Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki

Tunteiden kalligrafiaa

Japanilaisen Ito Ogawan viehättävän romaanin Paperikauppa Tsubakin päähenkilö kirjuri laatii taidokkain siveltimenvedoin asiakkaidensa puolesta viestejä, joissa nämä paljastavat syvimmät tunteensa, joita he itse eivät osaa ilmaista.

Olen todellakin kirjuri. Kirjoitan pyynnöstä melkein mitä tahansa, mutta teen sen aina auttaakseni pulaan joutuneita ihmisiä, siksi että haluaisin heidän tulevan onnellisiksi.

Ito Ogawan romaanissa Paperikauppa Tsubaki (Publiva) kuljetaan neljän vuodenajan tahdissa, joista kukin tuo oman vivahteensa kertomukseen. 

Tunnelmallista matkaa elämän perimmäisten kysymysten äärelle siivittävät myös japanilaisten perinnäistapojen kuvaus ja japanilaiset kalligrafiset kirjainmerkit, joilla osa romaanin tekstiä on kirjoitettu.

Parikymppinen Hatoko Amemiya, lempinimeltään Poppo, on perinyt isoäidiltään – jota hän kutsuu Edeltäjäksi – paperipuodin, joka puolestaan on ristitty sitä suojelevan villin kameliapuun tsubakin mukaan. 

Poppo on saanut Edeltäjältään koulutuksen suvussa Edo-kaudelta saakka perinteenä kulkevaan kirjurin ammattiin, taitoon kirjoittaa kaunista kalligrafiaa.

Poppolta jäi tavanomainen nuoruus ystävineen ja retkineen elämättä. Kaiken koululta liikenevän ajan hän käytti piirtelemällä hiragana-tavuaakkosten spiraaleja ankaran opettajansa valvovan katseen alla. Tämä kostautui myöhemmin. Poppo kapinoi, katkaisi välinsä Edeltäjään ja lähti matkoihinsa.

Edeltäjän kuoltua Poppo palaa temppeleistään ja pyhäköistään tunnettuun Kamakuran kaupunkiin Tokion kupeessa ja alkaa hoitaa paperipuotia ja kirjurin tointa. Pikkuhiljaa naapurit ja asiakkaat tulevat tutuiksi, arki asettuu kohdalleen.

Tekstin rauhallisesta poljennosta, japanilaisen kulttuurin yksityiskohtien kuvailusta ja ihmisten jutusteluista syntyy romaanin levollinen, kodikas tunnelma. Jotkut asiakkaiden tilaamat viestit aiheuttavat Poppolle kuitenkin päänvaivaa. Ongelmat eivät ole niinkään teknisiä kuin sisällöllisiä.

Hänen on sukellettava asiakkaidensa nahkoihin, eläydyttävä heidän tunteisiinsa ja peräti olemukseensa, jotta viesteistä välittyisi heidän aito äänensä. Kirjepaperin laatu, musteen väri, kirjasinten tyyli, postimerkin kuva ja lopuksi vielä viestin sulkevan sinetin ominaisuudet on kaikki harkittava tarkoin, jotta ne kuvastaisivat lähettäjän tunteita.

Ito Ogawa on japanilainen kirjailija, sanoittaja
ja kääntäjä. Kuva: Chiyoe Sugita

”Kirjoittaisitko paratiisissa olevan isäni puolesta kirjeen äidilleni?” pyytää herra Seitarō ja kertoo, että hänen hoitokodissa oleva vanha äitinsä odottaa edelleen usein työmatkoilla kulkeneelta edesmenneeltä mieheltään kirjettä, joita hän aina matkoiltaan lähetti.

Asiakkaiden viestipyynnöistä kuvastuu inhimillisten tunteiden monimuotoinen kirjo rakkaudesta ja hellyydestä aina katkeruuteen ja vihaan. Viimemainitut tapaukset aiheuttavat Poppolle eniten työtä, sillä kirjeiden tarkoitushan olisi tuoda iloa.

Avioerosta kertova viesti vieraille, jotka 15 vuotta sitten juhlivat pariskunnan häitä tuottaa Poppolle päänvaivaa. Toinen hankala tapaus on välienkatkaisukirje ihmiselle, jonka ystävyyden lähettäjä kokee valheelliseksi ja teennäiseksi.

Noin rankka kirje oli ehdottomasti kirjoitettava pergamentille, jota ei helposti pystysi repimään silpuksi. Silloin ainoa mahdollisuus oli käyttää keskiaikaista rautagallusmustetta, jota saatiin aikaan sekoittamalla jauhettuja kasvien äkämiä rautajauheeseen ja lisäämällä säilöntäaineeksi punaviiniä ja etikkaa. Seoksella pystyi kirjoittamaan vain sulkakynällä.

Nurinkurinen, raiteiltaan vinksahtanut ystävyyssuhde sitä paitsi ansaitsi tulla lopetettavaksi siihen verrattavissa olevalla vääristyneellä tekstillä eli peilikirjoituksella! Niinpä lukijankin on tepasteltava pelin ääreen, näytettävä sille kirjettä ja luettava se peilin pinnalta.

Ogawan tekstin aistillisuus lumoaa. Se tuntuu silloinkin kun Poppo tekee matkan merenrannalle naapurinsa rouva Barbaran kanssa. Ystävykset riisuvat kenkänsä kulkeakseen paljain jaloin, ja  joka kerran kun jalkani irtosivat hiekan karheasta hyväilystä, tuntui kuin keijukaiset olisivat kutitelleet jalkapohjiani. Tekstin suomentaja Raisa Porrasmaa ansaitsee kiitokset ilmeikkäästä käännöksestä.

Ito Ogawan sympaattinen romaani vie kuin huomaamatta elämän perimmäisten kysymysten äärelle. Sen rivien väleissä korostuvat ystävyyden merkitys, anteeksipyynnön ja -antamisen tärkeys. Tarina houkuttelee mukaansa nauttimaan arjen lumotuista hetkistä, tunteesta jonkun suuremman läsnäolosta.

Luettuani inhimillisen, ihmistä ymmärtävän kertomuksen minusta tuntuu kuin kirsikankukat hiljaa leijailisivat ilmassa, savustettujen teelehtien paahteinen aromi kohoaisi kulhoista, ja ystävien iloinen puheensorina helmeilisi Paperikauppa Tsubakissa.

Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki. (Tsubaki Bunguten). Suom. Raisa Porrasmaa. Publiva. 268 s. https://publiva.fi/