maanantai 25. kesäkuuta 2018

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto


Havaintoja eräästä avioliitosta

Jenny Offillin omaperäinen rakkausromaani Syvien pohdintojen jaosto nostaa genren uusiin sfääreihin. Tätä kirjaa ei hevillä laske käsistään eiväkä sen syvät pohdinnat kerralla tyhjene.


Vuonna 2014 kymmenet yhdysvaltalaislehdet – New York Times mukaan luettuna – nostivat Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaoston (Gummerus) vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon. Siitä tuli myös kirjailijan kansainvälinen läpimurto. Eikä ihme, sillä niin virkistävän raikas, viisas ja hauska se on vakavasta aiheestaan huolimatta.

Työpöytäni yllä oli vuosien ajan muistilappu, jossa luki TYÖTÄ EI RAKKAUTTA! Sellainen onni vaikutti kestävämmältä.” Tässä vaiheessa Syvien pohdintojen jaoston nuori naispäähenkilö on päättänyt jättää vaimoutumisen muille ja ruveta ”taidehirviöksi”. Omistautua vain taiteelle.

Kuvioon mahtuu toki erilaisia poikaystäviä reppureissuilla eri puolilla maailmaa.  Erot olivat tuolloin vielä suht helppoja. Tämä tapahtui helteen piinaamassa New Orleansissa: ”Olimme kumpikin yksin unessa, joksi kaupunki oli muuttunut, ja minua pelotti sanoa mitään tai edes koskettaa hänen kättään.”

Minäkertoja etenee faktantarkistajaksi tiedelehden ”Hauskoja faktoja” -palstalle. Ja monenlaisia faktoja Jenny Offillkin sirottelee romaaninsa kappaleiden lomaan. Ne kommentoivat, vahvistavat tai hämmentävät palasista koostuvan kirjan tarinaa.

Jenny Offill opettaa kirjoittamista
Columbian yliopistossa New
Yorkissa. Kuva: Emily Tobey
Offill rakentaa romaaniaan aivan uudella tavalla, ilmavasti, antaa sille tilaa hengittää. Tarina rakentuu kuin itsestään erilaisista osista. Sirpaleista syntyy tunnistettava, aito ja tosi kuva teemasta ”Kunnes kuolema meidät erottaa”.

Amor ei tarkista, onko joku vihkiytynyt taidehirviöksi, kun se ampuu nuolensa. Tyyppi, joka nauhoittaa kaupungin äänimaisemia radioon, vie minäkertojalta jalat alta. ”Eräänä yönä laitoit pyörimään äänitteen, jonka olit tehnyt minulle: sellaisen, jossa jäätelöauton melodiaan lomittui Coney Islandin lokkien kirkunaa ja maailmanpyörän kirskuntaa.”

Pariskunta alkaa lähetellä toisilleen kirjeitä, joihin palautusosoitteeksi on merkitty leikkisästi ”Syvien pohdintojen jaosto”. Se on menoa.

Nuoruuden intiimiä leikkiä ja rakkauden huumaa ei kuitenkaan kestä kauan. Ne lorahtavat viemäriin vauvaperheen kakkapyykin myötä. Minäkertojasta, faktantarkistajasta ja kirjailijasta, muovautuu tässä vaiheessa romaania kuin huomaamatta ”vaimo”. Hänen päivänsä rakentuvat puuduttavista rutiineista, joihin taidehirviöllä ei ole mitään asiaa.

Vauva tuijottaa vaimoa tummin silmin, huutaa tauotta päivin öin, käy sotaa maailmaa vastaan. Silti hän on rakas: ”Mutta vauvan hiusten tuoksu. Se miten hän puristi kätensä sormeni ympärille.” Vauva kasvaa romaanin myötä kiinnostavaksi henkilöksi ja kommentaattoriksi.

Pitikö näin väistämättä käydä:
Onko hän pidempi?
Hoikempi?
Hiljaisempi?
Helpompi, mies sanoo.”  

Vaimo ja mies astuvat sisään Loukattujen tunteiden pikku teatteriin. Se on piinaaville kysymyksille omistettu paikka.

Maisa Majakan Crying girl
Seuraa syyllisten etsintää ja kyyneleitä. Vaimon terapeutti ennustaa pitkää ja vaikeaa jaksoa, päätti vaimo kummin päin tahansa. Räjähdysherkässä tilanteessa sanatkin on ladattu uusilla merkityksillä. Varsinainen kranaatti on simppeli sana ”me”.

Etkö sinä ole jo rankaissut meitä tarpeeksi? mies kysyy muutama päivä myöhemmin. Meitä? vaimo ajattelee. Sanoiko hän todella meitä? Voi jumalauta.” Uidaan syvissä vesissä, mutta taitavasti Offill taikoo tarinastaan tragikoomista luettavaa. Marianna Kurton naseva käännös tulkitsee tarinan henkeä oivallisesti.

Offill antaa suurten ajattelijoiden ja kirjailijoiden Einsteinista Rilkeen kommentoida tapahtumia. ”Kafka sanoi: Kirjoitan ummistaakseni silmäni.” Sen uskon, mutta hän ja monet muut taitavat kirjailijat – kuten Offill itse – avaavat lukijoiden silmät näkemään ja ymmärtämään paremmin elämän lainalaisuuksia.

Rainer Maria Rilke puolestaan on todennut, että kaikki taide saa alkunsa siitä, kun ihminen on käynyt rankan kokemuksen läpi, ajautunut äärirajoilleen. Kenties vaimokin, kaiken kokemansa jälkeen, palautuu jälleen minäksi ja hänen toinen kirjansa – se vaikeimmaksi manattu – näkee päivänvalon.

Ubaldo Oppi: Vaimon muotokuva
Venetsia taustalla (osa).
Syvien pohdintojen jaosto on omaperäinen, aito ja raastava rakkaustarina. Mutta sellaisia rakkaustarinat tuppaavat olemaan. Onko olemassa alusta loppuun onnellisia rakkaustarinoita?

Enpä usko, sillä rakkaus on luonnonvoima, jolle emme mahda mitään. Sen armoilla olemme paljaita ja haavoittuvaisia. Rakkaudella on valta satuttaa kipeästi, mutta sillä päällä ollessaan se myös tuudittaa hellästi höyhentyynyille. Sen Jenny Offill osoittaa vakuuttavasti mainiossa romaanissaan.

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto
 (Dept. of Speculation). Suom. Marianna Kurtto.
 Gummerus. 2018. 237 s.

Maisa Majakka tarkastelee keraamisissa veistoksissaan vapauden arkisuutta, rakkauden jokapäiväisyyttä, eristäytyneisyyden tunteita ja kaipuuta.

Personal Space -ryhmänäyttely Kuvataideakatemian Exhibition Laboratoryssa 15.7. asti.

Fantastico! Italialaista taidetta 1920- ja1930-luvuilta Ateneumissa 19.8. saakka.

Näyttelyyn liittyvä samanniminen julkaisu kertoo, mistä on pohjimmiltaan kyse.
"Maaginen realismi oli tapa tuntea, vaihtoehtoinen valinta aistia ja havaita, lukea ja tulkita satunnaisia tilanteita, arkipäivää ja nykyhetkeä."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti