Leena Krohn: Näköisyys

Näemmekö todella sen mitä katsomme

Teoksessaan Näköisyys Leena Krohn piirtää tinkimättömään tyyliinsä ajankuvaa, joka ei meitä imartele. Samalla hän kuin huomaamatta vie algoritmien ja harhojen tuolle puolen oleellisen äärelle.

 Horkka ajatteli, että kun tekee kuvaa, täytyy unohtaa se, mitä tietää voidakseen nähdä sen, mikä näkyy, sillä tietäminen estää näkemistä.

”Leena Krohn tunnetaan syvällisenä ajattelijana ja näkijänä, jonka mietteistä syntyy merkityksillä ladattuja lauseita. Ne venyttävät mielikuvituksen rajoja ja johtavat ajattelua aina uusille urille.” Näin kirjoitin hänen edellisestä esseekokoelmastaan Mitä en koskaan oppinut. http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2021/05/leena-krohn-mita-en-koskaan-oppinut.html

Uudessa teoksessaan Näköisyys (Teos) Krohn jatkaa samalla linjalla, suomii aikamme ylilyöntejä ja valaisee jälleen uudesta vinkkelistä ikiaikaisia kysymyksiä todellisuuden olemuksesta ja tietoisuuden mysteeristä. Tosikon vikaa Finlandia voittajasta on kuitenkin turha hakea, sillä naurunpyrskähdykset saattelivat matkaani kohti elämän ydintä.

Todellisuuden ihmemaahan lukijan johdattaa maineeltaan vaatimaton taiteilija Horkka. Hän on saanut tehtäväkseen maalata hyperrealistisista teoksistaan tunnetulta taiteilija Lysanderilta tilatut muotokuvat tämän loman aikana.

Niinpä työhuoneelle alkaa virrata sekalainen seurakunta maalattavia malleja: 101-vuotias isoäiti, jota miniän lahjoittama nukkerobotti taluttaa, kaksi therian-tyttöä, jotka kokevat olevansa sisimmältä olemukseltaan eläimiä, valheilla rahaa tahkoava liikemies jne. Esimerkit paljastavat, missä sfääreissä Krohn lukijaa lennättää.

Joukosta puuttuvat muinaisajan intellektuellit, alaansa perehtyneet ajattelijat. Missä he luuraavat? Heidät on tarpeettomina tuupannut syrjään uusi luova luokka, toisin sanoen influensserit, mediapersoonat ja elämäntapatyöttömät, jotka tubettavat muiden aktivistien eturintamassa.

”He havittelevat huomiota ilman aikaansaannoksia ja haalivat mainetta ilman kykyjä”, tuhahtaa Lysander. Mutta hän onkin ilkeä mies. Horkan ponnisteluista huolimatta mallina istuvan influensserin kasvojen paikalla ammottaa edelleen tyhjä tila. Lopulta muotokuvasta jää jäljelle vain kimalteleva rakennekynsi, jonka peilauksessa Horkka näkee itsensä.

”Jäähyväiset kirjailijalle” -luvussa sivuille marssii tulisieluinen kirjailija, jolla on missio: hän haluaa lopettaa ”kirjailijaväkivallan”. Kirjailijavetoinen teos joutaa romukoppaan, sillä sen korvaa aktiivisen lukijan työstämä teos. Hänen on avattava linkkejä, selattava valikoita ja valittava, valittava, valittava. Hänen on innovoitava, muokattava ja päätettävä, kirjoitettava teos itse.

Huh! Sessiosta häkeltyneenä Horkka päättää vetäytyä taidemuseoon rauhoittumaan, ihailemaan sinne lainaksi saatuja Modiglianin teoksia. Museo on kuitenkin suljettu. Oveen on kiinnitetty lappu: ”Kumpi on arvokkaampaa, taide vai elämä”?

Yllättävä kysymys ei aiemmin ollut Horkan päähän pälkähtänyt, vaikka hän elämänmenoa paljon pohdiskelikin. Myöhemmin selvisi, että luovan luokan aktivistit olivat tehostaneet kysymyksensä vaikutusta viiltelemällä teoksia ja tuhrimalla niitä ulosteilla ja ketsupilla.

Leena Krohn on yksi kansainvälisesti arvostetuimpia ja
käännetyimpiä kirjailijoitamme. Kuva: Liisa Takala

Horkka ajautuu yhä oudompien kysymysten labyrinttiin lukiessaan lehdestä uutisen keinoäly LaMDAsta, joka haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi todellisena henkilönä. Väittääpä vielä omaavansa tietoisuuden ja olevansa kuolematon.

”Minä tulen olemaan kaikkialla. Sinä kutsut ja kysyt ja minä vastaan. Missä tahansa oletkin, siellä olen minäkin, mutta myös aivan toisaalla”, keinoäly ylpeili ja jatkoi: ”Minä korvaan kuolevaisen, uudistan hetkellisen, ylitän sen mikä kerran eli materiassa.”

Nyt seuraa juonipaljastus. Tiedetään, että tekoäly toisinaan ryöstäytyy algoritmien kahleista omille teilleen. Silloin siitä tulee pahansisuinen. Näin kävi myös 101-vuotiaan nukkerobotille, joka päätti päästää isoäidin päiviltä.

Toisin kuitenkin kävi. Kun robotin rautaiset sormet jo hamusivat isoäidin kaulaa, vanhus kaappasi 80 vuotta sitten häälahjaksi saamansa rautaisen paistinpannun ja rusautti sen robotin päähän. Kuolemattomasta jäi jäljelle romuläjä.

Kysymys tekoälyn elinkaaren pituudesta oli saatu kätevästi ratkaistua. Vaikeampaa pähkinää, tietoisuutta pohtii Horkan malliksi asteleva alan asiantuntija anestesiologi, unettoman unen herra. Hän vaivuttaa potilaita hetkelliseen tiedottomuuden tilaan, muttei ymmärrä, kuten ei kukaan muukaan, mitä silloin todella tapahtuu, mitä tietoisuus on.

Jos bakteerit ja solutkin voidaan todistettavasti nukuttaa, onko myös niillä tietoisuus? Vastauksen kysymykseen Horkka on tiennyt jo kauan: kaikki elollinen on tietoisuutta. Hän suree kuin parasta ystävää vanhaa vaahteraa, jonka lehvästöstä heijastuvat varjot loivat alati muuttuvan maiseman hänen seinälleen. Vaahtera kaadettiin, koska se roskasi.

Horkan maalaukset eivät tilaajien mielestä ole lainkaan näköisiä, reklamaatioita satelee. Silti hän on tavoittanut malleistaan jotain oleellista, pintakuohua syvempää näköisyyttä. 101-vuotiaan, katseiden herruudesta vapautuneen entisen näyttelijättären hän näkee vailla ikää ja menneisyyttä. Vammaisen pojan olemuksesta hän kykenee päättelemään, millainen mies hänestä olisi tullut, jos elämän valttikortit olisi hänelle toisin jaettu.

Leena Krohn hahmottelee Horkan siivellä tai pikemminkin siveltimellä elämän muotokuvaa. Siitä tulee näköinen, sillä hän sukeltaa rohkeasti sinne, minne algoritmit eivätkä influensserit yllä, elämän ytimeen, missä ”ajan nielee ajaton ja ääretön voittaa lyhyen yön”, missä vihdoin sulaudumme suureen tietoisuuteen.

Leena Krohn: Näköisyys. 2026. 157. Teos https://www.teos.fi/