”Yöllinen maisema ja Suuri uteliaisuus”
Valokuvataiteilija Stefan Bremer vie
Helsingin sumun syleilemiin maisemiin ja 70-luvun lopulta alkaneisiin kymmenen
vuotta kestäneisiin bileisiin komealla valokuvakirjallaan ja Hakasalmen huvilan
näyttelyllään Helsinki by Night.
Kaikista
tärkeimpänä on vapaus syventyä ja toimia, hymyillä ja riehua, tuntea ja
reagoida.
Stefan Bremerille valokuvakemikaalien haju tuli tutuksi jo lapsena hänen isänsä valokuvataiteilija Caj Bremerin pimiössä. Tuskaillessaan myöhemmin, mistä tekisi Taideteollisen korkeakoulun lopputyönsä, hän sai idean kuvata oman versionsa ihailemansa valokuvaaja Brassaïn valokuvakirjan Paris la Nuit’n hengessä.
Helsingin yöllisestä keskustasta tuli Bremerille näyttämö,
jota hän monesti kuvasi ylhäältä Tornin tai Vaakunan kattoterassilta.
Hiljainen, usvainen kaupunki, sateesta kiiltelevät katukivet ja ratikoiden
kiskot loivat romanttisen melankolista tunnelmaa. Vain harvoin kuviin eksyi
satunnainen yksinäinen kulkija.
Eipä aikaakaan kun hiljaiselle näyttämölle ryöpsähti värikäs
ja äänekäs näyttelijäjoukkio. Varsinkin viikonloppuiltaisin meno deanereiden hallitsemalla
steissillä riistäytyi välillä käsistä, kuten kuvista näkyy. Riehakkaat
tilanteet tarjosivat sopivaa kontrastia aiemmille rauhaa huokuville kuville.
Deanerit eivät tykänneet hipeistä, hämyistä eivätkä
punkkareista, joten 26-vuotiaan taideopiskelijahämyn oli syytä ottaa varokeinot
haltuun. Niinpä hankin itselleni
nahkarotsin ja kampasin melko pitkän lettini taaksepäin, jotta en kävelisi
torilla huutomerkkinä.
Aina sekään ei auttanut. Jonkun kerran tuli turpiin. Saatana toi ääliö otti teistä kuvan! joku
kiljaisi, ja nyrkki puhui. Nämä
tilanteet olivat onneksi vain poikkeuksia, enimmäkseen Bremer tuli hyvin
juttuun yöeläjien kanssa.

Stefan Bremerin kuviensa keskellä Hakasalmen näyttelyn
ripustuksessa kuvasi Maarit Hohteri.
Maailman puhurit lennättivät estradille gootit ja dandyt.
Uusia näyttämöitäkin syntyi. Lepakko vallattiin vuonna 1979, ja Radio City sai
sieltä pesäpaikan. Savuiset baarit ja clubit vetivät sisuksiinsa värikästä
väkeä. Ensimmäinen sukupuolivähemmistöille suunnattu Gay Gambrini perustettiin
vuonna 1984 Isolle Roballe. Bremer kameroineen surffasi siellä missä tapahtui, uusien
aaltojen harjalla.
Helsinki by Night -sarjan parissa
työskentely imaisi Bremerin myös rockmaailman pyörteisiin. Hän ei ollut aiemmin
kuullutkaan Hanoi Rocksista, kun pikkuveli Max
puoliväkisin raahasi hänet bändin keikalle Tavastialle.
Esitys tempaisi hänet saman tien mukaansa, mitään
vastaavaa Bremer ei aiemmin ollut nähnyt eikä kuullut. Bändin riehakkaasta esityksestä
kumpuavan energian aistii kuvista ihan konkreettisesti. Kun Bremer vielä keksi
värikokeilullaan korostaa hurjaa meininkiä, hänelle aukeni uusi ura puhuttelevien
levynkansien tekijänä.
Hakasalmen huvilan näyttelyssä on seinällinen
vaikuttavia levynkansia.
Muistojaan tuolta ajalta ovat kirjaan ikuistaneet myös Rosa Liksom ja Kjell Westö. Liksomin tekstissä ”Häivähdyksiä menneistä skeneistä”,
hän kertoo uskoneensa tuolloin vielä tulevaisuuteen: Elämä tuntui kulkevan ydinsodan pelosta kohti parempaa maailmaa.
Minusta tuntui, että sain elää keskellä aineellisesti köyhää, mutta muuten rikasta
elämää.
Westö paljastaa muistelussaan ”Aika, jolla oli monet
kasvot” kokeneensa tuon ajan armottomana. Me
tavikset tiesimme pysytellä kaukana steissiltä iltaisin. Häntä ei Lepakon talkootöissä
nähty saati sitten ajan vaatimissa vetimissä. Silti musiikki ja muu taide oli tärkeää,
ei niinkään joukkoon kuuluminen. Näin on
edelleen: olen tarkkailija, ja siksi minusta varmasti tulikin kirjailija.
80-luvun lopulla Bremeristä alkoi tuntua, että oli tullut
aika siirtyä valokuvauksessa eteenpäin. Tekstissään ”Hyvästijättö Nuoruudelle”
hän kirjoittaa pohtineensa millä tavalla irtiotto olisi parasta tehdä. Hän
päätti palata klubeille.
Idea oli
seuraava: tulisin kuvaamaan naisia ja miehiä, jotka olemuksellaan puhuttelivat
minua. Halusin kuviin dekadenssia, kyllästymistä sekä tunnetta, että jokin
aikakausi oli loppumassa. Sarjasta Creatures of the Night tuli hänen
hyvästijättönsä Nuoruudelle.

Jari Kauppinen ja Laura Jäppinen Cha Cha -klubilla.
Mutta komeat kuvat elävät, ne ovat jaettua nuoruutta meille
tuon ajan kulkijoille. Helsinki by Night
ei kuitenkaan ole vain dokumentti menneestä. Valokuvat inspiroivat uusia
sukupolvia etsimään omia tapojaan elää ja jättää jälkensä historiaan. Se on
kuvakirja tulevalle kulkijalle kuten Asko
Mäkelä kirjan esipuheessa ”Me muutimme Helsinkiä” toteaa.
Stefan
Bremer: Helsinki by Night. Parvs. 2025.
160 s. https://parvs.fi/
Lauantaina 29.11. klo 17–20 voi eläytyä kirjan ja
näyttelyn tunnelmiin Club Dedandentzissä: https://hakasalmenhuvila.fi/tapahtumat/club-dekadenz-lite/

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti