”Kirjoittaminen on maailmassa olemista”
Finlandia-palkittu kirjailija Sirpa Kähkönen ja Turun
arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kävivät avointa ja rehellistä
kirjeenvaihtoa elämästään, työstään ja hengellisistä kysymyksistä. Viesteistä
syntyi koskettava, lohtua tuova teos Kirjeitä
läsnäolosta.
Sanomisen tarve saa virrata, patoutua ja sitten purkautua kirjeeksi. Läsnäolon teema toteutuu kirjassa kirkkaimmin siinä, miten kirjeenvaihtoon sitoutuneet henkilöt kantavat toisiaan ja toistensa ajatuksia mukanaan myös silloin kun näennäisesti ei tapahdu mitään – kun seuraava kirje odottaa syntymistään.
Rosebud Sivullisen lavan viimeinen haastattelutilaisuus vei elämän perimmäisten kysymysten äärelle kahden taitavan kirjoittajan ja ajattelijan Kirjeitä läsnäolosta -teoksen johdattamana.
Tässä linkki striimattuun haastatteluun: https://www.youtube.com/watch?v=ZQUE_XUtUcs (Tilaisuudet
jatkuvat Rosebud Postitalossa.)
Teos sai alkunsa SKS Kirjat kustantamon kustannusjohtaja Tero Norkolan pohdinnoista läsnäolon
problematiikasta. Sirpa Kähkönen ei
alkuun innostunut hänen ehdotuksestaan kirjoittaa aiheesta esseekokoelma, mutta
ajatus jäi hautumaan hänen mieleensä.
Kunnes hän sai idean: ”Marilla olisi varmaan kiinnostavia
näkökulmia aiheeseen.” Niinpä hän
Naantalin kirjatapahtumassa uskaltautui ehdottamaan Mari Leppäselle, jota hän ei aiemmin henkilökohtaisesti tuntenut:
”Rupeatko kirjeenvaihtokaveriksi?”
Siitä alkoi monitasoinen, henkilökohtainen
kirjeenvaihtomatka vuoden 2023 alusta syyskuuhun 2025. Teosta lukiessa tuntuu
kuin istuisin itse kolmantena pyöränä iltateellä kirjeenvaihtoystävysten
seurassa ja osallistuisin sähköpostikirjeiden välityksellä käytyyn
keskusteluun.
Kyseisten kahden ja puolen vuoden aikana maailmalta
kantautuvat uutiset herättävät ystävyksissä epätoivoa. Myös suomalaisen
yhteiskunnan nykytila, jossa kulttuuria ajetaan yhä ahtaammalle saa monesti
palkitun Sirpa Kähkösen parahtamaan: En
oikein enää näe mielekkäänä yrittääkään elättää itseäni taiteilijana. Se ei
taida olla enää mahdollista.
Mari Leppänen käy omaa kamppailuaan paimennettaviensa
parissa. Häntä puhuttelee enemmän uskova ihminen kuin institutionaalinen
uskonnollisuus. Piispa ei halua moittia kollegoitaan, mutta tunnustaa: Olemme monista asioista eri mieltä. Koen
toisinaan tulevani vähän kuin eri planeetalta ja se tuntuu raskaalta.
Kumpainenkin on käynyt läpi eräänlaista kriisivaihetta
elämässään, mistä he rehellisesti avautuvat toisilleen (ja lukijalle). He eivät
ole myöhemmin sensuroineet kirjeitään, mikä näkyy tekstien aitoudessa ja
tuoreudessa, ”hitaamman ajattelun rytmissä”. Kähkösen mukaan ”aikaa on oltava
niin paljon, että se muuttuu ajattomuudeksi”. Leppänen suunnittelee menevänsä
virkavapaalle saadakseen aikaa ja rauhaa syventyä oleelliseen.
 |
| Sirpa Kähkönen ja Mari Leppänen kirjansa julkistamis- tilaisuudessa Rosebud Sivullisessa. Kuva: Hannele Salminen |
Vaikka kirjeiden välillä vierähti joskus parikin kuukautta, kumppanukset kantoivat silti toisiaan mielessään. Kirjeen kirjoittaminen on läsnäoloa, itseen uppoutumista ja toiseen kurottautumista. Kirjoittaminen vaatii virikkeistä vapaata tilaa vailla sirpaloituvan ajan hälinää. Leppänen vetäytyi aina kun mahdollista mökille Pohjois-Savoon, Kähkönen käpertyi keltaiseen nojatuoliin Kallion asunnossaan.
Uskontoon liittyvät pohdiskelut ovat Leppäselle jo ammatin
ja oman lestadiolaistaustan vuoksi lapsuudesta tuttuja. Tämäkään ei aina tarjoa
vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Kähkösen tie kirkon piiriin on ollut
kuoppaisempi. Hän erosi kirkosta murrosiässä, mutta liittyi siihen uudelleen
vuonna 2020, kun uskon tuntu oli tullut vahvaksi.
Kumpaisellekin hengellisyys ja usko ovat luottamusta
siihen, ettei kaikesta tarvitse selvitä omin voimin. Leppänen toivookin, että ”hengellisyydestä
voitaisiin puhua luontevana osana elämää”. Kähkönen on toteuttanut tätä ihan käytännössä
opiskelemalla suntioksi ja työskentelemällä Honkanummen hautausmaalla.
Kirjeissään he jakavat toisilleen myös vinkkejä
kiinnostavina pitämistään kirjoista, näytelmistä ja elokuvista. Leppäselle kävi
samoin kuin minulle, hän tuskin malttoi laskea käsistään Nobel-palkitun Jon Fossen Septologian kahdesta ensimmäisestä osasta koostuvaa teosta Toinen nimi.
Siinä Fosse tavoittelee omaperäisellä kirjallisella tyylillään
näkyvän maailman takaista mysteeriä, pimeydestä hohtavaa valoa. Blogijutussani
totesin: Sivu sivulta, rivi riviltä, toisto
toistolta Ilmestyskirjasta nimensä saaneen teoksen teksti ei enää ole
vain kirjoitusta vaan omanlaistaan liturgiaa, aineetonta ja näkymätöntä
sielunmaisemaa, joka säteilee valoa ja lohdutusta. https://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2025/07/jon-fosse-toinen-nimi-septologia-i-ii.html
Sirpa Kähkönen ja Mari Leppänen ovat rohkeasti kirjoittaneet
kipupisteistään ja epävarmuuksistaan kirjeenvaihdossaan. He tuovat lohtua
lukijoille toteamalla, ettet ole yksin huoliesi kanssa: Maailma ei ole helppo paikka meille kenellekään. Siitäkin kirjeemme
kertovat. Ja lohdusta, yhteydestä ja rakkaudesta.
Sirpa Kähkönen ja Mari Leppänen: Kirjeitä läsnäolosta. SKS Kirjat. 2026. 197s. https://skskirjat.fi/
