Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Taide tai kuolema!

Joel Haahtelan lempeässä taiteilijaromaanissa pojasta kasvaa kuvantekijä hyvässä seurassa. Van Gogh, Unto Pusa ja Morandi muiden muassa opettavat hänet katsomisen sijasta näkemään. Myös sen, mikä on tärkeää, minkä varassa me jaksamme.

”Kuka uskaltaa olla myönteisesti naiivi taiteessaan? Kuka uskaltaa olla lapsi, joka avoimin silmin ja syytä ymmärtämättä katsoo ja yrittää saada otetta valoilmiöiden maailmasta?” kysyi taidemaalari Carolus Enckell Taide-lehden pääkirjoituksessa 1/89. Joel Haahtela toistaa lauseet romaaninsa Mistä maailmat alkavat (Otava) kiitossanoissa.

Niin, kuka uskaltaa? Teoksen luettuani minä tiedän ainakin kaksi, jotka uskaltavat: Joel Haahtela itse ja hänen teoksensa päähenkilö Visa. Entä mistä maailmat alkavat? Visan ensimmäinen maailma alkaa lumipyryisenä joulukuun iltana vuonna 1957 Kauppatorilla.  Paikannäyttäjänä elokuvateatteri Gloriassa työskentelevä koulupoika on juuri oivaltanut kutsumuksensa nähtyään Vincent van Goghista kertovan elokuvan Hän rakasti elämää.

Kaksin äitinsä kanssa vaatimattomasti elelevä Visa päättää tulla taidemaalariksi. Oivalluksen jälkeen maailma avautuu hänelle aivan uudella tavalla, sen pimeisiin sopukoihin syttyy valoja, asioista ja ilmiöistä tulee merkityksellisiä. Mutta ennen kuin näkemyksensä voi muille taiteensa kautta välittää on kesytettävä omapäinen viiva, opittava valokohotus, valöörit, sommittelu ja ties mitä muuta.

Yksityiskohta Kirsi-Maria Perkkiön teoksesta Ruusujen uni.

  

Vapaassa Taidekoulussa Visa saa opettajakseen karismaattisen Unto Pusan, jonka opeista tulee nuorelle taideopiskelijalle huoneentauluja. ”Mitä on tuhru?”, Pusa kysyy ja vastaa: ”Tuhru on liiallista ajattelua, este, jumiin jäämistä, omiin ajatuksiin rakastumista.” Väite pätee mainiosti muuallakin kuin kuvataiteessa.

Visan vieressä ateljeessa ahertaa Tapio, jonka luonteva viiva syntyy kuin itsestään. Chagallia ihaileva nuori mies haluaisi keksiä oman maailmansa Vitebskin mestarin tavoin, mutta jokin hänen sisällään painaa jarrua. Tapion kautta Visalle joka tapauksessa avautuu jälleen uusi maailma, sen tarjoaa tämän sisar Helmi, synkistelevän veljensä aurinkoinen vastakohta.

Joel Haahtela on Kirkkonummella
asuva lääkäri ja kirjailija.
Hänen romaaninsa Elena ja Katoamispiste
 ovat olleet Finlandia-ehdokkaita.

Romaanin haahtelamainen tunnelma on ennallaan, viipyilevä, hieman surumielinen, hiljaa hymyilevä, toivoa luova. Meno on suoraviivaista, kronologista, luonto ja taide elävät sivuilla, kirjoittavat omaa kertomustaan. 

Kirjailijan loihtimat kieli- ja mielikuvat ovat herkkupaloja, joita lukija nautiskelee pitkin matkaa. Kun Visaa vaivaa Tapion outo käytös, se ilmaistaan näin: ”Tapioon liittyvät ajatukset vartioivat alati mieltä, eivät päästäneet silmistään.”

Kirjailija johdattelee Visan sujuvasti ja asiantuntevasti taiteen ihmemaahan. Vanhat mestarit tulevat Visalle tutuiksi Italiassa, minne suunniteltu parin kuukauden opintomatka venähtää pariksi vuodeksi. 

Bolognassa hän lumoutuu Morandin maalauksista ja ehtii vielä tavata maalauksellisen arkkitehtuurin mestarin ennen tämän kuolemaa. Miten niin vähäisestä aiheesta, muutamasta pullosta, kupista ja kannusta, saa aikaan niin lumoavia maalauksia? Salaisuuden taide pitää itsellään.

Visan maailmalta keräämät vaikutteet löytävät hänen maalauksissaan oman paikkansa ja niistä syntyy jotain ihan uutta ja odottamatonta. Näyttely Artekissa on menestys. Mutta maailma menee menojaan, ja 1950-luvun nostalgia ja viattomuus vaihtuvat 70-luvun kantaaottavuudeksi. Eikä Visa kuulu joukkoon, ei taistolaisiin sen paremmin kuin Elonkorjaajiinkaan.

Morandin hiljaiset, yksinkertaiset asetelmat lumoavat.

Mutta hän kuuluu onnen valtakuntaan, etuliitteistä ja ismeistä vapaaseen Morandin yksityiseen maailmaan, missä aikaa ei ollut, ja ”olemassaolo oli jotain enemmän kuin elämä”. Sen vuoksi Visan ei tarvitse kysyä itseltään monia taiteilijoita – ja muitakin – vaivaavia kysymyksiä. Kannattaako jatkaa? Onko tässä kaikessa mitään järkeä? Hänelle riittää pienikin hetki, jolloin tuntee hipaisseensa sitä, mitä ei voi tavoittaa.

Mistä maailmat alkavat on kaunis ja viisas kirja, yksinkertaisuudessaan syvällinen. Sen ytimessä rakkaus hehkuu kuin surun valaisemat Marrakechin värit.

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava.  2017. 301 s.

Mistä maailmat alkavat -mietteissäni menin Kirsi-Maria Perkkiön Purppuraan kiedottu -näyttelyn avajaisiin Galleria Kajasteeseen. Tuntui kuin taiteilija toistaisi tiedotteessaan romaanin ajatuksia:

”Maalatessani olen heittäytyjä. Merkityksellisiä ovat hetket, jolloin koen aavistavani joitain meitä ihmisiä yhdistävästä rikkaasta myyttien ja symbolien maailmasta. Hetken koen ymmärtäväni ja tietäväni jotain elämästä, todellisuudesta ja itsestäni.”

Näyttely Purppuraan kiedottu Galleria Kajasteessa (Albertinkatu 30) 5.2. asti.