sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia


Kirjoitus antaa mielelle muodon

Laura Lindstedt tarkastelee jälleen kommunikaation ongelmaa mielenkiintoisessa uudessa romaanissaan Ystäväni Natalia. Löytyykö ratkaisu terapeutin sohvalta?

”… luulen että se mitä kulloinkin tunnen on totta, vaikka se on vain pelkkä läikähdys ajassa, ja vain kirjoitus voisi tehdä siitä totta.”

Jussi Karjalanen on jälleen suun-
nitellut tyylikkään kirjankannen.
Laura Lindstedtin esikoisromaani Sakset (Teos, 2007) valittiin sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon että Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi. Kun tuolloin haastattelin häntä KirjaIN-lehteen  (4/2007), hän kertoi kohtaamattomuuden vaikeudesta, jota hän teoksessaan käsitteli:

Kaikki ihmisten väliset kohtaamiset ovat ongelmallisia. Meidän kaikkien sisällä on käynnissä mielenvyöry, josta olemme vain alitajuisesti tietoisia. Kohtaamistilanteissa meillä vain ei ole aikaa analysoida sitä.

Uuteen romaaniinsa Ystäväni Natalia (Teos) Lindstedt on järjestänyt näyttämön, terapeutin vastaanoton, jonne päähenkilölle graafiselle suunnittelijalle Natalialle on varattu kerran viikossa 45 minuuttia aikaa analysoida hänen mieltään piinaavaa ongelmaa, alati ajatuksia riivaavaa seksuaalikuvastoa. Annetaan Natalian itse kertoa:

Minä olen aina siellä mukana, keskellä, minuun työnnytään kaikista mahdollisista aukoista ja minä täytyn, mutta se ei lopu koskaan, ja minun pääni tulee kipeäksi. Eikä minuun mahdu yhtään järjellistä, edistyksellistä ajatusta, koska pääni on täynnä näitä rakastettuja. Jotka ovat poissa.”

Laura Lindstedt voitti Finlandia-
palkinnon romaanillaan Oneiron
vuonna 2015.
Kuva: Jarkko Mikkonen
Terapeutti on vihdoin saanut potilaan, josta hän on kauan unelmoinut. Nyt hän voi soveltaa käytännössä kehittämäänsä kerrostamisterapiaa, johon kuuluvia kirjoitusharjoitteita hän uskoo Natalian pystyvän hyödyntämään tervehtyäkseen. Sillä kuten hän toteaa: 

Huomaan, että sinulla on vilkas mielikuvitus, paljon kulttuurista pääomaa ja rohkeutta puhua.”
  
Tarinaa kertoo terapeutti ja hänen kauttaan kuulemme myös Natalian avautuvan varhaisista eroottisista lapsuusmuistoistaan aikuisiin seksuaalisin kokemuksiinsa saakka. 

Pornografiaharjoitteet saavat Natalian vireystason loiskimaan niin yli äyräidensä, ettei hän tyydy enää vain kirjoitettuun ja puhuttuun vaan tuo sessioihin mukaan myös nauhurin, jottei kaikki sanottu katoaisi taivaan tuuliin.

Eikä tämäkään riitä. Natalia kutsuu vastaanotolle myös alter egonsa lutka Veronican, joka suorittaa masturbaatioperformanssin terapiasohvalla sekä esittää pornovideon Veronican kaksoiselämä, jossa harrastetaan kimppakivaa neljään pekkaan.

Natalia on ottanut ohjat käsiinsä eikä tyydy enää vain makaamaan sohvalla terapeutin ohjailtavana vaan tuo koko persoonansa sen eri muodoissa istuntoihin. Sillä meillä ei ole vain yhtä ääntä kertoa itsestämme, kuten Lindstedt on todennut.

Kirjailijaa kiinnostaa myös tekstin materiaalisuus, niinpä Ystäväni Nataliassa on mukana piirroksia sukupuolielimistä sekä Lindstedtin käsin kirjoittamia suomennoksia ranskalaisen kuvataiteilijan Niki de Saint Phallen teksteistä.


Notkeasti Lindstedt kuljettaa monitasoista, sirpaleista tarinaa, joka rönsyilee eri suuntiin, mutta pysyy silti hallitusti kirjailijan hyppysissä. Lukijan on syytä pysyä valppaana, jotta saisi kiinni kaikista tekstiin upotetuista viittauksista filosofiaan, kirjallisuuteen, feminismiin, kuvataiteeseen.

Romaanin keskeinen teema, kommunikaation vaikeus, tulee kirkkaasti näkyväksi terapiahuoneen pelkistetyssä ympäristössä. Siellä rajatusta seksuaalisuuden aihepiiriin kuuluvista kokemuksista kerrotut muistot ja tapahtunut ovat vain esimerkki laajemmasta kohtaamisen ongelmasta.

Yksi alkusysäys Ystäväni Natalian synnylle oli Lindstedtin tekeillä oleva väitöskirja ranskalaisen kirjailijan Nathalie Sarrauten tropismeista, lyhyistä teksteistä, joita tämä itse luonnehti sanoin: ”Ne ovat määrittelemättömiä liikkeitä, jotka liukuvat nopeasti tietoisuuden rajamailla.”

Näistä liikkeistä, läikähdyksistä, tulee totta kirjoittamalla. Kuten terapeutti toteaa: ”tästä minän sisäisyydessä kiertävästä puheesta on olemassa tie ulos: kirjoitus, käden väliintulo, joka ruumiillistaa äänen ja tekee sen näkyväksi”.

Näin kirjoitus antaa mielelle muodon, kun sanat osaa oikein asettaa. Laura Lindstedt käyttää kättään taitavasti.

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia. Teos. 2019. 220 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti