Samuelin kirja

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista (Alt jag inte mins). 

Suom. Tarja Lipponen. Johnny Kniga, 2016. 291 s.

Mitä me voimme tietää ihmisestä vain hänen läheistensä kertoman perusteella? Tätä kysymystä Ruotsin tämän hetken kuumin kirjailija Jonas Hassen Khemiri tutkii August-palkinnon viime vuonna voittaneessa teoksessaan Kaikki se mitä en muista (Johnny Kniga).

Samuel on menehtynyt auto-onnettomuudessa. Vai oliko se onnettomuus? Nimettömäksi jäävä kirjailija alkaa selvittää hänen viimeiseksi jääneen päivänsä vaiheita. Äiti, tyttöystävä Laide, kämppis Vandad, Berliinisssä asuva Pantteriksi itseään kutsuva taidemaalari ja dementiaan vaipuva isoäiti kertovat vuorotellen muistojaan.

Heillä jokaisella on oma Samuelinsa, joka heijastaa kertojan omia kokemuksia, toiveita, rakkautta, mustasukkaisuutta ja syyllisyydentunteita. Samuel opiskeli valtiotieteitä, päätyi töihin maahanmuuttovirastoon, oli ahne kokemuksille – tallensi niitä ”kokemuspankkiin” – hänellä oli huono muisti. Söi usein nuudeleita ja raejuustoa.

Tämä kaikki selviää sirpalemaisista episodeista, joista romaani rakentuu. Kerrontatekniikka on rohkea ja omaperäinen, harvalta sen käyttö onnistuisi. ”Pantteri sanoo, että kertoo mielellään sen, mitä muistaa viimeisestä päivästä. Samuel ja minä puhuimme varttia vaille yksitoista. Minä soitin. Hän vastasi ja sanoi olevansa autossa.”

Mutta Khemiri vie tarinansa tyylikkäästi loppuun saakka. Yhtäkkiä unohdin lukevani irrallisista palasista sommiteltua kertomusta. Teksti imi sisuksiinsa, seurasin sen kulkua kuin tiivistyvää jännäriä. Aloin tahtomattani muodostaa omaa käsitystäni Samuelista, siitä, mitä tapahtui todella.

Sanojen ja maailman rajapinnalla

Mutta kenen muistoihin voi luottaa, kuka valehtelee, ei halua kertoa tai ei muista? Khemiri tutkii näiden kysymysten varjolla muistin olemusta: miksi jotkut asiat jäävät mieleen, miksi on niin paljon sellaista, jota emme muista? Voiko menneitä tapahtumia rekonstruoida, ymmärtää jälkeenpäin, jotta voisi jatkaa elämäänsä piinaavista muistoista huolimatta?

Kaikki se mitä en muista -romaanin sirpaleista syntyy kuin huomaamatta kirja identiteetistä, petoksesta ja syyllisyydestä. Samalla kyseessä on rakkausromaani ja yhteiskunnallinen teos. Sillä Samuel ja kumppanit elävät monikulttuurisessa Ruotsissa, jonka kipupisteissä he sinnittelevät päivittäin. Tämän ajankohtaisempi ei romaani Suomessakaan juuri voisi olla.

Loppua kohden Khemiri lisää kierroksia. Ottaa kirjailijansa mukaan kertomukseen, täydentääkö tämä Samuelin tarinaa omilla muistoillaan? Kenen tarinaa hän oikeastaan metsästää? Entä Jonas Hassen Khemiri itse? Enemmän kuin antaa vastauksia kirja esittää kysymyksiä.

Dagens Nyheterin haastattelussa Khemiri on todennut, että kertomus kuljettaa itse itseään, joten sille on annettava tilaa. ”Tehtäväni on pitää itseni pois tieltä, ei seistä tekstin ja maailman välissä.” Sen hän on tehnyt komeasti. Maailma saa rakentua romaanissa pala palalta. Siitä, mitä emme muista.