Iida Sofia Hirvonen: Voittajantunti

”Pitäiskö mun olla huolissaan”

 Iida Sofia Hirvonen hahmottelee herkullisesti nykykolmekymppisten poukkoilevaa elämänmenoa teoksessaan Voittajantunti. Yhdenpäivänromaani levittää lonkeroitaan muistojen festareille ja hapertuvaan arkeen. Kuten arvata saattaa, lukija kompastuu tuon tuosta netin avoinna ammottavaan Moolokin kitaan.

Kirjoittaminen aina edessä olevana, pimeänä metsänä. Oksissa lymyilee tulikärpäsiä ja lehdet havisevat. Sitä ei voi ylittää, alittaa tai kiertää. Täytyy mennä lävitse.

Iida Sofia Hirvosen Kalevi Jäntin palkinnon voittaneessa esikoisromaanissa Radalla https://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2022/06/iida-sofia-hirvonen-radalla.html sujahdettiin psykedeelien avittamina monenlaisiin tajunnantiloihin ja sfääreihin. Silti yksi kysymys jäi vastausta vaille: Miten olla ihminen tässä maailmassa?

Sama kysymys kuumottaa Hirvosen toisessakin romaanissa Voittajantunti (Siltala). Tällä kertaa vastausta haetaan Telluksen kamaralla. 

Tilannetta ei helpota nykyinen kulttuurin alasajo. Romaanin päähenkilö kriitikkokin saa kuulla, että Visage, lehti johon hän on kirjoittanut musiikkiarvosteluja, siirtyy nettiformaattiin.

Lehden päätoimittaja on haistanut ajanhengen: lifestyle vetää! Parisuhteisiin ja kotiin, ihmissuhdemuotoihin liittyvät asiat kiinnostavat ihmisiä enemmän kuin kulttuuri. 

Valitettavasti. Silti hän tilaa kriitikolta levyarvostelun, heti maanantaiksi. Kokeneena alan ammattilaisena kriitikko tietää: Jos haluaa kirjoittaa, pitää mieluiten järjestää itsensä tekemään jotain aivan muuta. Kävellään ensin.

Päätös osoittautuu kohtalokkaaksi. Satunnaisen kohtaamisen myötä happihypystä tulee vuorokauden mittainen odysseia kriitikon tajunnanvirtaan, keskusteluihin ja tilanteisiin. Lukija pääsee mukaan elämykselliselle tripille Kallion maisemia muistuttaville huudeille. Äänimaisemana pauhaa musiikki, josta en ole koskaan kuullutkaan, saati sitten kuunnellut.

Kulttuurialan ahdinko on iskenyt kyntensä myös Erkkiin, joka penää palkkiotaan musiikkikeikalta. Ei olisi pitänyt. Kevytyrittäjä on helppoa riistaa välistävetäjille. Simsalabim! ja oikeudellinen perintä osoittautuukin kalliiksi: korot, käsittely-, toimisto- ja oikeudenkulut päälle. Juristin palkkiot plus alv. Ja mitä näitä nyt on.

Väikkärin tekokaan ei ota sujuakseen, sillä Erkin aika valuu apuraha-anomusten sorvailuun. Ne muuttavat muotoaan sen mukaan, mistä almuja anelee. Parilla näpäyksellä otsikko Ei-minkään, sanomatta jättäminen ja ylevän kokemus tekoälyn aikana saa ilmiasun Tyhjjyyden poetiikka, ei-minkään poissaolo ja antroposeeni.

Iida Sofia Hirvonen on kirjoittanut mm.
Imageen ja Helsingin Sanomiin.
Kuva: Sabrina Bqain

Oikeudellinen perintä oli vasta esimakua todellisesta allikosta, jonne Erkki seuraavaksi uppoaa. Työkkärin irrationaalisessa labyrintissa Kafkallakin menisi sormi suuhun. Siellä päätöksiä tehtailee kone, jonka näkökulmasta Erkkikään ei ole ihminen, vaan asia, joka koneen pitää luokitella.

Onneksi Xander on bongannut ”saa ottaa -hyllystä” valmentajaguru Robert Sharman teoksen, joka lupaa menestystä ja vaikutusvaltaa, jos heräät aamuisin kello 4.45 ja vietät voittajantunnin mietiskelemällä ja voimistelemalla. Tosin suomalaiset asiantuntijat ovat huomauttaneet, että tavasta syntyy krooninen univaje. Joten unohda koko juttu.

Hirvonen pureutuu pitelemättömällä, hirtehisellä kielellään nuorten aikuisten elämän kipupisteisiin. Hän on myös kuunnellut tarkalla korvalla, miten puhe saa uusia ulottuvuuksia: Millaisia ne sun parents on? Ton asian kanssa. I mean, do they ever even argue? Does that type of exchange ever happen?

Kavereille voi avautua omistakin psyykkisistä ongelmistaan. Jokainen tuntee olevansa poikkeava ja outo – samalla tavalla: Eikä! Siis mulla on ihan toi sama. Kenelläkään ei näytä menevän hyvin. Paitsi Ellenillä, joka on vihdoin päässyt pikavippiveloistaan eroon. Sen kunniaksi korkataan skumppapullo jos toinenkin.

Juhlatunnelmissa kaverirypäs suuntaa yökerhon hähmäiseen tunnelmaan. (Alan tässä vaiheessa huolestua levyarvion tulevaisuudesta.) Ja syystä!  Sillä ilta huipentuu yökerhon vessakopissa, jonne neljä ihmistä on ahtautunut nuuskaamaan kokkelia Oton puhelimen kuorelta. Se sisuksista on jo pitkään kantautunut viestejä raskaana olevalta vaimolta: Pitäiskö mun huolestua?

Tunnen nuortuneeni vuosikymmeniä moniaalle poukkoilevan kirjan seurassa. Tosin takaraivossani tykyttää ajatus: onneksi ei tarvitse enää olla nuori. Se voisi ajan mittaan käydä liian raskaaksi.

Kun kriitikko vihdoin huojuvin jaloin on taaperrellut kotiin ja suistunut sänkyyn, Radalla esitetty kysymys ”miten elää ihmisenä tässä maailmassa?” jää edelleen vastausta vaille. Sitä voi pohtia myöhemmin, nyt on edessä pimeä metsä. Täytyy mennä lävitse.

Iida Sofia Hirvonen: Voittajantunti. Siltala. 2025. 198 s. https://www.siltalapublishing.fi/