Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää
Ranskan suosituin kirjailija Guillaume Musso leikittelee jälleen totuudella hyytävässä trillerissään Seinen tuntematon. Viisi päivää kestävässä eräänlaisessa teatteriesityksessä todellisuus ja illuusiot kietoutuvat koukuttavasti toisiinsa.
Dionysos on
illuusioiden mestari ja saa (…) palvojansa näkemään maailman sellaisena kuin se
ei ole.
”Olemme tarinan labyrintin suuaukolla, jonka umpikujissa Musso meitä taitavasti eksyttää ja häkellyttää toinen toistaan seuraavilla yllättävillä juonenkäänteillä”, kirjoitin hänen edellisestä psykologisesta trilleristään Joku toinen.
Sen ensilehdillä kaunis Oriana loikoili Välimeren aalloilla
kelluvan loistojahdin aurinkoisella kannella, Seinen tuntemattomassa (Siltala) näyttämönä sen sijaan on sateinen
ja sumuinen Pariisi joulukuussa. Eikä sankaritarkaan, elämäänsä pettynyt
nelikymppinen ylikonstaapeli Roxanne Montchrestien vedä vertoja rikkaalle
perijättärelle. Samppanjan sijasta hän aloittaa aamunsa kahdella
tuplaespressolla.
Tämä vain lisää uuden mysteeritrillerin tummaa,
kohtalokasta tunnelmaa. Roxanne on mokailun vuoksi hyllytetty muinoin
perustetulle paranormaaleja ilmiöitä tutkivaan, nyt jo unohdettuun yksikköön sen
ainoan työntekijän Marc Batailleyn tilalle tämän loukkaannuttua. Siperiankissa
Putin lohduttaa häntä uuden työpaikan uumenissa korkeassa kellotornissa
Pariisin kattojen yllä.
Roxannelle ei ymmärrettävästi tunnu avautuvan työsarkaa,
kunnes Seinestä Pont Neuf-sillan kupeesta pelastetaan alaston, sekavasti
käyttäytyvä nainen, jolla on vain kello ranteessaan. Olen sen verran kokenut
Musso-fani, että arvaan kellon (aito Résonance-platinakello) vielä ilmaantuvan
tarinaan.
Hysteerinen nainen karkaa ambulanssista, kun häntä ollaan
kuljettamassa psykiatriseen sairaalaan. Hiustuposta saatu DNA-profiili
paljastaa hänen olevan kuuluisa konserttipianisti Milena Bergman. ”Salaiset
kansiot” tulevat mieleen, kun paljastuu että Milena kuoli lento-onnettomuudessa
vuosi sitten koneen syöksyttyä mereen Madeiran edustalla.
Tästä alkaa yllättävien tapahtumien ja käänteiden
vauhdikas vuoristorata, jonka nousuja ja laskuja seuraan henkeäni pidätellen. Lisää
näyttelijöitä astuu Musson lavastamalle estradille, kun Roxanen ohella tapausta
alkaa tutkia Marc Batailleyn poika Raphaël, kirjailija jonka naisystävä Milena
oli.
Kuten aiemminkin Musso höystää tarinaansa tunnettujen
henkilöiden osuvilla lausahduksilla. Thomas
Mannin pienoisromanista Tristan peräisin
oleva määritelmä kirjailijasta sopii luonnehtimaan epävakaata Raphaëlia: ”ihminen
jonka on vaikeampi kirjoittaa kuin muiden”.
 |
| Guillaume Musson teoksia on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita yli 40 kielelle käännettynä. Kuva: Emmanuele Scorcelletti |
Musson henkilöhahmot eivät ole sankareita, vaan lihaa ja
verta olevia samaistuttavia ihmisiä muistoineen, pettymyksineen ja unelmineen. Lotta Toivasen oivallinen suomennos kuljettaa
tarinaa luontevasti. Kerronnan lukuisat yksityiskohdat vilistävät silmien
editse kuin elokuvassa, luovat autenttista tunnelmaa.
Kirjan kertojan ohella puheenvuoron saavat myös Roxanne, Raphaël
ja Marc. Näin lukijalle syntyy useampia tirkistysaukkoja tapahtumien kulkuun. Kun
Dionysoksen baladiinit vielä ilmaantuvat näyttämölle, tarraan tuolini
käsinojiin. Kyse on anarkistisesta teatteriseurueesta, jonka tavoite on kumota
todellisuus ja vapautua sen kahleista Dionysoksen, ekstaattisen hurmion ja
rituaalisen hulluuden jumalan viitoittamalla tiellä.
Ripauksen maagista realismia tarinaan tuo Raphaëlille tuon
tuosta ilmestyvä pikkusisko, joka menehtyi traagisesti nelivuotiaana. Silti tämäkin
juonne kuuluu oleellisena osana tarinaan. Ei voi kuin ihailla, miten taitavasti
Musso lankojaan tarinassa punoo. Vaikka langanpätkät, sivupolut, tuntuvat
kuuluvan eri kankaaseen, lopussa niistä syntyy yhtenäinen kudos.
Kun esirippu nousee viimeisen näytöksen alkaessa, Raphaëlin
on seurattava kohtaloaan, toisin sanoen droonia, joka johdattaa hänet auton
luo. Sen GPS:ään on ohjelmoitu reitti, joka vie maailman äärelle Bretagnen Finistéren
tyrskyjen piiskaamalle saarelle. Hyytävän teatteriesityksen loppukohtauksessa Seinen
tuntematon astuu vielä kerran näyttämölle, riisuu naamionsa ja paljastaa
kasvonsa.
Päättyykö tarina onnellisesti? Orson Wellesin mukaan ”onnellinen loppu riippuu kokonaan siitä,
milloin tarina päätetään”. Eikä tämä
tarina ole vielä päättynyt, sillä merivartioston raportti tiedottaa: Seuraamme tilannetta…
Guillaume
Musso: Seinen tuntematon
(L’Inconnue de la Seine). Ranskasta suomentanut Lotta Toivanen.
Siltala. 2025. 302 s. https://www.siltalapublishing.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti