sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Simo Ristan hienoissa valokuvissa arjesta tulee juhla

Rakkaani, elämänkumppanini yli 20 vuotta Simo Rista menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 18.2. Alla kirjoittamani juttu ilmestyi päätoimittaja Mirja Pyykön pyynnöstä Krunikka-lehden syysnumerossa. Siitä tuli tietämättäni muistokirjoitus.

Simo Rista. Kuva: Hannele Salminen

Valokuvauksen maestroa Simo Ristaa on aina kiinnostanut arjen kuvaus, oltiinpa sitten Paimion parantolan nurmikolla, Syyrian vanhojen kivirakennusten raunioilla tai Liisankadulla. Tämä näkyy Simon tunnelmallisista valokuvista. Niistä kaikenlainen pönötys on kaukana, elämä saa näkyä iloineen, suruineen ja ruhjeineen. ”Arki on parasta, se on minulle juhlaa”, valokuvaaja toteaa.

Simo Renvall syntyi Krunikasta katsoen lahden toiselle puolen kuvanveistäjäpariskunnan Essi ja Ben Renvallin kulttuurikotiin Kulosaaressa. Yli viisikymmenvuotisen uran taidevalokuvaajana tehnyt Simo aloitti työteon jo varhain. Essi ihmetteli, kun Simo ei koskaan pyytänyt häneltä taskurahaa. Hänen ei tarvinnut, sillä nuori Simo oli valehdellut ikänsä ja mennyt Sörkän satamaan töihin Essiltä salaa.

Essi ei halunnut pojastaan taiteilijaa, sillä hän tiesi, miten kivinen taival ammatin harjoittajaa odotti. Niinpä kun Simo pyrki ja pääsi Ateneumiin, hän ei kertonut tästäkään äidilleen. Vasta kun perhetuttu Kustaa Vilkuna paljasti asian todellisen laidan parin vuoden kuluttua, Essi sai tietää asiasta. Koska ei halunnut ratsastaa kuuluisien vanhempiensa maineella, Simo muutti nimensä Renvallista Ristaksi.

Simo valmistui taidemaalariksi Sam Vannin mukaan ”hänen parhaana oppilaanaan”. Sattuma puuttui kuitenkin peliin, eikä Simosta lopulta tullut taidemaalaria – valokuvataiteen onneksi. Kamerasta tuli Simon sivellin: ”Minä maalaan kameralla”.

Kaikki sai alkunsa, kun eräs tuttu äiti pyysi Simoa valokuvaamaan lastaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten Ensikotiin. Simo osti satamahommista ansaitsemillaan rahoilla ensimmäisen kameransa: itäsaksalaisen palkkikameran Contax D:n ja otti pyydetyn kuvan. Sen nähtyään muutkin äidit halusivat ikuistaa pienokaisensa.

Simo oli loistava valon kuvaaja.
Jos kerran osaat kuvata lapsia, niin kai taiteilijalta jonkin tönönkin kuvaaminen onnistuu? häneltä kysyttiin seuraavaksi. Palkkikamera mahdollisti arkkitehtuurin kuvauksen, joten Simo otti arkkitehti Toivo ”Toke” Korhosen talosta vihdoin kuvan, jota tämä oli pitkään halunnut. Valokuva päätyi Arkkitehti-lehden kanteen, ja sille tielle Simo jäi.

Hänestä tuli arkkitehtitoimistojen luottokuvaaja, Alvar Aalto etunenässä. Simon kuvia nähtyään arkkitehdit nimittivät hänet ”arkkitehtuurin kriitikoksi”, sillä niin analyyttisen tarkkoja ja oivaltavia hänen kuvansa ovat.

Myös designin ja muodin suunnittelijat halusivat teoksistaan Simon ottamia kuvia. Asiakkaita riitti. Simo työskenteli pitkään muun muassa Armi Ratian, Timo Sarpanevan ja Tapio Wirkkalan kanssa. Monenlaisista ansioistaan valokuvataiteen parissa Simolle myönnettiin Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkki.

Työtilaisuudet veivät valokuvauksen mestarin kuvausreissuille maailman eri kolkkiin. Näillä matkoilla varsinkin Lähi-itä – Egypti ja Syyria erityisesti – tulivat tutuiksi. Syyriassa Simo kuvasi Amos Andersonin taidemuseon upean Petra-näyttelyn vaikuttavat valokuvat. Osan näistä ainutlaatuisista kulttuuriaarteista Isis on myöhemmin tuhonnut. Vain kuvat ovat jäljellä.

Näillä reissuilla olosuhteet olivat joskus haasteellisia, joten luovaa ongelmanratkaisukykyä tarvittiin. Kansainvälisen tutkimusryhmän kuvauksilla Kaakkois-Turkissa Simon tehtävänä oli dokumentoida viisituhatta vuotta vanhan pronssikautisen Ziyarat Tepen kaupungin raunioiden löydöksiä: ruukunkappaleita, rahoja, koruja, neuloja ja nauloja – muinaisen arjen sirpaleita.

Simo rakensi paikalle ”ministudion” A4-arkeista ja valaisi sen kynttilällä ja taskulampulla. Taidokkaiden muinaisesineiden valokuvista varjoineen tuli niin veistoksellisia, että niistä syntyi tieteellisen julkaisun ohella näyttely Assyrian arkea ”kotigalleriaaan” Laterna Magicaan. Tutkimusryhmän Suomen edustajana toimi yksi maailman tunnetuimpia assyriologeja Simo Parpola. Kruunhakalainen hänkin.

Simon kuvia on julkaistu monissa kirjoissa ja lehdissä eri puolilla maailmaa. Erityisesti Alvar Aallon tuotanto Simon kuvaamana tuntuu kiinnostavan edelleen, varsinkin Paimion parantolan kuvat ovat haluttuja. Eduskuntatalo ja Säätytalo saivat remonttiensa jälkeen hienot teokset Simon kuvittamana.

Simo palasi synnyinseudulleen, kun Kulosaariseura pyysi häntä kuvaamaan Kulosaaren huviloita vanhojen valokuvien antamien mallien mukaisesta kulmasta uudelleen. Projektista syntyi kiinnostava kirja, jossa aika tuntuu paikoitellen pysähtyneen. Tämä on nykyaikana harvinaista.

Monipuolisen valokuvaustyöskentelynsä ohella Simo on toiminut pidettynä opettajana entisessä opinahjossaan, nykyisessä Aalto yliopistossa sekä hoitanut lukuisia luottamustoimia muun muassa Taiteen keskustoimikunnassa, joka tuolloin sijaitsi Maneesikadulla. Myös Valokuvataiteilijoiden liitossa hän on toiminut aktiivisesti. Simo oli eturintamassa, kun valokuvaajista leivottiin taiteilijoita: valokuvataiteilijoita.

Ammatillisen valokuvauksen lisäksi Simo on pitänyt yli 50 yksityisnäyttelyä eri gallerioissa. Valokuvien aiheet ovat vaihdelleet Sansibarin soittajista Minä idän! -teokseen. Viimeksi mainittu esittää riehaantuneesti itävää perunaa. Nimen mainiolle valokuvalle antoi Simon ystävä, nyt jo edesmennyt Krunikan kundi, psykiatri Ylermi Hytönen: ”Siinähän sinä olet ja idät!”.

Näissä ”vihannesvalokuvissa”, joista on tehty myös näyttely, näkyy Simon kiinnostus arkeen sen kaikissa muodoissa. Vuosikausia Helsingin arjen taltiointi ”oli hänelle lähes elämäntapa”. Simo kulki kamera mukanaan ja aina nähdessään jotain kiinnostavaa, otti tilanteesta kuvan. Koska hän on asunut Kruununhaassa lähes puolet ikäänsä, on selvää, että Krunikka on tässä netistä löytyvässä tiedostossa ”Stadin taivaan alla – valokuvia Helsingistä” hyvin edustettuna.


Krunikkalainen taiteilija Omppu Omenamäki lahjoitti Simolle hänen 80-vuotisjuhlissaan hienon muotokuvapiirroksen päivän sankarista. Taideteoksen nimeen tiivistyy valokuvataiteilijan työn ydin: ”Simon silmässä”. Arki muuttuu juhlaksi, kun sitä Simon silmin osaa oikein katsoa.

Lepää rauhassa rakas Simo. 

5 kommenttia:

  1. Otan osaa suruusi.
    Kiitos kirjoituksesta, hyvä kirjoitus.
    Terveisin Kai

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisesti tarjoaa näköaloja hienoihin kuviin, joita monet ovat nähneet ja harvat tunnistaneet valokuvaajan mukaan. Itse olen ihastunut verkkokuviin Helsingistä ja kiersin pariinkin kertaan Amoksen Petra-näyttelyn. Kiitos tästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  3. Hei Santtu, hieno kirjoitus ja jotain uutta tietoa sain tästä kirjoituksesta Simosta. Näitä olivat mm. hänen työskentelystä satamassa ja että hän tunsi myös toisen Simon, nimittäin Simo Parpolan, jonka autossa olen minäkin matkustellut Kuujärvelle Lyydiläisen seuran matkoissa ja meistä oli tullut myös ystäviä. Osanottaminen suruusi Matti Paatelainen

    VastaaPoista
  4. Moi Santtu. Voimia ja otan osaa, t.Mika

    VastaaPoista