla kerronnallaan hän vetää lukijan mukaan taistelujen hurmeeseen.

Sotilaiden välinen kumppanuus ja huumori keventävät sodan julmuuksien kuvausta. Romantiikkaa kertomukseen tuovat lottana työskentelevän Leenan ja Simon parhaan ystävän Toivon orastava rakkaustarina.

Olivier Norek Otavan tiedotustilaisuudessa. Talven soturit oli
mm. Goncourt palkintoehdokas ja voitti arvostetut Prix Renaudot
de Lyceens ja Prix Jean Ginot palkinnot. 
Kuva: Hannele Salminen

Talven sotureita voisi luulla suomalaisen kirjoittamaksi, sillä niin aidon tuntuisesti kieli soljuu murretta myöten. Toivon sanoin: Se lotta on nimeltään Leena. Ja jos työ luuletta, että mie käyn kertomaan juttuloi, niin huonosthan työ miut tunnetta. Sen verran sivistystä miulla kuitenkii on.

Miten ihmeessä Norek on onnistunut tavoittamaan suomalaisen sielunmaiseman näin taitavasti? ”Sain hienon kääntäjän Susanna Tuomi-Giddingsin, joka teki yhteistyötä lingvistien kanssa, jotta kieli soisi aitona. Sain myös apua monilta ihmisiltä, arkistoilta ja museoilta”, Norek kiitteli.

Taustatyö vei parisen vuotta, ja Suomessa Norek vietti 105 päivää, talvisodan keston ajan. Kun pakkanen paukkui 35 asteessa, hän sai viestin isältään. Sen liitteenä oli valokuva muukalaislegioonan yksiköstä. Yhdessä kulmassa erotin kuuluisan Aarne Juutilaisen, Marokon kauhun ja toisessa oman isänisäni. Samassa yksikössä!

Talven soturit on herättänyt suurta huomiota Ranskassa, kahminut palkintoja ja ehdokkuuksia. Teoksen käännösoikeudet on myyty kymmeniin maihin, ja siitä on tekeillä myös elokuva. Olivier Norek on kiertänyt puhumassa kirjastaan eri puolilla maailmaa.

Venäjän häikäilemätön julmuus jatkuu tänäkin päivänä Ukrainassa, joten Talven soturit on polttavan ajankohtainen. Sen epilogissa Norek toteaa: Näistä tapahtumista on kulunut jo lähemmäs sata vuotta, mutta niillä on yhteys nykyhetken tapahtumiin ja ne toimivat varoituksena.

Olivier Norek: Talven soturit (Les guerriers de l’hiver).

Suom. Susanna Tuomi-Giddings. Otava. 2025.  https://otava.fi/kustantamo/otava/